Omaa kaunokirjallista kirjoittamista tulee mietittyä vähän uudella tavalla, kun tekee suomennosta toisen kirjailijan romaanista. Suomennostyö on toki (kuten moneen kertaan on todettu) oikeastaan uuden romaanin kirjoittamista, mutta työprosessi on hyvin erilainen. Ideointityö on tehty, taustatyö samoin, henkilöhahmot ja juoni luotu, kielikin. Minun tehtävänäni suomentajana on pyrkiä näiden pohjalta tekemään suomenkielinen romaani. Minulla on siis kaikki palikat ihan eri tavalla valmiina kuin omaa romaaniani aloittaessani. 

Suomentaminen on paljolti lähilukemista ja ymmärtämistä. Kirjailijana tarkkailen toisen kirjailijan käyttämiä keinoja ja tekemiä ratkaisuja. Kiinnitän huomiota etenkin siirtymiin, sillä ne ovat oma heikkouteni ja niitä joudun omissa teksteissäni hiomaan ehkä eniten. Toisen tekstistä voi saada vinkkejä siihen, miten itsekin voi tehdä, ja toki myös siihen, miten ei halua tehdä. 

Omat kirjoittajanmaneerini tulevat myös esiin. Ylimääräiset, turhat sanat ja päätteet ovat vähällä lipsahtaa suomennokseen. Alkuperäisteoksen kirjoittajankin maneerit huomaan ja voin yrittää välttää niitä omissa teoksissani. Suomennoksesta niitä ei tietenkään saa eikä pidä jättää pois, sillä ne ovat osa kirjailijan tyyliä. Ero maneerin ja tyylikeinon välillä on sitä paitsi usein häilyvä, ja näkemys riippuu lukijasta.

Suomennostyön tarkoitus ei ole ensisijaisesti hankkia työkaluja omaan kirjoitustyöhön, mutta eipä siitä haittaakaan ole. En usko suomennoksen kärsivän siitä, että kääntäessäni tulen mietiskelleeksi, miten olisin itse kirjoittanut jonkun kohdan tai millaiseksi joidenkin henkilöiden välinen dialogi olisi omassa tekstissäni muodostunut. Se auttaa näkemään kirjailijan ratkaisut ja löytämään niille mahdollisimman hyvät vastineet suomeksi. 

Suomen kielen mahdollisuuksia ja rajoja tulee pohdittua, kun pyöräyttää vieraan kielen ajatusrattaidensa läpi ja muovailee romaanin sisällön suomeksi. Vastaan tulee ilahduttavia oivalluksia; suomeksi tämän voi ilmaista näin, enpä ole ennen tullut ajatelleeksi. Myös pieni sisäinen kielitieteilijä, tai ainakin kielitiedettä opiskellut, innostuu eroista ja yhtäläisyyksistä ja tekee vertailuja.

Suomentajana olen vasta urani alussa kuten kirjailijanakin. Kehittymisen varaa on. Uskoakseni nämä kehittymiset tukevat toisiaan, ja samalla kun opin jotain itsestäni suomentajana, opin myös jotain itsestäni kirjailijana, ja päinvastoin.