”Maksamme matkat, tarjoamme ruoan ja ostamme muutaman kirjasi. Miltäs kuulostaa?”
Itkisinkö vai nauraisin? Oletan, ettei rehtori vitsaile. Itken. Tai ainakin loukkaannun. Jätän kouluvierailun väliin.
Puhutaan kirjailijoiden kouluvierailusta. Johtaako vierailu harhaan, kun kysymys on kirjailijan pitämästä esitelmästä tai luennosta? Kutsutulle vieraalle ei yleensä makseta. Luulen, että läheskään kaikki rehtorit tai opettajat eivät ymmärrä, mistä kouluvierailussa on kysymys. Kuvitellaan, että tilaisuudessa kirjailija suu vaahdossa mainostaa omia kirjojaan, jopa myy niitä. Miksi siitä pitäisi maksaa?
Koulun kirjailijavierailulla kirjailija pitää oppitunnin, tai useamman. Hän kertoo kirjailijan ammatista, lukemisen tärkeydestä, aiheiden keksimisestä, työskentelytavoista, unelmien välttämättömyydestä, kirjoittamisen huumasta ja haasteista, vastaa oppilaita askarruttaneisiin kysymyksiin — kukin persoonallisella tavallaan. Esitelmä vaatii aina paitsi ennakkosuunnittelua myös räätälöintiä kullekin ryhmälle sopivaksi. Usein vierailun aikana lapsille konkretisoituu ajatus siitä, että kirjailijan työ voi olla ammatti siinä missä palomies tai opettaja: kirjailija ei ole enää pelkkä nimi kirjan kannessa, vaan oikea ihminen. Kirjailijan vierailu koulussa voi olla oppilaalle ikimuistoinen elämys.
Suomessa monikaan kirjailija ei elä pelkästään kirjoja kirjoittamalla. Erilaiset esitelmöinnit ovat usein kirjailijalle oleellinen tulonlähde.
Kirjailijavierailuista löytyy lisätietoa Lukukeskuksen sivuilta: www.lukukeskus.fi
Siellä on perusteellisesti kerrottu onnistuneen vierailun eväät. Myös palkkiot.
Palaan vielä kirjailijavierailuun. Onko se paras mahdollinen sanavalinta? Ymmärretäänkö vierailun sisältö väärin? Mikä olisi yksiselitteisempi — kirjailijaluento, -esitelmä?
35 kommenttia
Comments feed for this article
15 maaliskuun, 2011 klo 11:24 am
Marika
Olen Terhi usein törmännyt tähän samaan. Ongelma syntyy kentällä, koska joskus kirjailijavieras saadaan esim. kunnan tai yhdistyksen maksamana eli vieras on koululle ilmainen. Toisinaan taas joulu joutuu maksamaan itse koko vieraan Lukukeskukselle.
Tuotakin asennevammaa toki on paljon, että tietenkin kirjailija esiintyy huvikseen ilmaiseksi ja laittaa parhaimmillaan monta työtuntia likoon pelkästä esiintymisen ilosta. Mutta usein kouluilla on myös epäselvyyttä näistä maksukuvioista: kuka maksaa kirjailijalle tai kattaako esim. kirjailijan apuraha tämän tyyppisen työn kulut eli kuuluko ns. toimenkuvaan käydä silloin tällöin esiintymässä.
Ajattelehan positiivisesti – sentään halusivat sinut (kaikki koulut eivät nimittäin huoli kirjailijavierasta edes ilmaiseksi!) ja ovat valmiit ruokkimaankin. 😉
15 maaliskuun, 2011 klo 11:25 am
Marika
Eikun Kirstihän tämän siis postasi. 🙂
15 maaliskuun, 2011 klo 12:18 pm
anuh
Kirjailijaluento voisi olla vierailua parempi sana. Vierailussa on semmoinen epävirallinen kaiku, että se nyt tulee muuten vaan käväisemään, ajankuluksi ja ihan hyvästä sydämestään.
Lisäksi on semmoinen näppituntuma, että etenkin lanu-kirjailijoita saatetaan jopa vähän syyllistämällä kinuta vierailuille puoli- tai täysin ilmaiseksi, sillä perinteisellä ”But who thinks about the children!?” -argumentilla. Eli jos kieltäytyy, on häijy ja itsekäs ihminen, kun haluaa suloisilta viattomilta lapsosilta anastaa tämmöisen elämyksen.
