Siellä sun täällä Harry Potter -arvostelujen ja uutisoinnin joukossa on pilkahtanut ajatus ja kysymys siitä, mitä J.K Rowling mahtaa tehdä seuraavaksi, vai tekeekö mitään. Harry Potterista tuli enemmän kuin menestystarina, siitä tuli jotakin elämää suurempaa, kenelle tahansa. Mitä kirjailija voi sitten tehdä seuraavaksi? Häntä verrataan aina itseensä ja saavutuksiin. Kirjoitti hän mitä tahansa, tulee kirjan takakannessa lukemaan “Harry Potterin luojalta”, ja uusia tekstejä verrataan Pottereihin. Puhdasta arviointipöytää ei ole, on vain “kirjoittaa vielä paremmin kuin Pottereissa” tai “ei yllä Pottereiden tasolle.”
Onko kirjailijan ainoa vaihtoehto jäädä kirjailijantyöstä eläkkeelle? Vähän kuin Douglas Adams, joka teki Linnunradan käsikirjan liftareille (Dirk Gentlyjä ei suuri yleisö välttämättä tunnekaan) ja oikeastaan ei muuta.
Onko kirjailijan jatkettava, vai saako hän lopettaa menestyksen huipulla?
Mitä sinä tekisit vastaavassa tilanteessa?
(Minä kirjoittaisin salanimellä, ja jotakin täysin erilaista.)
5 comments
Comments feed for this article
maaliskuu 12, 2008 at 10:37 am
Sari
Tekisit Saisiot tai Christiet? Vaan mitä sitten kun salanimi paljastuisi? Mikä myllytys siitä syntyisikään… Rowlingsin tilanne on tietysti aivan mahdoton. Koska Potter on hänen esikoisteoksensa, ei hän ennättänyt kauheasti luoda omaa ääntään tai kirjoittajakuvaa ennen kuin mittasuhteiltaan täysin käsittämätön menestys hyökyi päälle. Lisäksi luulisin lastenkirjailijan leima otsassa olevan vielä vaikeampaa lähteä luomaan yhteiskunnallisesti kantaaottavaa mestariteosta tai eroottista trilleriä kuin aiemmin aikuisille kirjoittaneen kirjailijan.
Ja vaikka Linnunradan käsikirja liftareille on suosiossa ylittämätön, Adams ei kirjoittamisen monityöläisenä kyllä missään vaiheessa lakannut tuottamasta tekstiä, hän oli vaan todella legendaarinen kuolemanlinjoista luistelija. Hänen ylivoimaisesti paras kirjallinen tuotoksensa muuten on radio-ohjelmaan pohjaava “Last Chance to See”, jossa Adams ja Mark Carwardine reissaavat ympäri maapalloa tutustumassa todella uhanalaisiin lajeihin. Aivan mahtavan hauska ja ajatuksella kirjoitettu luontokirja.
Adamsilla oli poikkeuksellinen ja suuresti kadehtimani kyky luoda kielikuvia jotka olivat hauskoja, jopa absurdeja, ja silti täydellisen osuvia: “When the rhino moved a leg, just slightly, huge muscles moved easily under its heavy skin like Volkswagens parking.”
maaliskuu 12, 2008 at 9:10 pm
Anne
Saisiot juu! Mutta käryhän siinä kävisi kuitenkin, joku vuotaisi isojen rahojen toivossa …
Rowlingsin voi olla vaikea luoda uraa toisenlaisen kirjallisuuden tekijänä uskottavuusnäkökulmasta, mutta kustantajanhan hän tietenkin löytää aina, teki mitä tahansa - ja jos ei löytäisi niin voisi kustantaa itse. Yksi vaikea asia on myös tason löytäminen: seuraava liike pitäisi tehdä niin harkiten, etteivät ilkiöt pääse hyökkäämään teoksen laadun kimppuun ja viisastelemaan, etteivät kyvyt riitä muuhun. Vahingoniloisia kun löytyy noin menestyneen kohdalla aina.
Adamsin suhteen ollut arvioni siitä, ettei hänellä ollut juuri uraa kirjailijana pääsarjan jälkeen, kuvaa aika hyvin sitä miten sitä voikin joutua unohduksiin… lukijat muistavat asioita valikoiden ja lähinnä ne menestysteokset muistaen.
maaliskuu 15, 2008 at 1:19 am
Reijo
Ryhtyisin hakkaamaan halkoja, niin kuin James T. Kirk eräässä Star Trek elokuvassa. Tiedä sitten onko haloille edes lähitulevaisuudessa mitään käytännöllistä käyttöä, jos niiden polttaminen pienhiukkaspäästöjen vuoksi kielletään.
Rowlings kai suunnittelee kirjoittavansa selitys- ja hakuteoksia aikasempaan kirjoittamaansa. Ainakin oikeusjutuista päätellen, ettei muut saisi (enää) niitä tehdä. Ongelmallista tuollainen: Potter-selitysteoksia meilläkin on, ja niitä mieluusti selataan yksityiskohtien tarkastamiseksi.
Adamsin suhteen olen sitä mieltä, että ainoa oikea tapa hahmottaa Linnunradan käsikirjaa on kuulla sitä radiosta. Tai Yle Areenasta joskus tulevaisuudessa. Kirjat ovat sitten kirjoja.
maaliskuu 15, 2008 at 8:21 am
Terhi
Ostaisin menolipun jollekin kauniille ja eksoottiselle saarelle, lepäilisin riippukeinussa pina coladaa siemaillen, enkä tekisi yhtään mitään. Ajattelisin, että Harry Potter on kyllin suuri saavutus yhdelle ihmiselle yhden elämän tarpeiksi. Jos kirjoituttaisi, saattaisin rustata päiväkirjaan muutaman hassun rivin.
maaliskuu 15, 2008 at 12:39 pm
anuh
Oi voi, olispa kinkkinen paikka. Sekin olisi jo pelottavaa, jos voittaisi jonkun esikoispalkinnon tms. koska kaikki semmoiset nostaa kaikinpuolisesti rimaa (lukijoiden sekä varmasti myös omia odotuksia), puhumattakaan Harry Potterin kaltaisesta maailmanlaajuisesta ilmiöstä.
Se mitä itse tekisi tuossa tilanteessa, riippuu kai aika paljon siitä, millainen “taisteluväsymys” olisi päällä. Mutta vaikka olisi kova kirjoittamisen palo, niin yrittäisin varmaan pitää pienen tauon. Sen aikana toivoisin Potterin vähän ikään kuin unohtuvan. Voi olla, että jos siirtyisin kirjoittamaan ihan toisenlaista, käyttäisin myös salanimeä.
Mutta eipä tuo riippukeinussa pina coladan siemailukaan pahalta kuulosta
Vaikka tietty joskus tulee haaveiltua villistikin, niin loppujen lopuksi taitaa olla mutkattomampaa ja vähemmän stressaavaa olla ihan vaan rivikirjailija