Viikonloppuna alkaa Särön tekstihautomo lahjakkaille kirjoittajille, tavoitteena on hioa itse kunkin käsikirjoitus siihen kuntoon, että sen voi hyvillä mielin laittaa kustantamokierrokselle.

Mitähän sitä sanoisi uusille innokkaina julkaisupaikkaa auringossa odottaville kirjoittajille, joista moni on jo pitkällä: mitä sanoisi ettei toisaalta katkaisisi innolta siipiä, mutta ei antaisi epärealistista kuvaa kustannusalasta ja kirjailijuudesta. Tunku kustantamoihin on valtava, sen varmaan kaikki vähänkin enemmän kirjoittamisalaa seuranneet tietävät. Tunku ja paine siellä yksittäisen kustantamon sisälläkin on valtava. Kirjailijatkin tarjoavat käsikirjoituksiaan ja tulevat yhtä lailla hylätyiksi ja joutuvat pinnistelemään sen eteen, että saavat jossakin vaiheessa uuden julkaisun aikaiseksi.

Toisilla voi olla helpompaa ja toisilla kivikkoisempaa, mutta varmaan jokainen kirjailija törmää jossakin vaiheessa uraansa siihen, että kässäriä ei hyväksytä ilman isoja muutoksia, tai se hylätään kokonaan. Siinä tilanteessa on sitten vain kasattava itsensä jotenkin ja löydettävä potkua uuteen tekemiseen. Vaikka lohtuna on se, että on joskus saanut teoksen tehdyksi ja on kerran sen tiukimman seulan läpäissyt, ei ole mitään helppoa tietä itsetunnon kasaamiseksi.

Monilla uusilla kirjoittajilla / esikoisilla on taas vuosien tai jopa vuosikymmenien pitkäjännitteinen työ takanaan. Joku saa kässärinsä melko nopeasti läpi, mutta suurin osa kolkuttelee ties mitä ovia ja etsii sopivaa aukkoa, josta sujahtaa kynnyksen yli.

Särön koulutusta odotan kuitenkin innolla, sillä pitempikestoinen ateljeekritiikkiin keskittyvä työ on palkitsevaa ohjaajalle. Ehkä joskus pääsee myös nauttimaan siitä hetkestä, kun oma ohjattava soittaa ja kertoo, että se tuli, lopultakin, se myönteinen vastaus.