15 maaliskuun, 2011 klo 1:14 pm
sirikolu
Avasitpa ISON tabun. Ison. Järkälemäisen. Hieno työ, Kirsti. Voiko sulle myöntää jonkun Kissa pöydälle -palkinnon. *ojentaa*
15 maaliskuun, 2011 klo 1:53 pm
Jali
Niin, ehkä kirjailijoilla on eri asia, mutta itse ainakin käyn mielelläni puhumassa ”ilmaiseksi” yrityksestäni, alasta ja toiminnasta. Toivon että nuoret oppivat jotain ja kenties yrityskin jää mieleen.
Tiedon jakaminen on tietenkin hankala asia. Jotkut ajattelevat että jakamalla menettää itse jotain, ja toiset ajattelevat että koko ala kehittyy. Itse kuulun jälkimmäiseen ja tämän vuoksi käyn mielelläni puhumassa nuorille, vaikken siitä mitään saakaan, vaan ”menetän” työaikaani. Toisaalta sen ajan voisi käyttää huonomminkin. Välittömän palkkion puuttuessa ajattelen tiedon jakamisen tuovan hedelmää myöhemmin.
15 maaliskuun, 2011 klo 2:16 pm
anuh
Jaa, jos olis rahaa niin ettei p**kalle taivu, olisi kenties varaa olla niin ylevämielinen että pelkällä hyvänmielen palkalla ravaisi ympäri Suomea puhumassa. Mutta enpä ole kauheasti kuullut esim. näyttelijöistä tai muusikoistakaan, jotka heittäisivät keikkaa ilmaiseksi.
Tietysti voi osoittaa sormella ahnetta itsekästä kirjailijaa, mutta toisaalta voi kyllä vilkaista niitäkin jotka päättävät siitä, minkä verran lasten ja nuorten kulttuuritoiminnalle myönnetään fyrkkaa. Jos päättäjät eivät katso nuorten kulttuurielämyksiä sen arvoisiksi että niihin kannattaisi uhrata verorahoja, onko silloin kirjailijoiden (joista äärimmäisen harva pystyy elättämään itsensä sillä pelkällä kirjoittamisella) velvollisuus tehdä työtään talkoohengessä?
15 maaliskuun, 2011 klo 3:01 pm
hollolankirjasto
Kirjaston eli tilaajan ja maksajan puolesta kommentoin, että itse en järjestä kirjailijavierailua, jos koulu ei myös osallistu kustannuksiin. Yhteistyö ei tarkoita mielestäni sitä, että kirjasto järjestää kirjailijavieraan, hoitaa yhteydenpidon ja käytännön järjestelyt, tarjoaa vieraalle lounaan ja ja maksaa lopuksi palkan ja matkakulut. Jos yhdessä tehdään, niin yhdessä maksetaan.
Paljonko maksetaan? En yleensä hoida asioita Lukukeskuksen kautta, sillä omien kokemusten kautta sieltä ei saa oikeastaan mitään lisäarvoa ja lisäksi vastausta saa yleensä odottaa luvattoman kauan. Soitan mieluummin kustantajalle ja pyydän kirjailijan puhelinnumeron tai sähköpostin ja kysyn asiaa suoraan. Homma toimii helposti ja tiedän yleensä jo samana päivänä sopiiko kirjailijalle vai ei ja pitääkö ruveta miettimään jotain toista kirjailijavierasta. Hinnaksi tarjoan periaatteesta aina kuitenkin Lukukeskuksen hintoja. En halua polkea hintaa useastakaan syystä. 1) En halua, että kunta tai koulu pitävät kirjailijaa ilmaisvieraana jonka saa paikalle sormia napsauttamalla ilman kustannuksia. Myös kulttuurilla on hintansa ja haluan, että se myös näkyy budjetissa. 2) En halua, että kirjailija joutuu tekemään päivän työtä ruokapalkalla. Jos kirjasto ja kulttuuritoimi ei arvosta kirjailijaa ja tämän kohtuullista palkkiota, niin kuka sitten? 3) Tiedän miten hävettävän vähän suomalainen kirjailija ja etenkin lastenkirjailija keskimäärin tienaa joten en viitsi nillittää ja tinkiä muutamasta kympistä. 4) Matkustan myös itse ympäri Suomea keikoilla ja tiedän, että vaikka ne päivät ovat antoisimpia, niin ne ovat myös pisimpiä työpäiviä. Kaksitoista tuntia menee helposti, että heilahtaa, jos vähänkin joutuu kulkemaan naapurikuntaa kauemmas. Ja kun se on työajasta eli kirjoittamisesta pois, niin toki siitä pitää asianmukainen korvaus maksaa.
