Pitäisi vaivata helteen lamaannuttamia aivonystyröitä ja pohtia uuteen kirjaan tulevaa takakansitekstiä. Juonireferaatti tuntuisi tylsältä, pikemminkin tekisi mieli kuvata kirjan sisältö napakasti parilla lauseella ja saada niillä aikaan tunnelma, johon lukija haluaisi sukeltaa.

Kelaan päässäni kirjakaupan ja kirjaston asiakkaita tarttumassa kirjaan ja tankkaamassa niitä muutamaa riviä, joilla koko kirjan usean sadan sivun sisältö pitäisi kiteytyä houkuttelevasti. Millä herättäisi heidän kiinnostuksensa? Takakannen suunnittelu on mainos-sloganeita pyörittäneellekin vaikea tehtävä, kun kysymys ei ole peruskulutustavarasta vaan tarinan aiheesta, joka pitäisi kuvata ymmärrettävästi ja innostavasti.

Kuinka tärkeä sitten takakansiteksti on lukijalle, joka etsii kirjoja ostos- tai lainauskoriinsa? Itse en yleensä sen perusteella tee ostopäätöstä. Luen aina yhden tai useamman sivun kirjan sisäsivuilta. Jos kirjailijan tyyli kolahtaa ja tarina herättää kiinnostuksen, olen vakuuttunut. Tosin kyllä tuoreeseen, houkuttelevaan takakansitekstiin mielellään tarrautuu, jos se on oikein hyvä. 

Useimmiten mainostoimittajan laatima takakansiteksti on varsin kaupallinen näkemys kirjasta. Kirjailijan tyyliä kehutaan korulauseilla, edellisten kirjojen hehkuttavat arvostelusitaatit liitetään kansiliepeisiin lyhyen tarinakuvauksen kera. Vaihtoehtona voi olla yksinkertainen, tehokas takakansiteksti, jossa kahdella lauseella vangitaan kirjan sisällön ydin. Yleinen takakansiteksti, etenkin nuortenkirjoissa, on rönsyilevä juonireferaatti, joka vastaa kysymyksiin kuka, mitä, missä ja milloin? 

Minkä kirjan sinä ostaisit seuraavien takakansitekstilainauksien perusteella ja miksi? (En paljasta kirjailijoita, enkä teoksien nimiä.) 

1. ”Rakkaimmalleen ei voi luvata rikosta. Ja juuri rakkaimmalleen lupaa kaiken. Senkin mikä ylittää lain. Juuri rakkaimmalleen jos kenellekään.” 

2. ”Ihmiset elävät elämäänsä kuin tavarajunan vaunussa. He kompuroivat pimeässä ja luulevat olevansa yksin, koska muita ei erotu. Vapaus on näille eksyneille vielä suurempi pimeä: valhe, pako tai itsetuho. 

xxx novellien henkilöiden elämässä kuviteltu risteää todellisen kanssa vaivattomasti ja täysin erottamattomasti. Onko kyse henkilöiden neuroottisuudesta ja sosiaalisesta kyvyttömyydestä vai onko maailma yhtäkkiä muuttunut vinoksi? 

Novelleissa kuljetaan junavaunusta ja metsästä toiseen, hiljaisuuden ja laukausten välissä. Sota riehuu sisällä ja ulkona. Kerrostalohuoneistosta kasvaa kuoriaisen tunneliverkosto, tulikärpästen rakkauden pyhättö tai kuilu avaruuteen. Junavaunusta voi löytää Moskovan, grillikioskista Komsomolin naiset, lukkiutuneesta korvasta hanhien parvet. Seireeni ja Toyota Avensis mahtuvat samaan tarinaan, sillä itse luodussa pimeydessä niitä on vaikea erottaa toisistaan.” 

3. ”xxx:n esikoisteos xxx sijoittuu pieneen teollisuuskylään, jonka läpi Syksy, kymmenvuotias tyttö, juoksee. Jotakin on tapahtunut, jokin on toisin. Toisin oleminen saa Syksyn juoksemaan.

Syksy on perheessä ulkopuolinen; äidin ja isän riitojen mykkä todistaja. Hän tarkkailee herkeämättä vanhempiaan, itseään – ja juoksee. Juoksun rytmissä hän kertoo tarinan itsestään, mummosta, koulusta, yksinäisyydestä.

Kalevi on entinen juoksija, joka alkaa valmentaa Syksyä. He molemmat kantavat mukanaan sukupolvien takaista painoa, eikä kumpikaan heistä osaa olla autettavana.

Päivän lopulla totuus selvää, eikä totuudesta selviä yksin.”