Suunnilleen vuosi sitten retostelin vanhassa Grafomania-blogissa, että olin törmännyt elämäni ensimmäiseen kirjailijan blokkiin. Ja sekin tapahtui koulutehtävän parissa, ei kässärin ääressä.
No, nytpä on selvinnyt miten pystyin kirjoittamaan semmoiset 9 vuotta ilman blokkeja: En koskaan pitänyt taukoja. Uuden kirjan naputtelu alkoi viimeistään siinä vaiheessa, kun edellisestä odottelin vapaakappaleitani. Joskus naputtelu lähti jämäkästi heti kättelyssä, joskus hieman haparoiden, mutta kirjoitin silti tarinoita jatkuvasti.

Pikakelaus nykyhetkeen. Otin alkuvuoden vapaata kirjan kirjoittamisesta, koska elämässä oli muita paljon energiaa vaativia juttuja, ja ajattelin että ehkä loma on paikallaankin Finlandia Junior -ehdokkuudesta aiheutuneen jännäämisen ja muun tohinan jälkeen. Syksyllä olin aloitellut uutta kässäriä, jota oli noin parisenkymmentä liuskaa kasassa. Jätin sen jäähylle ja keskityin puolisen vuotta muihin asioihin, sallien itselleni täyden nollauksen kirjan kirjoittamisen suhteen.
Ilmeisesti se oli kuitenkin ns. Bad Move, koska nyt tuntuu etten meinaa saada kirjallista konetta uudelleen käyntiin. Olen kirjoitellut pätkän silloin, toisen tällöin, mutta se jokin - vimma, imu, halu - antaa odottaa itseään. Varsinaisesta blokista ei ole kyse, koska saan kyllä tarinaa kuljetettua kunhan vain istahdan käsikirjoituksen äärelle. Mutta jotenkin en vaan saa aikaiseksi istahtaa siihen.

En kuitenkaan ota tästä suurempaa stressiä (vaikka pienimuotoinen apuraha tuottaakin hitusen velvoittavaa painetta), uskon että saan kirjoitusvimmani takaisin. Vimman jahtaaminen väkisin voi kuitenkin pelottaa sen piiloon, joten jatkan näitä puolipakollisia istahduksiani, kunnes itse kirjoituspöytä ja tietokone alkavat vetää minua vastustamattomasti puoleensa aina, kun on aikaa kirjoittaa.
Silti tulee hetkiä, kun toivoisin että voisin mennä K-kauppaan ostamaan purkillisen Pirkka-kirjoitusvimmaa.