Tämän vuoden kirjailijavieraat taitavat olla paketissa, mutta ei sitä tiedä vaikka ensi vuonna soittaisin jollekin teistä ja tarjoaisin keikkaa meidän kirjastolla tai koulussa. Ja se ruoka tarjotaan vieraalle sitten vaikka palkka maksetaankin 😉
markku-setä
15 maaliskuun, 2011 klo 3:05 pm
Jali
Aivan totta tuo politiikkapuoli, en edes viitsi ruveta siitä avautumaan. 🙂
En itse koe olevani millään lailla ylevä tms, ja tulotkin on alle puolet poliitikkojen ilmoittamasta pienituloisten rajasta, lähinnä ajattelen tuon tiedon jakamisen promoamisena, siis markkinoin samalla kun yritän jakaa tietoa.
Velvollisuttahan ryhtyä talkoisiin ei ole kellään, eikä saakkaan olla. Tarkoitukseni oli vain tuoda oma näkemykseni esiin. Hullultahan se tuntuisi että hoitaisin ”opettajien” töitä palkatta, mutta kuten sanottu, lasken sen markkinointikuluiksi joiden toivon tuottavan välillisesti.
Ja ehkä siinä on hiukan mukana sitä talkoohenkeäkin.
15 maaliskuun, 2011 klo 3:48 pm
Tero Ykspetäjä
Ei rehtori vitsaile eikä luultavasti ymmärrä, että kirjailija tuntee itsensä loukatuksi — muiden vierailijoiden (vaikkapa rinnastettavana ammattina mainittu palomies) vierailuista koulussa kertomassa työstään kun ei ole tapana joutua maksamaan palkkioita. Siksi minusta erehdys oli kyllä koulun taholta ihan ymmärrettävä.
15 maaliskuun, 2011 klo 3:58 pm
Tuula
Kirsti, nostan hattua!
Tabu on tämä asia. Työtään (sillä työtä on totisesti matkasaarnata 300:lle juhlasalin lattialla vääntelehtivälle 1-6-luokkalaiselle, vaikka se on kivaakin) arvostavat kirjailijat olettavat näköjään naiivisti, että työstä kuuluu saada palkka. Mutta siitä ei jotenkin muka ilkeäisi mainita. Varsinkin, kun aika usein kuulee, että ”sehän on sinulle hyvää markkinointia”. Olisikin kiva tietää, montako kirjaa koulukiertueen jälkeen myydään.
Tämä ammatti koostuu monenlaisesta värkkäämisestä. Kuka tekee juttuja lehdille suolarahojen toivossa, kuka kääntää, kuka vetää kursseja jne… Kirjan tuotto ei elätä, se on fakta, jonka voi helposti laskea esim. painosmäärä kerrottuna noin 1.4 eurolla. Kirja vuodessa on monen mielestä jo tuotteliasta. Niinpä kai…
Erityisesti tekee mieli lisätä tähän jeremiadiin nyt ne ”tilaajat”, jotka ottavat yhteyttä ”suoraan” ja sitten viime tingassa peruvat keikan, jolle kirjailija on varannut päivämäärää kalenterissa kuukausikaupalla.
Itselleni on tapahtunut tänä talvena pari kertaa niin. Myös Lukukeskuksen kautta tilatuissa, mutta ei vielä mustaa valkoisella olevissa keikoissa on käynyt niin. Tänäänkin piti olla eräällä paikkakunnalla, mutta viiteen ylimääräiseen kymppiin kaatui, kun olivat itse ryhtyneet säätämään yleisömääriä uusiksi, eikä suinkaan pienempään suuntaan.
Taksat ovat kuitenkin lukutaitoisen ulottuvilla ihan selvästi Lukukeskuksen sivuilla, joilta ne voi ETUKÄTEEN tarkistaa.
No, aurinkoisen kevätpäivän vietin kernaasti toisaalla, eikä talouskaan kaatunut.
