Kun kirjailijasta tulee kirjailija, hän usein olettaa että kirjailijan työhön liittyy seuraava etu: saa olla paljon hiljaa itsekseen, koska kirjoittamisen ideanahan on kirjoittaa eikä puhua. Ainakaan ei tarvitse esiintyä.
Tämä oletus revitään haikeaksi silpuksi nopeasti. Ennen kuin kirjailija huomaakaan, löytää hän itsensä messuilta, markkinointikiertueilta ja ties mistä puhujapöntöistä. Jos hän on nuortenkirjailija, niin hän tulee todennäköisesti tekemään kouluvierailuja eli “kirjaesittelyitä”, kuten koululaiset tapaavat sanoa. Niistä on kirjoitettu Grafomaniassa monta kertaa ja aina positiiviseen sävyyn. Jos kerran pitää puhua, niin mieluiten koululaisille.
Palasin juuri kokonaiselta koulukiertueelta, jossa käytiin kaikissa Haapaveden alakouluissa ja yläkoulussa. Kiertueeseen osallistui kuusi Suomen Nuorisokirjailijat ry:n edustajaa. Tällaisella rundilla esiinnytään pareittain. Jokaisen parin tuottama kemiallinen reaktio on erilainen, mikä tuo esiintymiseen ihan omanlaisensa vireen. Haluankin nyt esitellä kiertuekumppanini nimenomaan esiintyjinä.
Elisabet Aho on rauhallinen ja lämmin puhuja. Hän ei tönäise esiintyjätoveria alas kateederilta, vaan täyttää paikkansa asiallisesti ja pätevästi. Kirsti Kuronen esiintyy avoinna ja luottavaisena. Jos yleisö ei näytä lämpenevän (yläkouluissa sellaista joskus sattuu), niin Kirsti ei anna sen sotkea kuviotaan, vaan painaa eteenpäin kuin myönteinen siili varvikossa. Jukka Laajarinteellä on aina taskun pohjalla yllätyksiä tai merkillisiä ajatuksia, joilla kuulijoitten mielenkiinto herää kuin itsestään ja seuraa nöyrästi Jukan talutusnuorassa niin pitkään, kuin hän sattuu haluamaan. Päivi Lukkarila puhuu teräviä ja hauskoja. Hän elehtii epäsuomalaisen vilkkaasti – jos pyydätte Päivin kirjailijavieraaksi, saatte samalla myös kuvaelmia monista jännittävistä aiheista. Tuula Sandström on kirjaesittelijänä konkari, muttei suinkaan rutiinien vanki. Kokemus näkyy esim. siinä, että Tuula osaa arvioida yleisön laadun ja vireystilan salamannopeasti ja kykenee sitten toimimaan sen mukaan.
Voisin listata vielä paljon lisää oivallisia esiintyjiä sen perusteella, mitä olen viime vuosina päässyt näkemään ja kuulemaan. Nuortenkirjailjat näyttävät harvoin olevan itsekseen mutisevia mörököllejä. (Toisaalta olen sitä mieltä, että kirjailijalla, kuten tetysti kaikilla muillakin, on myös oikeus olla itsekseen mutiseva mörökölli toisinaan tai vaikka aina. Perustehtävähän on kuitenkin kirjoittaminen eikä stand up -komiikka.)
Vielä yksi asia on pakko mainita. Usemmiten kouluvierailut järjestää kirjasto. Se on kirjailijan kannalta hyvin tärkeä asia, sillä kirjastoväki hallitsee sekä henkiset että käytännölliset asiat. Kirjastontädit saavat kirjailijan tuntemaan itsensä tärkeäksi ja ihmeelliseksi. Lisäksi he huolehtivat itseään säästämättä siitä, että kirjailja siirtyy etapista toiseen, tulee ruokituksi ja majoittuu miellyttävästi. Terveisiä siis – tällä kertaa – Sari Seitajärvelle Haapaveden kirjastoon!

