Olen kirjailijaelämäni varrella muutamaan otteeseen joutunut/päässyt  osallistumaan kollegojen teoksia arvottavaan raatiin. Joka kerta olen kokenut vähintään kahdenlaisia, vastakkaisiin suuntiin repiviä, fiiliksiä. 2000-luvun taitteessa olin mukana Kivipää-komiteassa, jonka ideana oli nostaa esille taideteoksia ja tekijöitä, jotka korkeasta taiteellisesta tasostaan ja kiinnostavuudestaan huolimatta eivät olleet saaneet juuri minkäänlaista huomiota tiedotusvälineissä. Se homma oli mukavaa ja helppoa; niin tekijät kuin teosten hiljaiset fanitkin kiittivät meitä tärkeästä työstä.

Samoihin aikoihin työskentelin hetken aikaa Lukukeskuksessa. Muistan vieläkin nolon hämmennykseni, kun minua pyydettiin kirjoittamaan kritiikkejä tuttujen kollegojen lasten- ja nuortenkirjoista. Silloin tajusin onneksi kieltäytyä. Nyt olen kahdesti toiminut Anni Polva -sarjakirjaraadin jäsenenä ja tiedottajana. Palkintoa ideoidessamme koimme tekevämme suuren palveluksen korkeatasoiselle, mutta aivan liian vähälle arvostukselle jääneelle suomenkieliselle sarjakirjalle ja sen upeille tekijöille.

Minun ei tarvitse kuin katsoa peiliin tietääkseni, miten herkkiä me kirjailijat olemme ja miten helposti itsetuntomme romahtaa. Tänä vuonna halusimme vähän laajentaa sarjakirja-asian näkyvyyttä. Lukukeskus innostui ideastamme ja polkaisi pystyyn Lukuhaastekampanjan, jossa alakoulun luokkia houkutellaan lukemaan syyslukukauden kuluessa jokin sarjakirja. Osallistujien kesken arvotaan kirjailijavierailu, jonka tekee tuore Anni Polva -palkittu kirjailija. Lukukeskus pyysi Lounais-Suomen kirjailijoilta vinkkilistaa, jossa olisi joitakin esimerkkejä vuosien 2007 ja 2009 välillä ilmestyneistä sarjakirjoista. Raatimme työ oli siinä vaiheessa vielä pahasti kesken ja hajallaan, jolloin päätin tuikata Lukukeskukselle (tehtävänannon mukaan) pienen ja hyvin sattumanvaraisesti kootun listan sarjakirjoista.

Tunnustan mukisematta, että en keskittynyt hommaan kunnolla. Listalta jäi puuttumaan valtava määrä erinomaisia sarjakirjoja. Mutta uskoin asian olevan ok, sillä Lukuhaasteessa sanotaan, että luokka voi valita mieleisensä kirjan joko vinkkilistalta tai sitten ihan vapaasti sen ulkopuoleltakin. Pian aloin saada loukkaantuneilta kollegoilta kyselyitä tyyliin: “Miksi boikotoitte minun kirjaani?”, “Eikö kustantajani ole lähettänyt kirjaani raadille?”, “Onko kirjani niin huono, ettei se kelpaa edes vinkkilistalle?” Karmeinta tässä on se, ettei asiaa voi korjata jälkeenpäin. Nyt ovat edessä kirjamessut ja joudun kohtaamaan nuo kollegat silmästä silmään. Tunnen heidät niin hyvin, että en järjellä ajatellen pelkää kostoa tai lynkkausta. Mutta nolouden tunteesta en pääse mihinkään. Tämä sähellysepisodi on opettanut ainakin sen, että minun lienee parasta pysyä lestissäni eli kirjailijana. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että minun on parasta jättää kaikenmaailman listojen teko ja tiedotushommat niille, jotka osaavat sen paremmin. Pyydän tuhannesti anteeksi loukatuilta!