Mun kirjoissa on sellasta puhtoista, hyvää suomea (tai siihen mä ainaki pyrin). Ehkä siks monet tuntuu jotenki yllättyvän ku mä meen vaikka johki kouluvierailulle ja ne kuulee miten mä puhun. Tai sit se johtuu mun iästä, ei kai tässä iässä enää puhuta tälleen? 😉
Oppilaat ei oo niin moksiskaan, mut opettajat ja kirjastoihmiset ja muut yhteyshenkilöt, mitä niillä vierailuilla on, on joskus kommentoinukin – ihan positiivisesti kyllä. On sanottu et se on kiva kun mä puhun nuorten omaa kieltä, vaik se ei oo kyllä oikeestaan totta. Mä puhun sellasta stadia (tai oikeestaan itä-helsinkiä) mitä puhuttiin sillon kun mä olin nuori. Nykyään jotkut niistä sanoista kuulostaa tosi vanhanaikasilta, ja vaikken mä puhukaan oikeeta gamlaa stadia, ni jotkut sanat on sellasia jotka parhaiten ymmärtää joku 50-vuotias paljasjalkanen stadilainen 😉
Netissä pyöriminen kyl päivittää sanavarastoo aika hyvin arkipuheenki kannalta. Mulla on myös yks ystävä joka on vähän päälle parikymppinen, se käyttää ihme sanoja, ”salee” ja ”kuumottaa” jne. mut en mä oikein osaa ottaa noita sanoja käyttöön. Mut tiedänpä tarvittaessa mitä ne tarkottaa 🙂
Joskus aikasemmin mä yritin puhuu jotenki siistimmin, ku mä kerroin kouluissa kirjottamisesta ja tästä duunista, mut se teki esiintymisestä hankalaa kun mä jotenki pingotin paljon enemmän. Ja se kuulosti varmaan yhtä luontevalta kun se, et joku joka normaalisti puhuu enempi sellasta siistiä yleissuomea, yrittää puhuu väkisin jotain ”hei jäbät ja giltsit, mä diggailen teiän juttui!”
Siis ei yhtään luontevalta. Paras ois kaikissa tilanteissa puhuu silleen mikä on itelle luontevaa, oli se sit mitä tahansa, sillon kuulijoillakin on mukavampaa. Henkkoht mun mielestä on ihana kuunnella ku joku puhuu jotai murretta ihan syntyperäsesti, vaik savolaenen tai pohojammaalane 🙂
Joskus huomaa et joku kattoo että toi puhuu tosi ärsyttävästi. No, mä oon opetellu ”Mitä Sitte?” -elämäntapaa tässä jo pitempään, ja koitan suhtautua sillä filosofialla noissaki tilanteissa. Saa vapaasti työntää sormet korviin jos ei haluu kuunnella. Mun omasta mielestä on kuitenki tärkeempää se mitä sanoo, kun miten sen sanoo (kuhan nyt selvän saa ees jotenkuten 😉 )
Tietty jotai eroja on siinä, puhunks mä kavereiden kanssa vai jossain ”virallisemmassa” tilanteessa. Mulla on aika ärsyttävii tapoja puhuessa, mä sanon hirveen usein ”siis” ja ”niinku”. Siis niinku niin usein, et se ärsyttää mua itteenikin 😉 Sen lisäks mä oon hirvee kiroilemaan. Ei nyt ostoslistasta puhuessa oo v***u joka välimerkkinä, mut jos mä vähänki innostun tai kiihdyn jostain jutusta (kuten tapahtuu suht usein) ni jotenki sitä alkaa painottaa kirosanoilla. Mä tiedän että se on karmeeta, mut tuttujen kesken en jaksa siitä alkaa itelleni niuhottaa. Ja joo, käytän myös sitä vee-sanaa, jotkut itkee et miten sä voit sanoo v***u vaik oot feministi, sehän on naisten halveeraamista. Höpöhöpö, kirosanathan on alunperin semmosia joilla on kutsuttu apuun jotain korkeempaa voimaa, jumalaa tai saatanaa, joten ei se vee-sana ny siinä mielessä hirveen huonossa seurassa oo.
Mut kuten sanottu, kiroilu on rumaa enkä mä suosittele sitä kellekää 😉
Vai pitäskö kirjailijan puhuu aina kirjakieltä? 🙂
PS: Tarttee varmaan erikseen mainita, et tää on kirjotettu ihan selvinpäin. Oon vaa tämmösellä tuulella 😉
5 kommenttia
Comments feed for this article
21 tammikuun, 2007 klo 9:35 pm
Eija
Voi sanoa että on kirjailijoita, jotka puhuu niin kuin kirjoittaa (Hotakainen) ja kirjailijoita, jotka puhuu ihan eri tavalla kuin kirjoittaa. Riippuu myös siitä, kuinka paljon kirjailija muuntaa kirjansa kielen päähenkilönsä ääneksi.
Annen (Leinosen) kanssa jutellessa alan toisinaan miettiä, että tuo kuulosti tutulta, kenties ne ovat kirjoihimme eksyneitä yksittäisiä sanoja ja lausahduksia.
Itse kuulemma puhun savolaisella nuotilla pääosin kirjakieltä savolaisilla murresanoilla ja slangilla höystettynä Mitä enemmän saan viljellä savolaista soundia ja huastella sen rentoutuneemmaksi itseni tunnen. Kai se on sitä äidinmaidon tuomaa oman kielen ilimasuvoemoo.
Olen myös herkkä kielelle, kavereiden murteet tarttuvat omaan kielivarastooni. Joskun huomaan miettiväni ”Ookko nää?” tai ”Kyä nii o”.
Tänä viikonloppuna nauratin kanssaeläjääni sanomalla: sen pitäisi näaksahtaa (naksahtaa). Mennäänkö käepunkiin (kaupunkiin)? Kielellä on kiva leikkiä.
22 tammikuun, 2007 klo 11:53 am
Terhi
Tämä on kiinnostavaa, koska en ole koskaan edes ajatellut, että kirjailijan pitäisi puhua yleiskieltä. :0) Onneksi kukaan opettaja ei ole vaatinut tai ihmetellyt sen puutetta kirjailijavierailuilla.
Puheeni on sekoitus pohjoiskarjalaa ja tamperetta. Esiintyessä on luontevaa olla sellainen kuin on. Jos alkaisin teeskennellä kirjakielistä, noloksihan se menisi. ”Mitä toi ny oikein yrittää?”
22 tammikuun, 2007 klo 9:58 pm
Kirsti
Anteeksi asiaan liittymätön kysymys, mutta miten tämän uuden blogin saa nyt sitten blogilistan suosikkeihin merkittyä, kun minulla on se vanha grafomania suosikeissa?
23 tammikuun, 2007 klo 8:30 am
Anne
Jonkun meistä g-maanikoista täytyy käydä muuttamassa blogilistaan uusi osoite. Mutta nyt valitettavasti en itse tiedä sinne niitä salasanoja, joilla muutoksen voi tehdä… Mutta katsotaan, jos homma pian hoituisi.
25 tammikuun, 2007 klo 12:22 pm
Anne
Blogilistan linkki on nyt päivitetty. Kesti vähän, kun piti etsiä salasanat sinne listalle…