Viimeistelen juuri syksyllä ilmestyvää nuortenromaaniani ja teen aikataulua seuraavalle kirjalleni.
Tiedän, että on yhtä monta tapaa kirjoittaa kuin on kirjoittajaakin. Yksi kirjoittaa kurinalaisesti luvun päivässä, toinen neljä liuskaa, kolmas kirjoittaa puuskittain kymmeniäkin sivuja kerralla, neljännellä on viikkokohtainen merkkimäärätavoite.
Laaditko sinä itsellesi aikatauluja? Onko sinulla päivä-, viikko- tai kuukausikohtaisia kirjoittamistavoitteita? Ja ennen kaikkea, pysytkö tavoitteissasi?
Ja jos pysyt, kerro ihmeessä minullekin, miten se tehdään. 
7 comments
Comments feed for this article
tammikuu 16, 2008 at 7:57 ip
Salla
Tällä hetkellä olen Tapio ja Moona -kirjojen kanssa näköjään sellaisessa putkessa, että kirjat ilmestyvät keväällä Hengen ja elämän aikaan. Sarjan seuraavaa (siis keväällä 2009 ilmestyvää) osaa kirjoitin jo viime vuonna Berliinissä, joten tyhjältä pöydältä ei tarvitse sen kanssa nyt aloittaa. Kai minä sellaisen deadlinen olen antanut itselleni, että viimeistään huhti-toukokuussa olisi hyvä saada käsiksen ensimmäinen versio kustannustoimittajalle. Sen tarkempia viikko/päivätavoitteita ei vielä ole, mutta niitä tulee varmaan sitten, kun kirjoitustyö taas oikein kunnolla alkaa.
Tavoitteissa pysymiseen auttaa se, kun miettii, miten paljon helpottaa omaa myöhempää työtänsä sillä, ettei ole viime tipassa. Kustannustoimittajalle pitää antaa aikaa (toisille enemmän, toisille vähemmän…) ja tietenkin myös itselleen. Ihan perinteinen työmoraalikin auttaa minulla. Kun minulla kerran on mahdollisuus kirjoittaa, on törkeää jättää se käyttämättä. Toki päivän tai kaksikin voin rypeä saamattomuudessani ja olla tekemättä mitään, mutta sitten minun on jo pakko tarttua itseäni niskasta kiinni ja todeta, että ei se kirja valmistu jos sitä ei kirjoita.
tammikuu 16, 2008 at 8:48 ip
Eija
Minä vuorostani mietin kirjoitustöitä vuosiakselilla eli näin vuoden alussa mietin mitä kirjoitan tänä vuonna tai lähivuosina. Tällä hetkellä suunnittelen töitä, joihin arvioin menevän aikaa kolme tai viisi vuottakin. Sellaisen aikatauluttaminen on hankalaa, mutta jonkinlainen ohut deadline on hyvä olla (vaikka vain itseään varten), jotta joskus tulee valmista.
Minulle lomat (etenkin kesä) ja viikonloput ovat parasta konkreettisen kirjoittamisen aikaa. Tosin parhaat ideat syntyvät silloin kun ei ole mahdollista kirjoittaa… esim. töissä, matkoilla. Ajatteleminen onkin minun kirjoitusmetodini. Päässä saattaa olla kokonaisia lukuja visuaalisina mielikuvina, jotka odottavat vain sitä hetkeä että pääsen vuodattamaan ne oman koneen uumaan.
Myös kustannustoimittajan kanssa sovittu kässärinpalautuspäivä auttaa ja motivoi kirjan tekemisessä. Tietää että joku oikeasti odottaa tekstiä luettavakseen!
tammikuu 17, 2008 at 10:12 ap
Jukka
Itselläni ei yleensä ole kustantajan kanssa sovittu etukäteen mitään. Tarjoan juttuja vasta, kun on jotain tarjottavaa. Eli ei ole deadlinea, vaan työn tekeminen saa kestää niin kauan kuin kestää.
Jotta tahti pysyisi yllä, vaadin kuitenkin itseltäni liuskan päivässä. Mikäli kyseessä siis on normaali päivä ilman erityisiä esteitä. Yleensä tekstiä tulee vähän enemmän, mutta se ei haittaa.
tammikuu 17, 2008 at 1:03 ip
mn
Olen kirjoittanut vain deadlineen ja laatinut itse itselleni välitavoitteet. Esim. että tiettyyn viikkoon mennessä pitää olla valmiina luuranko, jonka jälkeen pidän breikin ja lähden kasvattamaan luurankoa. Lihotuskuurin jälkeen taas tauko ja sitten viimeistelyä. Tässä välissä ekaa kertaa kustannustoimittajalle, jonka kommenttien jälkeen muokkaustoimia aina kalkkiviivoille saakka. Tämä kaava sopii tietokirjoittamiseen, ainakin mulla, mutta proosan kanssa pitänee luoda uudet kaavat.
