Mun kirjoissa on sellasta puhtoista, hyvää suomea (tai siihen mä ainaki pyrin). Ehkä siks monet tuntuu jotenki yllättyvän ku mä meen vaikka johki kouluvierailulle ja ne kuulee miten mä puhun. Tai sit se johtuu mun iästä, ei kai tässä iässä enää puhuta tälleen? ;)
Oppilaat ei oo niin moksiskaan, mut opettajat ja kirjastoihmiset ja muut yhteyshenkilöt, mitä niillä vierailuilla on, on joskus kommentoinukin – ihan positiivisesti kyllä. On sanottu et se on kiva kun mä puhun nuorten omaa kieltä, vaik se ei oo kyllä oikeestaan totta. Mä puhun sellasta stadia (tai oikeestaan itä-helsinkiä) mitä puhuttiin sillon kun mä olin nuori. Nykyään jotkut niistä sanoista kuulostaa tosi vanhanaikasilta, ja vaikken mä puhukaan oikeeta gamlaa stadia, ni jotkut sanat on sellasia jotka parhaiten ymmärtää joku 50-vuotias paljasjalkanen stadilainen ;)

Netissä pyöriminen kyl päivittää sanavarastoo aika hyvin arkipuheenki kannalta. Mulla on myös yks ystävä joka on vähän päälle parikymppinen, se käyttää ihme sanoja, ”salee” ja ”kuumottaa” jne. mut en mä oikein osaa ottaa noita sanoja käyttöön. Mut tiedänpä tarvittaessa mitä ne tarkottaa :)
Joskus aikasemmin mä yritin puhuu jotenki siistimmin, ku mä kerroin kouluissa kirjottamisesta ja tästä duunista, mut se teki esiintymisestä hankalaa kun mä jotenki pingotin paljon enemmän. Ja se kuulosti varmaan yhtä luontevalta kun se, et joku joka normaalisti puhuu enempi sellasta siistiä yleissuomea, yrittää puhuu väkisin jotain ”hei jäbät ja giltsit, mä diggailen teiän juttui!”
Siis ei yhtään luontevalta. Paras ois kaikissa tilanteissa puhuu silleen mikä on itelle luontevaa, oli se sit mitä tahansa, sillon kuulijoillakin on mukavampaa. Henkkoht mun mielestä on ihana kuunnella ku joku puhuu jotai murretta ihan syntyperäsesti, vaik savolaenen tai pohojammaalane :)

Joskus huomaa et joku kattoo että toi puhuu tosi ärsyttävästi. No, mä oon opetellu ”Mitä Sitte?” -elämäntapaa tässä jo pitempään, ja koitan suhtautua sillä filosofialla noissaki tilanteissa. Saa vapaasti työntää sormet korviin jos ei haluu kuunnella. Mun omasta mielestä on kuitenki tärkeempää se mitä sanoo, kun miten sen sanoo (kuhan nyt selvän saa ees jotenkuten ;) )
Tietty jotai eroja on siinä, puhunks mä kavereiden kanssa vai jossain ”virallisemmassa” tilanteessa. Mulla on aika ärsyttävii tapoja puhuessa, mä sanon hirveen usein ”siis” ja ”niinku”. Siis niinku niin usein, et se ärsyttää mua itteenikin ;) Sen lisäks mä oon hirvee kiroilemaan. Ei nyt ostoslistasta puhuessa oo v***u joka välimerkkinä, mut jos mä vähänki innostun tai kiihdyn jostain jutusta (kuten tapahtuu suht usein) ni jotenki sitä alkaa painottaa kirosanoilla. Mä tiedän että se on karmeeta, mut tuttujen kesken en jaksa siitä alkaa itelleni niuhottaa. Ja joo, käytän myös sitä vee-sanaa, jotkut itkee et miten sä voit sanoo v***u vaik oot feministi, sehän on naisten halveeraamista. Höpöhöpö, kirosanathan on alunperin semmosia joilla on kutsuttu apuun jotain korkeempaa voimaa, jumalaa tai saatanaa, joten ei se vee-sana ny siinä mielessä hirveen huonossa seurassa oo.
Mut kuten sanottu, kiroilu on rumaa enkä mä suosittele sitä kellekää ;)

Vai pitäskö kirjailijan puhuu aina kirjakieltä? :)
PS: Tarttee varmaan erikseen mainita, et tää on kirjotettu ihan selvinpäin. Oon vaa tämmösellä tuulella ;)

About these ads