Artikkelin Kuinka paljon on tarpeeksi? kommentit

Kirjoittanut: MerviH

MerviH — Tue, 16 Jun 2009 06:34:36 +0000

Teen lastenkirjoja keskisuurelle kustantamolle ja asun pääkaupunkiseudun näkövinkkelistä katsottuna todennäköisesti suurin piirtein Siperiassa. Kirjoistani on kuitenkin julkaistu mielestäni yllättävän paljon arvosteluja. Hesari ei tokikaan ole arvostellut, mutta onneksi ovat olemassa esimerkiksi Onnimanni ja Lukufiilis. Oma maakuntalehti on tietenkin ilman muuta myös arvostellut, samoin muutama paikallislehti. Lyhyitä esittelyjä on myös ilmestynyt erilaisissa valtakunnallisissa aikakauslehdissä. Siis ehkä peräti 5-10 kritiikkiä/esittelyä per kirja. Laadusta en sano mitään, sillä tiedän omasta kirjoittamisesta, että noin 1000 merkin arvostelussa ei hirveästi intertekstuaalisia viitteitä analysoida tai muutenkaan laajasti pohdita teoksen asemaa kirjallisuuden kentässä.
Täytyy vain toivoa, että kritiikkien väheneminen lehdistössä noin ylipäänsä on tilapäinen, lamaan liittyvä ilmiö, eikä mikään pysyvämpi signaali kirjallisuuden merkityksen muuttumisesta. Itse olen blogiteksteissä muuten törmännyt siihen, että surutta skannataan ja julkaistaan useitakin kokonaisia runoja peräkkäin vailla tietoa tekijänoikeuksista. Mutta se lienee runojen kohtalo noin muutenkin, ne alkavat helposti elää aivan omaa elämäänsä.

Kirjoittanut: Karo Hämäläinen

Karo Hämäläinen — Sat, 13 Jun 2009 13:50:51 +0000

Saksalaista kirjallisuuskritiikki-instituutiota voi ihailla. Vaikutusvaltaisten valtakunnallisten päivälehtien Feuilletoneissa julkaistaan perusteellisia ja ilmaisultaan persoonallisia, kirjallisia, arvioita. Tosin onpa noiden sivujen lukuastekin sitten aivan toista kuin Suomessa, jossa lähes kaikki kotitaloudet tilaavat kotimaakuntansa sanomalehteä. Olin toukokuun lopulla viikon Münchenissä eurooppalaisessa kirjallisuuskritiikkikonferenssissa, ja kun kerroin, että jos kirja saa 3000 merkin mittaisen arvion, se on huomioitu ihan hyvin, saksalaiskollegat äimistelivät. Toki yhdessä myönnettiin, että pienessä tilassa voi sanoa paljon, kunhan osaa sanoa, tietää, mitä haluaa sanoa jne.

Takaisin otsikkoon. Sarjaa tai itse asiassa kahtakin sarjaa tehneenä olen tottunut siihen, että arvosteluja ei yleensä tule kuin hyvin vähän. Sarjaan kuulumattomat kirjat saavat selvästi helpommin huomiota kuin sarjakirjat. Toisaalta ymmärrän sen, toisaalta en. Arvostelun kohteen valitsemisessa on aina vähän uutisvarjoa. Arvostelun kohteen valitseminen on samalla aina myös arvostuskysymys, ja erityisesti lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolella, jossa ei ole tapana arvioida läheskään kaikkea (per media). Kun sarjoissa ilmestyy varsin paljon erinomaista kirjallisuutta, niitä ei oikein voisi tyystin rajata käsittelyn ulkopuolelle. Arvioidako mieluummin erinomainen sarjakirja vai keskinkertainen yksittäisnimike?

Terhin kysymykset:

* Jos ajatellaan puhtaasti kritiikkien lukumäärää, kuinka monta kritiikkiä / per kirja teoksistanne on julkaistu noin keskimäärin?

Jaa-a. Keskimäärin tarkoittaa ilmeisesti aritmeettista keskiarvoa? Veikkaan kolme, koska vähän arvosteluja saaneita (esim. tietokirjoja) on määrällisesti enemmän kuin paljon huomiota saaneita.

* Nouseeko joku kirja tuotannossanne sellaiseksi, että siitä on kirjoitettu enemmän?