15 comments
Comments feed for this article
lokakuu 16, 2009 klo 12:39 ip
Jukka
Hienoja tyyppejä kaikki! Yksi unohtui: Sari Peltoniemen esiintymistavassa on aivan erityistä läsnäolon herkkyyttä.
lokakuu 17, 2009 klo 11:13 ap
Anneli
Tästä suurta riskeptii: “kuin myönteinen siili varvikossa”. Hieno metafora. Heti näen sieluni silmillä Kirstin etenevän toimeliaasti puhisten mahdollisten esteiden läpi.
Hämärän rengissä kai oli tämä toinen, minut osuvuutensa vuoksi ällikällä lyönyt vertaus: henkilö oli ällistynyt ja neuvoton kuin “vastaongittu särki”.
lokakuu 17, 2009 klo 5:19 ip
Terhi
Kiitos mielenkiintoisesta keikkaraportista, Sari. Tällaisia olisi kiva lukea enemmänkin! Ensi viikollakin lienee lisää osakilpailuja esim. Helsingissä ja Seinäjoella…
lokakuu 20, 2009 klo 8:52 ap
Leena
Anneli, ehdit ensin kommentoida Sarin hienoa metaforaa. Tässähän meille kaikille oiva tavoite, olla myönteinen siili varvikossa.
Ihanaa, kun nuortenkirjaijat jaksavat tehdä keikkaa kouluissa. Se on tärkeämpää työtä kuin moni arvaa.
lokakuu 20, 2009 klo 9:11 ap
Sari
Kiitos, mutta tuota metaforaa ei tarvinnut erikseen keksiä.
Yläkouluissa tuntuu joskus, että kirjailijaverailun merkitys on kaikille paitsi kirjailijalle aika vaatimaton. Kirjastontädit ovat kuitenkin kertoneet, että vaikutus tapaa näkyä lainaustiskillä. Satuinpa kerran itsekin olemaan kirjastossa, kun kirjailijavieras oli poikennut lähikoululla. Meinasin jäädä jalkoihin, kun koululaiset rynnistivät lainaamaan vieraan kirjoja.
Sitten tietysti voi olla kaikenlaisia vaikutuksia, jotka eivät heti näy. Uskon vakaasti, että myös kirjavinkkareitten tekemä työ on senlaatuista, että kauniita hedelmiä saadaan kerätä vielä vuosien päästä.
lokakuu 20, 2009 klo 7:18 ip
S
Ovatkohan kirjailijavierailut lisääntyneet viime aikoina, vai keskittyvätkö vierailut tietyille alueille? Meillä ei kertaakaan käynyt koulussa kirjailija – en kouluaikana edes tiennyt, että semmoista tapahtuu. Kyseessä on keskisuuri kaupunki, jonne on hyvät kulkuyhteydet, joten tämänkään ei pitäisi olla este. Millainen tuntuma teillä on asiaan?
lokakuu 21, 2009 klo 2:58 ip
Sari
Minä olen ollut paljon Pohjanmaalla. Olen sieltä kotoisinkin (Etelä-), mutta käsittääkseni se on aktiivista krijailijavierailualuetta myös muille. Tuskin vierailut kuitenkaan sinne suorastaan keskittyvät?
lokakuu 21, 2009 klo 4:24 ip
Terhi
Minulla on sellainen näppituntuma, että vierailut ovat nyt lama-aikaan hieman vähentyneet, sattuneesta syystä. Vierailupyyntöjä on esitetty, mutta kaikkia ei vahvisteta, kun rahoitusta ei järjestykään. Olen keikkaillut akselilla Helsinki-Sodankylä-Nilsiä-Vaasa, joten keskittymisestä en osaa sanoa.
