Kirjoita aiheesta ”Näitä hautajaisia en unohda”.
Kirjoita novelli.
Kirjoita rakkaudesta.
Kirjoita vaikeasta vanhemmuudesta.
Kirjoita kuolemasta.
Kirjoituskilpailuja on käynnissä koko ajan. Jukka Behmin voitti Vuosi Suomessa -romaanikilpailun. Ansu Kivekäs puolestaan voitti Kouvolan nuortendekkarikilpailun. Kilpailut raikastavat kirjallista kenttää. Parhaimmillaan ne tuovat kentälle uusia, pirteitä tekijöitä ja tuulettavat lajityyppien perinteitä.
Esimerkiksi Kouvolan nuortendekkarikilpailuun lähetettiin 52 käsikirjoitusta. Kirjoittajat joutuivat tosissaan pohtimaan, millainen 2000-luvun nuortendekkari on, ja miten vanhoja, kaavamaisia perinteitä voisi viedä eteenpäin. Raati luonnehti Ansu Kivekkään tekstiä paitsi omintakeiseksi dekkariksi, myös empaattiseksi tyttökirjaksi.
Minun ensimmäinen (julkaistu) käsikirjoitukseni meni läpi kirjoituskilpailun kautta. Osallistuin WSOY:n järjestämään Uusi uljas sankari -kilpailuun. Kilpailun voitti Johanna Venho teoksellaan Okulus ja yöihmiset. Tekstini Puhdas valkoinen nostettiin kuitenkin Södikan Bulevardi-sarjaan. Myöhemmin kuulinkin konkareilta, että uusien tekijöiden on helpompi päästä ”läpi” kirjoituskilpailujen kautta.
Viime vuonna osallistuin Kariston Tiina-kisaan niin kuin 170 muutakin kirjoittajaa. Niin kuulemma Vuosi Suomessa -kisan voittanut Jukka Behminkin. Olen niitä ihmisiä, joille deadline on elintärkeä. Tekstiä syntyy, kun joku ulkopuolinen antaa päivämäärän, johon mennessä tulee olla valmista. Oli kiinnostavaa pyöritellä tyttökirjagenreä ympäri. Mitä on tehty, mitä ei? Vaikkei voittoa tullutkaan, kirjoittaminen ei mennyt “hukkaan” (ihan toisen kirjoituksen aihe olisikin, meneekö mikään kirjoittaminen hukkaan…). Kisaan lähettämäni teksti on seuraava julkaistava nuortenromaanini.
Mikä on Sinun suhteesi kirjoituskilpailuihin? Oletko kirjoittamassa parhaillaan tekstiä kirjoituskilpailuun? Minä olen, ehkäpä…
11 comments
Comments feed for this article
kesäkuu 26, 2007 at 10:11 am
Anneli
Suhteeni kirjoituskilpailuihin?
Aiemmin: syvä häpeä. Ja vakaumus, että minä en ainakaan osallistu yhteenkään kirjoituskilpailuun. “Kirjoituskilpailu” toi sananan mieleen koulun raittiuskilpakirjoitukset, joissa ällöin ja aikuisten jeesustelua nuoleskelevin teksti aina voitti. Minäkin voitin monta kertaa.
Ajattelin hiljaa mielessäni, että kirjoituskilpailuihin osallistuvat luuserit, mutta lahjakkuudet pääsevät suoraan julkaisukynnyksen yli.
Siihen aikaan ajattelin myös, että kaikkinaiset sanataidekoulutukset ja kurssit ovat huuhaata ja Todelliseksi Kirjailijaksi tullaan pystymetsästä. “Elämällä kirjailijan elämä” kuten Paasilinna kirjoittaa. Miten sitten kirjailijan elämä eletään, se jäi minulle hämäräksi. Mutta olin vakuuttunut, ettei ainakaan osallistumalla kirjoituskilpailuihin.
Kunnes pakotin itseni kirjoittajakoulutukseen, kun en näyttänyt pääsevän eteenpäin, en sitten millään. Kirjoittajakoulutuksen ohjaaja muistutti meitä jatkuvasti: osallistukaa kilpailuihin. Kunnon oppilaana otin ja osallistuin. Menestyin, ja kilpailun menestyksen nosteella kustantamo kiinnostui ja sain käsikirjoituksen läpi.
So it goes.
Nyt pidän kilpailuja mainiona porttina päästä askelta lähemmäs.
Ja puhun kirjoittajakoulutuksen puolesta aina kun saan tilaisuuden.
On se nyt kumma, että millään muulla taiteen alalla (teatteri, musiikki, tanssi) koulutusta ei pidetä häpeänä. On ihan luonnollista, suorastaan kannustetavaa, että laulunlahjoja omaava ihminen alkaa opiskella laulua. Eikä kukaan kuvittele, että koulutus tekisi epämusikaalisesta ihmisestä muusikon. Mutta se on jonkinlainen keskinkertaisuuden ja osaamattomuuden merkki, että kirjoittamiseen suuntautunut ihminen alkaa opiskella kirjoittamista.
