Olen kirjoittanut aikuisten- ja lastenkirjojen ohessa eräänlaisena ikuisuusprojektina käsikirjoitusta nuortenkirjaan. Olen huomannut, että sitä tehdessä minusta tulee herkemmin pedagogi, joka haluaa kirjoittaa fiksuista ja vastuuntuntoisista päähenkilöistä. Tai ainakin sellaisista, jotka ovat keski-ikäisen sohvaperunan mielestä fiksuja ja vastuuntuntoisia. Samalla minun on vaikea kirjoittaa nuortenkirjaan kotioloja, jotka olisivat jotenkin toimivat. Eli vanhemmat eivät ole välttämättä mitenkään fiksuja ja vastuuntuntoisia. Ovatko nämä vain minun ongelmiani tai ovatko nämä ongelmia ollenkaan?
Uusimmat kommentit
 | Leena on Joulua! |
 | Salla on Joulua! |
 | Johanna on Joulua! |
 | Sari on Joulua! |
 | Marika on Joulua! |
Viimeisimmät artikkelit
Arkisto
- joulukuu 2009
- marraskuu 2009
- lokakuu 2009
- syyskuu 2009
- elokuu 2009
- heinäkuu 2009
- kesäkuu 2009
- toukokuu 2009
- huhtikuu 2009
- maaliskuu 2009
- helmikuu 2009
- tammikuu 2009
- joulukuu 2008
- marraskuu 2008
- lokakuu 2008
- syyskuu 2008
- elokuu 2008
- heinäkuu 2008
- kesäkuu 2008
- toukokuu 2008
- huhtikuu 2008
- maaliskuu 2008
- helmikuu 2008
- tammikuu 2008
- joulukuu 2007
- marraskuu 2007
- lokakuu 2007
- syyskuu 2007
- elokuu 2007
- heinäkuu 2007
- kesäkuu 2007
- toukokuu 2007
- huhtikuu 2007
- maaliskuu 2007
- helmikuu 2007
- tammikuu 2007
5 comments
Comments feed for this article
maaliskuu 15, 2009 klo 7:37 ip
Salla
Minunkin nuortenkirjojeni henkilöt ovat suurimmaksi osaksi fiksuja ja vastuuntuntoisia. Tämä johtuu siitä, että olin nuorena itse sellainen, ja kaverini ja tuttavani myös. Kirjoitan siis siitä nuorten maailmasta, jonka tunnen ja tiedän. Mitään pedagogista tähän ei minulla liity.
maaliskuu 16, 2009 klo 8:25 ap
Terhi
Minun nuortenkirjatuotantoni tavoite (jos niin voi sanoa) on heterogeenisten nuorien ja perheiden joukko. Jos olen kirjoittanut kympin tytöstä, seuraavaksi kirjoitan hälläväliä-teinistä. Jos olen kirjoittanut perinteisestä ydinperheestä, sitten kokeilen, miten uusperhekuvio toimii. Jos olen kirjoittanut heteronuoresta, annan äänen myös bi-nuorelle jne. Tämä tuo myös vaihtelua kirjoittamiseen. Yksi kirjoittamisen paras puoli on oppia koko ajan uutta.
maaliskuu 16, 2009 klo 9:49 ap
Karo Hämäläinen
Jukkis, tunnistan tilanteen. Viittaan jälleen Jari Tervon novelliin Suvun miehen velvollisuudet (kokoelmassa Siat ja naudat). Lue se, jos et ole vähään aikaan lukenut! Selvennettäköön, että pidän ko. novellia Jukkiksen mainion Isä, poika ja Pyhäranta -romaanin sukulaisteokseksi.
maaliskuu 16, 2009 klo 10:56 ap
Sari
Eräästä nuortenkirjakuviostani kriitikko kirjoitti: “Mitähän Peltoniemi on tässä mahtanut ajatella – vai onko ajatellut mitään?” Kriitikon mielestä tekstini oli siinä kohti moraalitonta. Se oli säikähdyttävää, koska omasta mielestäni olen aina ollut moralisti ja tavallaan haluankin olla.
Opetus: kai sitä on vain pakko olla uskollinen omalle moraalikäsitykselleen, koska kaikkia ei voi millään miellyttää. (Haluaisin kyllä miellyttää koko maailmaa ja olen sitä ajoittain kovasti yrittänytkin.) Tai tarkemmin sanoen on kai pakko olla uskollinen omalle ilmaisutavalleen, syytettiin (tai kiitettiin) sitten paatoksesta tai moraalittomuudesta.
maaliskuu 16, 2009 klo 3:32 ip
anuh
Mun kirjoissa ei juuri ns.nykyteinejä esiinny, mutta noin yleisesti mä pyrin jonkinlaiseen realistiseen ihmisyyden kuvaukseen. Kukaan ei ole lähtökohtaisesti hyvä taikka paha, ja ne “pahatkin” uskovat yleensä itse olevansa oikeassa ja “hyviä”.
) ja tuppaa autuaasti toimissaan ja teoissaan ohittamaan syvemmät pohdinnat omista motiiveistaan. Toisten motiiveja ja naapurin tekemisiä onkin sitten kivempi ruotia jne.
Ihminen lisäksi kuvittelee – nuorena enemmän, vanhempana toivottavasti kantapään kautta vähän vähemmän – itsensä yleensä huomattavasti fiksummaksi kuin onkaan (itseni mukaan lukien, tietysti
Ihmisen fiksuus nousee kirkkaimmillaan pintaan useimmiten silloin, kun ihminen haluaa jotain oikein kovasti itselleen. Jopa alkaa löytyä “järkiperusteita” miksi olen oikeutettu, ellen suorastaan velvoitettu lintsaamaan/ varastamaan/ pettämään/ valehtelemaan jne.
(Tietysti moni haluaa itselleen myös asioita joista ei ole muille haittaa, mutta tuo edellämainittu siis viitaten siihen, kuinka ihminen osaa perustella omat tekonsa yleensä tavalla tai toisella parhain päin, näyttivät ne ulkopuolelta miltä tahansa.)
Mitä, minäkö kyynikko?