Mistä kirjailija keksii aiheensa kirjaan? Joskus aihe voi liipata läheltä omaa elämää, omaa kokemusmaailmaa. Nyt syksyllä ilmestyy minun ja Annen kirjoittama yhteisromaani sekä mieheni Markun kanssa tehty sarjakuva, jotka molemmat käsittelevät yhtä lempiharrastuksistani: tietokoneella ja pelikonsolilla pelaamista.

Millaista voisi olla tulevaisuuden konsolipelaaminen? Hokuto Manga –kilpailualbumiin valikoitunut sarjakuvamme ”Huomisen tukkilaiset” on pieni tarina siitä, kuinka tulevaisuudessa ammennetaan peleihin suomalaisesta kulttuurista. Niin intialaiset kuin japanilaiset haluavat pelata tukkilaisjätkää ja laulaa Tapio Rautavaaraa. Tätä sarjakuvaa tehtiin ennen Nintendo Wii:n maailmanvalloitusta eli oli sinänsä hauska huomata, että ehkäpä pelaaminen on muuttumassa tietokoneen ruudun edessä kököttämisestä tanssiin ohjainkapuloiden kanssa.

Devoted Souls – peliromaani vuorostaan käsittelee pelaamista nuoren naisen näkökulmasta. Kirjaan on luotu oma pelimaailmansa, joka edustaa sellaista MMORPG-peliä, jollaista minä itse haluaisin pelata tai ainakin kokeilla. Meidän tekijöiden oma peliharrastuneisuus auttoi kirjoittamaan uskottavasti verkkopelin sosiaalisesta vuorovaikutuksesta. Seikkailut virtuaalimaailmoissa (esim. World of Warcraft, Camelot, Guild Wars ja LotR) auttoivat ymmärtämään pelaamista ja tarkastelemaan sen eri puolia.

Kirjoitin kirjaa kuin pelaisin oikeasti Devoted Souls -nimistä peliä. Täytyi kuvitella hienot polygonigrafiikat, laittaa päähenkilömme Nelli kokemaan pelin eri puolia: yhdessä seikkailemisen intoa ja toisaalta päämäärättömyyttä – mitä tehdä pelissä kun tuttuja pelikavereita ei ole linjoilla. Aistimaailmasta pelissä puuttuvat haju ja tunto: kanssapelaajan testosteronin tuoksua ei voi haistaa eikä linjoille tullutta kaveria voi halata kuin emote-liikkeitä käyttäen.

Kun kirja kohta puoliin syö painokoneen mustetta (toivottavasti ei painovirhepaholaisia), voi vihdoin kurkistaa henkisen kovalevynsä sisään, kaivella muistikuviaan ja ihmetellä mitä kirjoitusprosessista jäi käteen. Ainakin pelaamisen kuvaaminen avarsi omaa visuaalisen ja teknisen kerronnan tajua. Devoted Souls -pelin maailma oli erittäin haasteellinen kuvata, koska se on tyylilajiltaan fantasiaa. Kun fantasiasta on kyse, on vaarana se, että sortuu kliseisiin miekka ja magia -kuvauksiin. Pelin maailma tarjosi kuitenkin aivan omanlaisensa puitteet kehittää erilaisia virtuaalihahmoja, joita ohjailevat oikeat ihmiset. Se oli minulle kirjoittajana kaikkein antoisinta – miten pelifantasiassa todellinen maailma on koko ajan läsnä, ja miten reaalielämässä peli värittää päähenkilön havainto- ja kokemusmaailmaa.

Entä teillä muilla? Millaisista harrastuksista olette itse ammentaneet aiheita kirjoituksiinne?