Minulta ilmestyy myös muutaman viikon sisällä kirja, kolmas tietokirja. Tämä on vähän erilainen kahteen aiempaan verrattuna, ja koska tiimissämme oli kolme ihmistä, en ole ihan yksin vastuussa kokonaisuudesta, tekstistä kylläkin pääasiallisesti.

Olen selkeästi vähemmän jännittynyt kuin ekan kirjan ilmestyessä. Silloin sitä suorastaan kuohui, nyt vähän vain laiskasti kuplii.

Proosateos tietysti on haaveissa, haluaisin kokea vielä senkin jännityksen.

Haluan puhkua ja rummuttaa lapsekkaan haltioitumisen puolesta; tuntuu hyvältä lumoutua yhä uudelleen. Jo kerran koettu ei tietenkään voi ainutlaatuisuudessaan toistua (miettikää pieniä lapsia, jotka ENSIMMÄISTÄ kertaa elämässään näkevät lentävän perhosen, kuulevat huilun soivan, maistavat lunta…), mutta jollakin lievemmällä tasolla ensilumoutumisen tunteen voi löytää myöhemminkin, kun kulkee aistit ammollaan. No joo, myönnän, onhan se välillä hankalaa… mikään-ei-tunnu-miltään puskee päälle aika ajoin.

Viides Vili ilmestyy helmikuussa. Jo pelkkä asian mainitseminen kutittaa vatsassa, taidan siis olla innoissani. Iloani ei yhtään samenna se, että kirja kuuluu sarjaan. Ja Aamulehti ainakin julkaisee arvosteluja myös sarjakirjoista. Viime viikolla taisi juuri olla Tuula K:n tuoreimman Konsta-kirjan kritiikki. Ja jollen väärin muista, Sallan Tapio ja Moonakin on saanut suopean arvion Aamulehdessä.

Vielä tärkein: onnea ahkeralle Sallalle!

Esikoinen oli tietenkin ihme, ja totta kai uusikin kirja antaa hyvän olon. Eritoten jos on puurtanut paljon ja voi palkita itsensä vaikka tauolla ja keskittyä ideoimaan. Kyllä jokainen kirja on yhtä tärkeä, mutta uusin, se jota vasta ideoi, on aina se rakkain.

Ei se ole välinpitämättömyyttä. Syksy vain oli niin kiireinen, etten edes ole muistanut googlailla kirjan nimellä. Nuorten sarjakirjasta kun ei tarvitse odotella arvostelujakaan.