Jokin kirja nousee.

* Mihin olette pettyneet, mistä ehkä yllättyneet?

Kirjojeni saamista huomiosta puhuttaessa olen ilahtunut esimerkiksi Helsingin Sanomien osoittamasta huomiosta. Hieman pettynyt olen Aamulehden ja Turun Sanomien niukkoihin arvioihin.

* Milloin kirjailija voi olla tyytyväinen?

Kun kirjoittaminen kulkee. Ei sen rinnalla kritiikeillä ole tuon taivaallista merkitystä, eivätkä kritiikin noin yleensäkään aiheuta minussa suuria mielenkuohuja.

Kirjoittanut: Sari

Sari — Sat, 13 Jun 2009 09:45:06 +0000

Ulkomaista: Saksassa ilmestyi taannoin lastenkirjani, ja siitä on julkaistu ällistyttävän paljon arvosteluja. Kustantamo on lähettänyt niitä tämän tästä – ja kyse on siis kuitenkin pienestä, ulkomaisesta lastenkirjasta. Jopa sikäläisessä koiralehdessä katsottiin asialliseksi arvioida kirjani.

Onhan Saksa tietysti iso maakin, ja lehtiä piisaa eri tavalla kuin meillä. Ymmärrän heikosti saksaa, mutta ainakin enin osa arvioista on ollut perusteellisen näköisiä (ja niissä on ollut positiivisia adjektiiveja). Mikä parasta: niille on usein annettu tilaa enemmän kuin vain parin rivin esittelyyn muitten lastenkirjojen joukossa.

Kirjoittanut: Terhi

Terhi — Fri, 12 Jun 2009 16:14:27 +0000

Ei tarvitse mennä kuin Ruotsiin, jossa asenteet ovat ihan toista kuin täällä meillä… Kateeksi käy! Parempia aikoja odotellessa.

Kirjoittanut: kirsti k

kirsti k — Fri, 12 Jun 2009 13:23:29 +0000

Kiitos S. Hyviä huomioita.

Käsittääkseni lasten- ja nuortenkirjojen arvioita julkaisevat eniten juuri alan lehdet. Sen sijaan monet sanomalehdet ovat viime aikoina vähentäneet roimasti lastenkirjojen arvostelua, mikä on erittäin valitettavaa. Ammattitaitoisia kriitikoita kyllä löytyisi, mutta lehdet priorisoivat muuhun. Lastenkirjallisuus ylittää usein uutiskynnyksen ainoastaan Finlandia Juniorin aikaan. Surku, surku. Toivottavasti vielä näemme valoisammankin ajan. Arvostuksestahan tässä on kysymys.

Kirjoittanut: S

Fri, 12 Jun 2009 11:55:54 +0000

Minä taas hyppään keskusteluun mukaan. Olen viime aikoina kiinnittänyt erityistä huomiota lasten- ja nuortenkirjojen arvosteluun (ja siihen, kuinka niitä arvioita ei oikein tunnu löytyvän). Osittain tähän on vaikuttanut se, että tähtään lasten- ja nuortenkirjailijaksi. Kiinnostavaa kuulla, kuinka paljon kritiikkejä ja arvosteluja yleensä ilmestyy per kirja. Ilmestyvätkö nämä arviot yleensä paikallislehdissä eri puolella Suomea, vai esimerkiksi alan julkaisuissa kuten Vinski, Lukufiilis jne?
Ihan tavan lukijana kaipaisin kirja-arvosteluilta paitsi selvitystä siitä, mistä kirjassa on kyse, myös juuri joitain vertailukohtia aiemmin ilmestyneiden kirjojen kanssa. Toki kriitikon pitää myös perustella, miksi piti tai ei pitänyt kirjasta, ja mikä siinä oli erityisen hyvää tai huonoa. Lisäksi olisi mukava kuulla, millainen tunnelma kirjasta on kriitikolle välittynyt. Lukeako kirjaa kesällä riippukeinussa vadelmalimsapullo toisessa kädessä vaiko syyspimeällä viltin alla kaakaomukin kanssa…