Mutta olen päättänyt pitää periaatteena (ja toivoisin kollegoilta samaa tiukkaa linjaa), että keikat hoidetaan ”agenttimme” Lukukeskuksen kautta. Minulla ei ole kertaakaan ollut moitittavaa Lukukeskuksen suhteen. Palkkiot ja sopimukset hoituvat ajallaan ja homma sujuu. Jos tilaaja ei saa toivomassaan ajassa yhteyttä, siitä pitää tietysti mainita Lukukeskukseen. Kiireitä heilläkin saattaa olla.
Vierailun sijaan voisi tottavie vaihtaa sanaksi vaikka luento, mutta se kuulostaa vähän kankeahkolta ehkä. Vierailu on kuitenkin aika vakiintunut ilmaisu jo. Taiteilijat esiintyvät. Ehkä kirjailijatkin voisivat käydä kirjailijaesiintymisissä. Aika vaikea keksiä hyvää sanaa.
Vielä tekisi mieli hehkuttaa erikseen Pohjanmaata, joka jotenkin on osoittautunut vuosien varrella erityisen kulttuuriystävälliseksi alueeksi. Vieraanvaraisuus ja lämpö ovat huippuluokkaa, palkkioista ei vinguta.
Eli, kyseessä täytyy olla hyvä tahto ja asenne. Toivotaan sitä kaikkialle Suomeen.
Pidetään kissat pöydillä ja pintamme tässä asiassa!
Lorukujalta
Tuula
15 maaliskuun, 2011 klo 4:04 pm
Salla
Niin, voihan se olla vaikea hahmottaa, että kun vaikkapa poliisi tai palomies tulee kertomaan koululle työstään, hänen vierailunsa on osa työaikaa, jonka työnantaja maksaa. ”Ilmaiseksi” eivät siis ymmärtääkseni käy hekään (paitsi tietenkin koulun näkökulmasta ilmaiseksi).
Minulle ei ole aikoihin tullut esiintymispyyntöjä pelkillä matkakulukorvauksilla. Ja jos tulisi, kieltäytyminen olisi helppoa. Arvostan aikaani (niin työ- kuin vapaa-aikaanikin) sen verran paljon.
15 maaliskuun, 2011 klo 5:23 pm
sirikolu
Hyvää keskustelua. Erityisesti arvostan Markku-sedän avaamaa kirjastojen kantaa. Asiasta tulee aina juteltua, kun kirjastokeikalle menen, ja usein keskustelu palaa koulujen ja kirjaston yhteistyöhön. Joissakin kunnissa yhteistyö ja -suunnittelu toimivat kuin unelma, joissakin taas tuntuu, että puurretaan omissa lokeroissa yksin.
Tämä koulutuksen maksuttomuushan on tuonut ison ongelman koulujen kulttuuritarjontaan. Aiemmin paljonkin keikka-autoillaan pörränneet pienet teatteriryhmät ovat jääneet vaille työtä, kun rahoitus on kunnan kulttuuriapurahojen tai projektiapurahojen varassa. Monesti rahoitus selviää viime tingassa – ja taas voi peruuntua viime tingassa, jolloin kalenteriin jää Annelin kuvaama aukko.
Mikä siis neuvoksi?
15 maaliskuun, 2011 klo 6:02 pm
marleti
Oikeastaan minulla ei ole mitään lisättävää kollegoiden kommentteihin; samankaltaisia kokemuksia minullakin on. Mieluiten hoitaisin harvalukuiset keikkani Lukukeskuksen kautta, mutta entäpä sitten, kun pyytäjänä on paikkakunnan oma koulu/tuttu opettaja tai Punaisen Ristin vanhustenkerho? Jälkimmäiseen menen esiintymään ilmaiseksi, olkoon se panokseni hyväntekeväisyyteen, ja ruokapalkalla suostun tutun open kouluun – mutta vain yhdeksi tunniksi. Syrjäseudulla asuvana minun keikkamatkani ovat pitkät, eikä kaikkiin paikkoihin pääse yleisillä kulkuvälineillä. Vierailijana olen siis matkakulujen takia monelle koululle/kirjastolle liian kallis. Kerran kävin Ylivieskassa päiväseltään, ajoin 300 km, puhuin kolme tuntia yläasteelaisille ja ajoin kolme tuntia takaisin kouluun. Marraskuun pimeydessä ja loskassa se kysyy jo asennetta. Onneksi perillä oli sentään useampi tunti, joten palkkiota kertyi kohtalaisesti eli 440 euroa miinus verot. Minusta se on ihan kohtuullinen korvaus, mutta monelle maksajalle silti liikaa. Nyt minua ollaan houkuttelemassa Hgin seudulle, mutta palkkioneuvottelu on kesken. ”Kun ei meillä ole varaa maksaa Lukukeskuksen taksoja”. Tuulan tavoin minulla on hyviä kokemuksia Pohjanmaan ja Pohjois-Suomen kirjastoista ja kouluista. Siellä pidetään kirjailijaa kuin kukkaa kämmenellä. En silti väheksy muitakaan Suomen alueita; on ilo vierailla kouluilla, ja vielä suurempi ilo, jos siitä maksetaan asiallinen korvaus!