Omana kouluaikanani Outokummussa hyödynnettiin paljon sekä paikkakunnalta kotoisin olevia että siellä asuvia sekä lähialueiden kirjailijoita; oli koulukeikkaa ja kirjastokeikkaa (Lehtolainen, Tiitinen, Tiainen ja Pimenoff esimerkiksi). Ehkä kirjailijavierailut lähtevätkin liikkeelle aloitteellisista, (lasten- ja nuorten)kirjallisuutta tuntevista opettajista – paikkakunnasta viis?
lokakuu 21, 2009 klo 7:44 ip
Sari
Joo, ja kuten todettu, niin aktiivinen kirjasto on usein se joka, vierailut organisoi.
lokakuu 21, 2009 klo 8:01 ip
kirsti
Sari ja Terhi ovat oikeassa: kiitos ja kunnia kirjailijavierailuiden järjestämisestä kuuluu kirjastolaisille ja opettajille.
Pohjanmaalla taitaa tosiaan olla tällä hetkellä vipinää, mutta esimerkiksi Pirkanmaalta löytyy edelleen paljon kouluja, joissa ei ole koskaan kirjailijaa nähty. Enkä nyt tietenkään tarkoita Pirkkalaa, jossa superaktiivinen Antitäti pitää huolen siitä, että kirjailijavieraita piisaa joka vuosi.
lokakuu 22, 2009 klo 1:58 ip
S
Kiitos vastauksista! Näin tuuminkin, että kirjasto ja koulut ovat vastuussa vierailujen järjestämisestä. Hassua, ettei meilläpäin kirjailijavierailuja ollut, sillä kirjaston lasten- ja nuortenosasto oli kuitenkin mielestäni erittäin hyvä ja aktiivinen. Lieneekö syynä ollut sitten tuo edellinen lama ja sen jälkimainingit…
Jos olisin itse kirjailija, tekisin erityisesti koulukeikkaa mielelläni. Lapset ja nuoret ovat yleisönä aika hauskaa, ja kirjailija varmasti saa erityyppistä huomiota kuin opettaja.
lokakuu 22, 2009 klo 2:36 ip
Anneli
Aivan. Olin postauksen kirjoittajan Sarin kanssa Sadun päivän koulukeikalla Urjalassa. Lapset olivat suloisia ja kiinnostuneita, sitä paitsi äärettömän rauhallisia. Isommat olivat hyvin kiinnostuneita siitä, piirrämmekö kirjojemme kannet itse ja jos emme, mitä teemme, jos ehdotus onkin aivan hirveä.
lokakuu 22, 2009 klo 3:07 ip
Usvazine
Rahoitushan se on ongelmana vierailujen järjestämisessä. Kun kuntatalous menee alaspäin, jää vierailuille entistä vähemmän rahoitusta. Kouluilla ei yleensä ole rahoitusta järjestää vierailua itsenäisesti, vaan rahoittajana on kirjasto. Minäkin olen nyt käynyt Etelä-Savon alueella muutamassa koulussa maakuntakirjaston saaman jonkun erityisrahoituksen turvin.
Suomen Nuorisokirjailijat järjestää Sadun päivän tempauksia ja kirjailijakiertueita eri puolille Suomea – mielellään aina paikkoihin joissa ei ole käyty lähiaikoina tai koskaan. Jos oma paikkakunta on ollut täysin paitsiossa, kannattaa ehdottaa vierailua – semmoinen saattaa jopa toteutuakin jollakin aikajanalla. http://www.nuorisokirjailijat.fi/main.php?s=yht
lokakuu 24, 2009 klo 8:08 ap
Tuntematon
Jos kunnilla = kouluilla ja kirjastoilla olisi rahaa, kirjailijavierailuja järjestettäisiin varmasti enemmän kuin nyt. Itse olen käynyt Lukukeskuksen järjestämillä keikoilla harvakseen Itä-Suomessa. Lukukeskuksen vierailut ovat hyviä, koska silloin kirjailijan ei tarvitse ruveta keskustelemaan rahasta, joka ainakin itselleni on kiusallinen asia. Ilmaiseksi en kuitenkaan lähde, jos ei kyseessä ole itselleni tärkeä järjestö yms.
lokakuu 24, 2009 klo 8:09 ap
Tuntematon
Tuo tuntematon on Marja-Leena Tiainen.