Kirjoittanut: kirsti k

kirsti k — Fri, 12 Jun 2009 10:49:54 +0000

Bongasin juuri netistä kommentin kirjoistani: “Kuka lukee Vili Voipio -sarjaa? Mä en lue mitään muuta kun sitä )”
En tiedä itkeäkö vai hekottaa. Toisaalta hivelee, toisaalta käy sääliksi poloista, joka ei löydä tietään kirjojen mahtavaan aarreaittaan. Vaarana tietenkin on, että maailmankuva vinksahtaa noin suppealla otannalla…

Kritiikkeihin kaipaisin syvällisyyttä ja perusteltuja näkemyksiä. Olen aina pettynyt, jos arvostelu onkin pekkä kirjan esittely. Usein käy niin. Ehkäpä kuitenkin tavalliselle lukijalle riittää se, että kirjasta kerrotaan juoni, henkilöt ja tyylilaji. Ehkä he eivät kaipaa arvottamista yhtä paljon kuin me kirjoittajat.

Kirjoittanut: Terhi

Terhi — Fri, 12 Jun 2009 06:25:30 +0000

Totta. On todella harvinaista herkkua, kun kriitikko osaa sitoa kirjan aiempaan traditioon ja vieläpä löytää vertailukohtia.

Kirjoittanut: Salla

Salla — Thu, 11 Jun 2009 16:49:13 +0000

Itse en sinänsä kaipaa pidin/en pitänyt -kommentteja, mutta kaipaan kyllä arvottamista noin yleisemmin. Näkemyksellisiä, perusteltuja mielipiteitä siitä, mikä teoksessa oli hyvää, mikä huonoa ja tosiaan miten se sijoittuu oman genrensä kenttään. Keskustelua sisällöstä ja rakenteesta.

Netin erilaiset kommentit ja lukupäiväkirjat ovat pääosin hauskoja ja piristäviä. Osa myös erittäin asiantuntevia. Juuri sitä asiantuntemusta myönnän kirjailijana (ja lukijana) janoavani. “Luin ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneen vuoteen nuortenromaanin, eikä se ollutkaan ihan surkea” on toki omalla tavallaan positiivinen kommentti kaikesta ennakkoasenteellisuudestaan huolimatta, mutta mieltä lämmittää varsinkin se, jos huomaa kriitikon todella tuntevan nuortenkirjallisuutta.

Kirjoittanut: Anneli

Anneli — Thu, 11 Jun 2009 16:14:04 +0000

Karon juttu Kiiltomadossa osui ihan kohdalleen. Aika tyrmistyttävää, että lehti vähentää kulttuurisivujaan, ei tilaa kriitikoilta juttuja, tuuppaa kulttuurisivuille kaikenlaista Big Brother -osanottajaa ja loppujen lopuksi päätoimittajan suulla haukkuu kulttuurisivut hampaattomuudesta!
Toisinkin voi tehdä. Hämeenlinnan lastenkirjallisuustapahtumassa kuulin, että Hämeen Sanomat julkaisee säännöllisesti – toivottavasti muistan oikein – kuukausittain Sieppari-sivua, joka esittelee lasten ja nuorten kirjallisuutta.
Netissä on se ilahduttava piirre, että siellä ei palstatila ole rajattu ja esim. Kiiltomadossa on varsin pitkiäkin kritiikkejä, sellaisia, joita voi kiittää näkemyksellisyydestä ja teoksen sijoittamisesta kontekstiinsa.
Nettihän on myös demokraattinen: sieltä löytää kaikenlaista hauskaa pätkää ihmisten blogeista yms.
Lyhyen kokemukseni perusteella aikuisten romaanini ovat saaneet varsin hyvin huomiota ja kritiikkejä, lastenjutut vähemmän. Teineille tehty kummituskirja sai tosin julkisuutta suorastaan hämmentävästi, Futistyttö-sarjan ensimmäinen osa kohtuullisesti, mutta kuvakirja Jakke ja Simo sekä Vedenpaisumus-kirja ovat jääneet jokseenkin huomiotta.
Onnimanni, Vinski, Lukufiilis ja Lapsen maailma esittelevät lasten ja nuorten kirjallisuutta erittäin hyvin. Kivalta vaikuttaa myös nettisivusto Sivupiiri, joka keskittyy nuortenkirjallisuuteen.
Olisiko netissä kulttuurikritiikin tulevaisuus?