Saavun täpötäyteen teatterisaliin, soittajat jammailevat jo lavalla. Valot pimenevät, yleisö hiljentyy ja pianoa soittanut mies kääntyy ja nousee pöydän ääreen lukemaan kameraa kohden. Lavan taakse, valkokankaille heijastetaan miehen kiharat hiukset ja poikamaiset hymykasvot. Hän esittelee roolihahmot ja lento Thaimaahan lähtee.

 

­– Söpönnäköne se kirjailijaa esittävä näyttelijä, ystäväni toteaa väliajalla.

– Se on Itkonen itse, sanon. 

 

Näytelmä soljuu, ihmissuhteita setvitään. Yksi repliikki jää takomaan päähän. Ulkoministeri karjaisee syöpää sairastavalle vaimolleen ennen kuin kaikki räjähtää:

– Pane se kirja pois.

 

Näytelmän jälkeen mietin perheitä, joissa luetaan paljon. Entäs jos siellä luetaankin siksi, ettei haluta puhua toisille? Kirja voi olla pelastusköysi hapettomasta parisuhteesta ilmavimmille ajatuksille. Murrosikäisen koulukiusatun ainoa ystävä. Kolmen lapsen isän ja yksityisyrittäjän muutaman sivun hengähdystauko ennen unta. Arjen tylsyyttä pakenevan seikkailijan mielikuvien odysseia. Kirjaan on helppo paeta, se vie ajatukset muualle ja antaa perspektiiviä elämään ja ihmisyyteen.

 

Kirjojen ohella on hyvä lukea myös ympäröivää todellisuutta, elämän tilanteita. On hetkiä jolloin kirja kannattaa laittaa pois, ja sitten – puhutaan. Vaikka siitä mistä kirja kertoo.