Kesällä televisiosta tulee paljon uusintoja. Kesällä joillakin ihmisillä on myös tapana lukea vanhoja tuttuja kirjoja uudestaan. Tyttökirjat kuluvat ilmeisesti monienkin käsissä, samoin kotimaiset klassikot. Kirjan lukeminen uudestaan vuosien tauon jälkeen avaa teoksesta aivan uusia asioita.
Lapsena ja nuorena en lukenut kirjoja uudestaan siksi, että olisin halunnut löytää niistä jotain uutta. Pikemminkin haluasin löytää niistä tutut asiat, kokea samat tunteet uudestaan, nauraa samoissa kohdissa ja itkeä samoissa kohdissa. Silloin luin suosikkikirjojani tiiviiseen tahtiin monta kertaa. Taru sormusten herrasta kului kulmistaan puhki. Useita kertoja luettavien listalle kuuluivat myös Astrid Lindgrenin kirjat ja Muumit.
Jälleenkohtaamisista suosikkini on Thomas Mannin Taikavuori, jonka kahlasin tuskastuneena läpi 15-vuotiaana. Luin romaanin uudestaan muutama vuosi sitten ja nautin siitä suuresti. Myös Täällä Pohjantähden alla oli toisella lukukerralla täyteläisempi kokemus. Taisin sittenkin olla lukiossa vielä turhan nuori ymmärtämään siitä aivan kaikkea.
Juuri nyt mikään kirja ei ole minulla uusintakierroksella. Seitsemän veljestä tekisi kyllä mieli lukea. Ehkä otan sen jonain kauniina päivänä mukaani parvekkeelle.
6 comments
Comments feed for this article
heinäkuu 4, 2008 klo 8:29 ap
Morre
Kirjojen “uusinnat” ovat minusta paljon kestävämpiä, kuin joka vuotiset tv-sarjauusinnat (tai sitten se johtuu siitä, että uusittavat sarjat joko ovat huonoja tai liian monta kertaa uusittuja).
Olen lukenut varmaan yli 20 kertaa David Eddinginsin Belgarionin tarut ja Mallorean tarut. Ensimmäisen kerran niitä lukiessani olin 11-vuotias. Sarjahan on kliseinen eikä kielellisesti kummoinen, mutta edelleen viihdyn siinä. Siinä on niin turvallista olla. Garion, Belgarath, Polgara ja muut ovat kulkeneet kanssani pitkän matkan.
heinäkuu 4, 2008 klo 9:00 ip
Mila
Harvoin luen kirjoja uudestaan, kun uutta luettavaa ilmestyy koko ajan niin paljon. Otteita suosikkikirjoistani saatan kuitenkin aika ajoin selailla, maistella vaikka runon sieltä ja toisen täältä.
Löysin juuri kirjaston poistomyynnistä yhden nuoruuteni lempikirjailijan Maria Gripen romaanin ja pari Mary Marckin tyttökirjaa. Aivan kuin olisin saanut pelastettua jonkin osan omaa lapsuuttani samalla. Täytyy jossain vaiheessa lueskella noita kirjavanhuksia uudestaan ja miettiä, mitä taikaa niissä oli (ja ehkä vieläkin on).
heinäkuu 5, 2008 klo 10:07 ap
Terhi
Milan tapaan harrastan itsekin harvoin uusintoja. Kirjauutuuksiin kun hukkuu joka tapauksessa. Suosikkikirjoitusoppaitani (Natalie Goldberg) luen kyllä yhä uudestaan lähes viikottain.
Lapsuuden ja teini-iän suosikkeja yritän pelastaa divareista, kun niitä tulee vastaan. Mary Marckit ovat ehdottomia helmiä!
heinäkuu 5, 2008 klo 8:09 ip
Anneli
Minun kesäuusintani ovat Agatha Christien dekkareita. Niitä luen uudelleen ja uudelleen.
heinäkuu 18, 2008 klo 8:55 ip
Rooibos
Voi, minä luen uusintoja taukoamatta! Luen myös uusia tuttavuuksia, mutta uusintakirjoja silti. Mitä stressaantuneempi olen, sitä enemmän uusintakirjoja tarvitaan sieppaamaan minut todellisuudesta tuttuun maailmaan, jonka näkemisen eteen ei tarvitse ponnistella yhtään – sinne voi astua mistä kohdasta tarinaa tahansa ja keskeyttää mihin tahansa.
Suosikki-uusintakirjani ovat Enid Blytonin Viisikot, Lisbeth Pahnken Britta-kirjat ja Harry Potterit. Harvemmalla tahdilla palaan Hilja Valtos-kokoelmani kirjoihin, Pieneen Runotyttöön jatko-osineen sekä Linnanneidon lokikirjaan.
Onko lohdullisempaa kuin ottaa läpensä tuttu kirja käteen kun maailma murjoo? Ei yllätyksiä, ei epämiellyttäviä muistumia arkeen – ainoastaan tuttu, turvallinen maailma, jossa itkettää ja naurattaa aina samoissa kohdissa. Mitähän minusta olisi tullut ilman uusintakirjojani?
heinäkuu 22, 2008 klo 12:13 ip
iisi
Kannattaa nauttia Seitsemästä Veljeksestä ääneen lukien. Miten muhevalta se Kiven kieli tuntuukin omassa suussa, hellii kivasti kitalakea (en nyt tarkoita mitään eroottista).