Nero tulee tyhjästä ja kirjoittaa jumalaista tekstiä ilman mitään tietoa kirjallisuudesta tai kirjoittamisen traditioista.
Todella omituista.
Ja hei Tepa, minäkin osallistuin Tiina-kirjoituskilpailuun vaan en sijoittunut. Luin nyt uudelleen käsikseni ja luulenpa, että teen siitä syksyn mittaan seuraavan version ja tarjoan kustantajalle.
Yhden kerran osallistuin scifi-kirjoituskilpailuun ja jännitin aivan kauheasti siinä pärjäämistäni. Olisin hirveän mielelläni sijoittunut uuden genren alueella. Mutten sijoittunut. Myöhemmin luin Anne Leinosen mainiosta kirjasta, että novellini oli täynnä scifi-kliseitä.
Ehkä olisi kannattanut vähän opiskella scifiä ennen kilpailuun osallistumista.
kesäkuu 26, 2007 at 11:04 am
tepa
Olet ihan oikeassa, Anneli. Suomessakin vallitsee vielä tämä koulukunta, ettei kirjoittamista voi opiskella, mikä on täyttä hevonkukkua. Kirjoittamista voi opiskella (ja siinä kehittyä) ihan samalla tavalla kuin mitä tahansa muutakin. Minusta opiskelu on jopa suotavaa. Aika äkkiä sitä ihminen leipääntyy, ellei hae ja etsi uusia virikkeitä. Toisaalta joku opiskelee mieluummin itsenäisesti, ja toiselle (minulle) ryhmä on todella tärkeä.
Ja toinen asenne, mitä en ollenkaan ymmärrä, on se, etteivät jotkut kirjoittavat ihmiset lue kirjoja! Se jos mikä on itsekästä ja välinpitämätöntä, ignoroida koko kirjallisuustradition olemassaolo.
Minun henkireikäni on ollut tänä vuonna luovan kirjoittamisen opiskelu Jyväskylän avoimessa yliopistossa. Kirjoittaminen on tunnetusti yksinäistä. On ollut mahtavaa saada ympärilleen kirjoittavien, samanmielisten ihmisten ryhmä.
Haa! Tiina-kisa tuottaa näköjään paljon uusia kirjoja lähitulevaisuudessa.
kesäkuu 26, 2007 at 3:04 pm
anuh
Joskus vuonna rautakypärä mä osallistuin johonkin novellikilpailuun, en pärjännyt ollenkaan. Kirjoittamista en ole myöskään opiskellut, mutta en missään nimessä dissaa sitä - päin vastoin, sanon aina että mikään opiskelu ei mene hukkaan, seurasi siitä elämänura tai ei. Ja oli ala mikä hyvänsä.
Terhi sanoi: “Ja toinen asenne, mitä en ollenkaan ymmärrä, on se, etteivät jotkut kirjoittavat ihmiset lue kirjoja! Se jos mikä on itsekästä ja välinpitämätöntä, ignoroida koko kirjallisuustradition olemassaolo.”
Onko tämmöisiä kirjailijoita? Tuntuu jotenkin hassulta, että kirjailija ei lukisi kirjoja, mulle se on kielellisessä ja teknisessä mielessä tavallaan jopa oman kirjoitustaidon ylläpitoa (ja tietysti suuri nautinto!). No olen mä kyllä toisaalta luopiokirjailija siinä mielessä, etten juurikaan seuraa mikä on uusinta hottia ja The Must Read -kirjalista. Luen vaan sitä mikä hyvältä tuntuu.
Mutta periaatteessa mä en silti tuomitse jos joku ei halua lukea kirjoja, vaikka kirjoittaisi niitä. Eihän se mun menetys ole.
Tarkemmin ajatellen, ehkei toi kirjailijan lukemattomuus niin ihmeellistä olekaan. Mieleeni juolahti, että itsekin olen toimittaja joka ei lue lehtiä
kesäkuu 26, 2007 at 3:15 pm
tepa
Tarkennus: oikeastaan tarkoitan kirjailijan urasta haaveilevia, aloittavia kirjoittajia, jotka kieltäytyvät lukemasta, etteivät saisi “liikaa vaikutteita”. Se on mielestäni vähän naiivia.
Ymmärrän kyllä, ettei monikaan kirjailija lue silloin, kun kirjoitusprosessi on kiivaimmillaan (minä en pysty olemaan lukematta, ihan toimittajan työnkin takia). Mutta minusta lukeminen on kirjailijalle puoli ruokaa. Ammattitaidon ylläpitämisen elinehto.
kesäkuu 26, 2007 at 5:50 pm
Anneli
Yritin kerran neuvoa erästä harrastajakirjoittajaa eteenpäin. Hän kirjoitti muistelmiaan ja halusi saada tekstinsä julki. Elämä oli ollut hyvin mielenkiintoista, mutta teksti oli referaatinomaista luetteloa. Keskustelimme tekstistä ja esittelin hänelle mielestäni erinomaisia muistelmateoksia.
