Lukee aamulla sanomalehteä kirkasvalolampun valossa.
Keittää epäterveellisen paljon teetä.
Avaa tietokoneen, naksauttaa käsikirjoituksen auki, tuijottaa tekstiä, huokaisee.
Laahustaa kauppaan ostamaan tummaa suklaata, jota mutustaa liikaa.
Tuijottaa taas käsikirjoitusta, huokaisee, sulkee ohjelman.
Menee Facebookiin ja viettää siellä liian kauan aikaa. Lähettää ystäviensä akvaarioihin kaloja, hautausmaille zombieita ja muuta yhtä hyödyllistä (mutta kivaa).
Lupaa itselleen, että seuraavana päivänä sama ei toistu, että seuraavana päivänä on ihan varmasti pirteämpi. Ja melkein uskoo.
Kohtalotovereita?
5 comments
Comments feed for this article
lokakuu 24, 2007 at 7:09 am
Salla
Noita päiviä on, tietenkin niitä on. Joskus on myös niitä päiviä, kun kulutan kaiken aikani johonkin muka tärkeään puuhasteluun, jotta ei tarvitsisi kirjoittaa. Jossain vaiheessa kirjoittamattomuudesta tulee kuitenkin niin huono omatunto ja paha olo, että on pakko kirjoittaa. Aluksi tahmeasti, sitten virke virkkeeltä innostuneemmin. Niin se onneksi minulla menee.
Usko pois, kyllä se kirjoittaminen pian taas huvittaa.
lokakuu 24, 2007 at 8:46 am
tepa
Pakko on paras motivaatio, nimimerkki deadline.
Kiitos muuten eilen kivasta postista. Vitsikirja kolahti postilaatikkoon. Sain mukavat naurut päivän mittaan.
lokakuu 24, 2007 at 9:17 pm
Anne
Tilanne päinvastainen: kirjoituttaisi ihan kamalasti, mutta on joko muuta hommaa tai sitten väsynyt. Harmittaa, kun ei voi siirtää ajatuksia suoraan aivoista paperille
lokakuu 26, 2007 at 7:48 am
Anneli
Saamassa yhtä juttua valmiiksi, mutta äkkiä kaikki tulikin kauhean vastentahtoiseksi ja vaikeaksi. Tässä on varmaan hirveästi virheitä! Pitää tarkastaa vielä kaikki! Pitää lukea vielä pari lähdeteosta! Eikä millään huvittaisi tarttua itse tekemiseen, jota on jäljellä tosi vähän.
Olisikos tämä sitä kuuluisaa luopumisen vaikeutta?
lokakuu 26, 2007 at 8:59 pm
anuh
Meillä on näköjään jumitusvuorot, Terhi. Mä sain nimittäin pitkästä aikaa taas vimmasta kiinni. Jatkan Syysmaa nelosta ja aloitin toisenkin tarinan.
(Toivottavasti vaan hönkä jatkuu *koputan puuta*)
Kyllä se siitä!
Ehkä syynä on syksy, toisia se kuulemma väsyttää. Mä taas olen tähän vuodenaikaan virkeimmilläni jostain kumman syystä 