Minulle on tärkeää asettaa välitavoitteita ja tarkistuspisteitä ja kirjoittaa mahdollisimman kurinalaisesti, mielellään vähän joka päivä, ainakin viitenä päivänä viikossa. Vastaavasti taas viikonlopuille sopivat pitkät rupeamat, kirjoittamista ja muokkaustoimia 6-7 tuntiakin putkeen. Liuska päivässä on joo mullakin joku keskiarvotavoite, mutta koska aikataulut tahtoo aina venyä (outo juttu!), loppupuolelle saattaa jäädä kirittävää. Pakon edessä, ts. deadlinen lähestyessä saa viikossa aikaan sen mihin normaalisti kuluisi kuukausi.
tammikuu 17, 2008 at 8:04 ip
tepa
mn: “Pakon edessä, ts. deadlinen lähestyessä saa viikossa aikaan sen mihin normaalisti kuluisi kuukausi.”
Kuulostaa erittäin tutulta metodilta!
tammikuu 18, 2008 at 8:11 ap
Anneli
Minä olen näitä kiskoja pitkin puurtajia. On päiväurakka ja sen teen. Se on sen kokoinen (no, paljastetaan: 4 liuskaa + taustatyötä), että jos jonain päivänä on muuta järjesteltävää, saan kirittyä urakan kiinni parina seuraavana päivänä. Ja ah mikä onni, jos olen 10 liuskaa aikataulusta edellä!
Kirjoitan sen verran pitkää tarinaa, että ilman liuskasuunnitelmaa aikataulut pettäisivät pahan kerran. Suunnitelman mukaan toimiessa tiedän, että jos tänään teen nämä neljä liuskaa, enempää ei tarvitse, käsis kyllä valmistuu niin kuin suuniteltu on.
Se helpottaa päivittäistä työrupeamaa, antaa sille ikään kuin myös loppupisteen. Tuon verran – ei sen enempää. On jotenkin helpompi ryhtyä urakkaan, kun se ei ole liian iso. Lääpästyisin heti lähtön, jos pitäisi painaa päivässä 15 liuskaa – ei silti, sitten loppupäässä, kun juttu kulkee, siihen saattaa päästäkin.
Vitsi on siinä, ettei liuskoista lipsua saa, muuten on äkkiä 30 liuskaa aikataulusta jäljessä ja se onkin huonompi juttu.
Jos jotain inhoan, niin kiirettä ja viime tinkaa. Minulle ei sopisi ollenkaan tuo “viikossa kuukauden satsi” -metodi. Huh! Oikein menee kylmät väristykset…
Kirjoittajia näyttää olevan monen sorttisia ja kullakin omat tapansa. Minulla on juuri nyt eräiden hyväntahtoisten säätiöiden ansiosta se ihana tilanne, ettei tarvitse tehdä muuta kuin kirjoittaa. Asia olisi ihan toinen, jos olisi päivätyö. Päivätyö + liuska tekstiä on aika tiukka urakka.
tammikuu 18, 2008 at 8:44 ap
kirsti k
Olen Vilin kanssa samassa “putkessa” kuin Salla&Tapio&Moona; kirjat ilmestyvät aina helmikuussa. Ja silloin uusi osakin on yleensä jo hyvällä alulla. Viimeisen version annan loka-marraskuussa. Rytmi on muotoutunut luonnostaan, oman ehtimiseni ehdoilla – kustantaja ei ole asettanut mitään määräpäiviä.
Kirjoitan rinnan paljon eri tyyppisiä tekstejä: proosaa lapsille ja aikuisille, runoja, draamayritelmiäkin. Kässärinraakileita kasaantuu. No, onpahan jotain, mihin tarttua Vilin jälkeen. Viimeinen osa sitä laatua saanee kannet helmikuussa 2009.
Kirjoitan aina, kun päivätöiltäni ehdin. Jos en ehdi, olen kärttyisä.
Olen tähän saakka onnistunut luovimaan ilman deadlinejä, joiden takia aikoinani jätin toimittajan hommat. Pänni, kun piti päästää keskeneräisiä juttuja painoon. Koskaan ei ollut aikaa viimeistellä, hioa.
Pakolla en synnytä mitään viisasta. Osaan kyllä pitää itselleni jöötä; ollessani virkavapaalla kirjoitan säännöllisesti ja pulputen aamuseitsemästä yhteentoista. Iltapäivällä onkin vähän vaikeampaa, kun päivän valkeneminen kaappaa ajatukset harhateille. Menen sitten metsään, järvelle, ammeeseen, kirjastoon, sohvalle…
Ilman joutilaisuutta en kirjoittaisi riviäkään. Parhaat ideat kypsyvät lököillessä.