“Minä en lue kirjoja”, kirjoittaja ilmoitti topakasti.
Eipä siinä sitten ole paljon sanomista.
kesäkuu 27, 2007 at 4:56 pm
kirsti k
Tepa: Myös Vili Voipio syntyi alkujaan WSOY:n Uljas uusi sankari - kirjoituskilpailuun.
Tepa ja Anneli: Minäkin osallistuin Tiina-kisaan! Enkä ole hylännyt käsikirjoitustani, vaan suunnittelen viilaavani sitä syksyllä. Kustantajille ilmeisesti tarjotaan lähiaikoina tavallista enemmän tyttökirjakäsiksiä…
Tarinan opetus: myös kirjoituskilpailujen “häviäjät” ovat voittajia!
kesäkuu 28, 2007 at 9:00 am
Anneli
Ai kun ihanaa jakaa näitä häpeällisiä salaisuuksia. Tekin osallistuitte ettekä menestyneet!
Siis jos Tepa ja Kirstikään eivät sijoittuneet, niin ehkä en sittenkään ollut NIIN KAUHEAN huono…
kesäkuu 28, 2007 at 9:50 am
Anne
Minulle kirjoituskilpailut ovat olleet aina oman tekemisen ja työskentelyn kehittäjiä, kannustajia. Osallistuin varmaan kymmenen vuotta ennen kuin menestyin valtakunnallisesti. Portin kisaan osallistuin viisi vuotta, ennen kuin tuli kunniamaininta, toiset viisi ennen kuin sitten voitin. WSOY:n kirjoituskilpailu oli sitten oikotie julkaisukynnyksen yli.
Kirjoituskilpailujen haitallisuudesta käydään toisinaan keskustelua, eritoten spefin piirissä (jossa ylipäänsä novelleista puhutaan, koska niistä innostuneita on tavoitettavam rajallinen määrä). On lehtiä, missä tekstejä julkaistaan, ja niitä myös arvostellaan - harvinaista herkkua harrastajakirjoittajalle. On vilkasta ateljeekritiikkiä. Mutta kirjoituskisojen pelätään puristaan johonkin muottiin, ohjaavan lajityyppiä. On hyvä tiedostaa, että arvovaltaisista tuomareista huolimatta kisoissa on tuurilla iso osuus. Jos on kyseessä kisa, jossa vain yksi ihminen esiraadittaa tekstit, on pitkälti kyse tuon henkilön ammattitaidosta ja makumieltymyksistä, pääseekö jatkoon vai ei. Erinomainenkin kirjoittaja voi jäädä kisoissa menestyksettä, mutta ylittää julkaisukynnyksen kustantamoissa kirkkaasti.
Lisäksi on hyvin tyypillistä, että kisoihin osallistuvat kirjailijat eivät menesty… Vetoan jälleen kisojen subjektiivisuuteen mutta myös siihen, ett ä ammattilainen ei välttämättä käytä kisanovelliinsa samanlaista aikaa kuin henkilö, joka janoaa sitä ensimmäistä menestystä.
kesäkuu 28, 2007 at 12:19 pm
tepa
“Tarinan opetus: myös kirjoituskilpailujen “häviäjät” ovat voittajia!”
Em. lause pitää melkein kiinnittää post it -lapulla tietokoneeseen! :0)
Olen nyt muuten erään nuorten kirjoituskilpailun raadissa. Mielenkiintoista päästä näkemään tätäkin puolta kilpailuista.
Jään odottelemaan muuten Kirstin ja Annelin tyttökirjoja!
kesäkuu 28, 2007 at 8:23 pm
Sirja K
Tiina-kisaan tuli muuten tosi hienoja kässäreitä, jotka eivät sopineet siihen Siskodisko-sarjan ajateltuun ikähaarukkaan vaan olivat esim. selvästi nuoremmille. Moneen käsikirjoitukseen olisi kyllä halunnut vielä myöhemmin palata, vaikka ne eivät kisassa sijoittuneetkaan. Hienoa siis jos ekoja jo julkaistaan, ja kiitos teille kaikille “tunnustaneille” osallistumisesta. Syksyllä ilmestyvät kisan kakkonen ja kolmonen, molemmat mahtavia kirjoja!
kesäkuu 30, 2007 at 5:07 pm
JPK
Kirjoituskilpailut antavat hyvä tekosyyn saada jotakin valmiiksi. Ja usein tulee tehtyä sellaistakin proosaa, mitä ei muuten ehkä tekisikään.
Aina kun syntyy jotakin valmista, jotakin, johon on itse tyytyväinen, on voittanut!