15 maaliskuun, 2011 klo 8:42 pm
Jukka
Samoilla linjoilla Marja-Leenan kanssa. Tein yhden tunnin ilmaiskeikan tyttäreni luokalle (ja rinnakkaisluokalle) hiljattain, mutta kun asiasta meilailtaessa vihjaistiin, että jos haluan, saan toki esiintyä heti seuraavalla tunnilla muille opetusryhmille, jouduin vihjaamaan Lukukeskuksen palkkioiden suuntaan. Tunti riitti.
Samahan tämä on kirjoittamisten ja muiden esiintymisten kanssa: joskus tekee ilmaiseksi jotain, joskus ei. Yhden kerran on jopa pyydetty (kaupallisen kustantamon) kirjaan tekstiä ilman, että vastineeksi irtosi ainuttakaan tekijäkappaletta. Rajanvedot näissä asioissa ovat tietenkin henkilökohtaisia: joihinkin juttuihin menee ystävänpalveluksena tai ihan silkasta tekemisen riemusta. Omalla kohdallani se rajanveto on pitkälti aikakysymys: suunnilleen tunnin verran voin antaa aikaani, kunhan se ei katkaise työpäivääni tai haittaa muuta tärkeää tekemistä – jos tuntuu jostain syystä tärkeältä.
15 maaliskuun, 2011 klo 5:41 pm
kirsti k
Tuulan kuvaama aukko.
15 maaliskuun, 2011 klo 5:51 pm
S
Kiinnostavaa! Kouluilla on tosiaan monesti melko tarkka budjetti, josta pitää pitää kiinni (omassa oppiaineessani suurin osa määrärahoista menee suoraan oppilaiden mahaan, mut ei myö sentään jouduta leikkaamaan lautasliinoja neljään osaan kuten silloin kun mie ite olin yläasteella). Se ei kuitenkaan oo mikään syy, jonka pohjalta kirjailijan voi syyllistää vierailemaan ilmaiseksi. Kouluja varmaan hämää sekin, kun monen muun ammatin edustajat voivat tulla koulun näkökulmasta ”ilmaiseksi”, mut kirjailijalla taas ei ole omaa tunti- tai muutakaan kiinteää palkkaa, joka juoksisi vierailun ajan, joten jonkun täytyy se palkka maksaa. (Nämähän tuli oikeastaan jo sanottua…)
Esitys olis ehkä sanana vierailua parempi siinä mielessä, että esityksestä täytyy useimmiten maksaa. Ehkä silloin ei tulis niin helposti väärinkäsityksiä. Esitys kuulostaa muutenkin jotenkin aktiivisemmalta toiminnalta kuin vierailu – ja kuitenkin kirjailija joutuu varmasti olemaan aika aktiivinen tullessaan kouluun käymään.
15 maaliskuun, 2011 klo 6:26 pm
Terhi
Lukukeskuksen taksat saattavat ulkopuolisista näyttää äkkiseltään suurilta, mutta ei kirjailija laskuta siitä, että hän seisoo tunnin auditoriossa. Summaan sisältyy koko kirjailijan ammattitaito ja usein vuosikausien tuotanto, ei vain yksi tunti hänen elämästään. Näin palkkio on vähintään kohtuullinen. On kirjailijoita, jotka laskuttavat huomattavasti isompia summia.
Uskallan sanoa myös Nuorisokirjailijat ry:n johtokunnan puolesta, että kirjailijat noudattaisivat johdonmukaisesti Lukukeskuksen taksoja, sillä hintojen polkeminen vaikuttaa kaikkien muiden kollegoiden elämään. Kyllä tästä työstä on oikeus pyytää ja saada palkkaa.
