Olen aina ajatellut, etten ole juuri kiinnostunut kirjojen myyntiluvuista (koska olen päivätyössä ja elätän itseni toisella tavalla kuin kaunokirjoja kirjoittamalla). Kirjat myyvät sen minkä myyvät, kustantaja markkinoi niitä sen verran kuin markkinoi, ja minä osaltani esiinnyn joissakin tilaisuuksissa ja saan siten lisää lukijoita kirjoillemme. Puskaradio levittää sanaa ja ihmiset löytävät teoksen viimeistään kirjastoista. Kirjoituskursseillani olleet tai minun kanssani muuten asioineet kirjoittajat tarttuvat teoksiin, samoin lehtiartikkelin tai arvostelun lukeneet ja siten kiinnostuneet. Ainoa huolenaihe kirjan huonossa myynnissä on se, että jos on todella surkea myynti, voi kustantaja seuraavan vastaavan kirjan kohdalla harkita, kannattaako vastaavaa ottaa julkaisuohjelmaan (ja tämä voi vaikuttaa esim. tietyn lajityypin menekkiin kustantamoissa).

Olenkin seurannut uteliaisuudella Pasi ilmari Jääskeläisen blogissa käytävää ”taistelua” lukijoista ja muuallakin netissä olleita, aiheeseen liittyviä kommentteja, mm. Kirsti Ellilän blogissa. Onhan nykymenoa monen suun kautta kritisoitu siitä, että vain harvat näkyvät, vaikka paljon julkaistaan.

Asia konkretitoitui, kun kävin paikallisessa sivukirjastossa. Sen kirjastonhoitajan on tuttu, ja hänen kanssaan tulee usein juteltua kirjoista ja muutenkin pohdittua maailman menoa. Uutuushyllyssä lainaamattomina olivat niin minun novellikokoelmani Valkeita lankoja kuin Juha-Pekka Koskisen Savurenkaita. Uutta, syksyllä ja nyt keväällä ilmestynyttä kirjallisuutta oli muutakin: jos ei olisi ollut jo 20 kirjaa lainauksessa olisin tyhjentänyt sen uutuushyllyn saman tien, koska siinä oli kaikkea mielenkiintoni herättänyttä (ei niinkään markkinoitua, vaan kirjailijanimiä tai aiheita, jotka herättivät uteliaisuuteni). Kyn kysyin Riikka Pulkkisen Rajaa ja Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta –kirjan menekkiä, sain kuulla, että kyseiset kirjat olivat vasta tilattu kirjastoon. Siksi, että kirjat oli esitelty Voimalassa. Kukaan ei ollut sitä ennen niitä kysynyt. Ei vaikka Pulkkinenkin on ollut laajasti esillä. Tuomiojan Tieto-Finlandian voittajaa oli taas kyselty ja ei oota tarjottu, siitä on Mikkelin seudulla 60 varausta ja ihmiset joutuvat odottamaan vuoroaan.

Ei se kirjan myynti siis huoleta. Mutta jos kirja ei saa lukijoita, siksi että kukaan ei osaa sitä pyytää kirjastoon, ei kirjojen hankkijat tai asiakkaat, niin silloin tilanne onkin jo toinen. Kirja katoaa nopeasti kirjakaupoista ja jos sitä ei kirjastoissakaan ole, niin kirja on oikeasti kuollut. En minä kirjoita siksi, että tarinani unohdetaan muutaman kuukauden sisällä.

On kritisoitu sitäkin, että kirjoja, tai peräti kirjailijoita on liikaa, ei kaikille voi tulla myyntimenestyksiä, julkisuutta tai asemaa valtakunnan kaapin päällä. Kirjojen liiasta määrästä sanoisin, että kirjadiversiteetin vuoksi tuotantoa täytyy olla laajasti. Jos olisi laihat kirjavuodet menossa, niin tuskin marginaaliset teokset pääsisivät pinnalle, sarjakuvat, scifi, spekulatiivinen fiktio, lasten- ja nuortenkirjojen koko suuri kirjo jäisivät julkaisematta. Laihoina aikoina jos milloin vain se kaikkein myyvin ja populaarisin pääsee paremmin esille.

Lähdin siis mielelläni mukaan Jääskeläisen lanseeraamaan Jänismainostamiseen: teemme kollegojen kanssa mainoksia toistemme teoksista ja toivomme puskaradion levittävän sanaa teoksistamme eteenpäin. Joskus tietenkin tuntuu, että melkoista taistelua tutkainta vastaan tämä tietenkin on, mutta ei voi ainakaan syyttää yrittämisen puutteesta. Muutenkin koen, että nykypäivänä kirjailijan rooliin kuuluu pienimuotoinen esilläolo, niin sanottu ura ja noste luodaan vähitellen, ajan kanssa, tekstejä ja laatua kypsytellen. Siis: kirjailijuudessa kysymys onkin juuston tai viskin valmistamisesta, huolellisesta kypsyttämisestä (toivon mukaan kumminkin prosessissa kypsyy teos eikä kirjailija).