15 maaliskuun, 2011 klo 6:39 pm
reetta
Amen.
15 maaliskuun, 2011 klo 6:28 pm
Salla
Niin, esityksestähän vierailussa on kyse. En mene koululle tai kirjastolle vain hengailemaan ja odottamaan, että minua haastateltaisiin. Aika harvoin oppilaat ovat esimerkiksi valmistelleet kysymyksiä, joten vedän sitten oman esitykseni, jota varioin kuulijakunnan mukaan. Joskus esityksessäni on mukana nuoruudentekstejäni, joskus näytän nettisivuja, aina esittelen jollain lailla kirjani. Yritän melkein aina ennen esiintymistä miettiä, miten saisi esityksestäni vielä paremman ja kiinnostavamman.
15 maaliskuun, 2011 klo 6:38 pm
reetta
Markku kertoikin ansiokkaasti perusteista, joiden mukaan uskoisin kirjastojen maksavan palkkiot ilman kyseenalaistamista. Itselleni olennaisin juttu on se, että jos me lasten/nuortenkulttuurin kanssa työskentelevät emme arvosta sitä, ei sitä muutkaan tee. Semmoiset kurmuutettakoon ja poltettakoon kirjattomalla roviolla.
Kouluille monta sataa on aidosti iso raha – varsinkin niille pienemmille. Yleensä ehdotankin koulukiertuetta, jossa kierretään useampi paikka päivässä tai järjestetään vaikka iltatilaisuus samalla kirjastolla. OKM ja läänit jakavat eirlaisia projektirahoituksia kirjastoille, joilla rahoilla pystyy jo tekemään ihan oikeasti jotain isompaa. Kannattaa siis ehdottaa koululle yhteydenottoa paikalliseen kirjastoon.
Keikkailevana vinkkarina rajojen vetäminen on välillä hankalaa. Se kuuluu toimenkuvaani – mutta vain omassa kunnassa. Kun mennään sen ulkopuolelle (eikä pyytäjä ole lapsen kummi tai verisukulainen :)), otan maksun. Yleensä keikka on palkaton vapaa tai lomapäivä, jonka kärsin nahoissani – tosin nautinnolla.
15 maaliskuun, 2011 klo 6:47 pm
Tuula
Juu, Marjaleena, hyvä, että mainitsit hyväntekeväisyyden. Siihen voi liittyä paitsi köyhyys, myös tuttavankauppa/kaverikauppa. Olen lupautunut omalle Ruutanan alakoululle aika ajoin ihan vain kyläilemään. Se on kivaa, eikä aiheuta paineita. On oma valinta, mitä pitää hyväntekeväisyytenä, ja minusta se on hyvin ok.
Esim. kirkkoon kuulumattomana, mutta aikoinaan lapseni seurakunnan päiväkerhossa käyttäneenä visiteerasin seurakunnan päiväkerhoissa ja kehitysvammaisten päiväkerhoissa ihan talkoohengessä, eikä käynyt mielessäkään pyytää mitään. Ajattelin, että olimme sillä tavalla ”sujut”, kuten ilmeisesti olimmekin.
Ja kyllä vain, ilo on vierailla muuallakin kuin Pohjanmaalla tai Pohjoisessa. Itse asiassa, en muista, että huonoja fiiliksiä olisi ikinä jäänyt mistään. Paitsi tietysti niistä, jotka ovat viime tingassa peruneet, kuten takavuosina, kun sunnuntai-iltana soittelin eräälle koululle kyselläkseni maanantaiaamun ajo-ohjeita, ja hämmästynyt ja hämmentynyt opettaja huudahti: Oi, ei meillä olekaan rahaa, emme odota sinua.
Toisaalta sellaiset jutut ainakin jälkikäteen vähän huvittavatkin.
Mutta hienoa Kirsti, että nostit sen kissan pöydälle. Tästä asiasta ei juuri ole ääneen (ainakaan kovaan ääneen) tähän mennessä puhuttukaan.
Lorukujan sinisestä hetkestä, uusien, nopeiden nettiyhteyksien takaa
Tuula
15 maaliskuun, 2011 klo 6:59 pm
kirsti k
Tämä keskustelun aloittanut ahne rohmu haluaa myös täsmentää, että totta vie tekee ilmaiskeikkoja: omalle vanhalle kansakoululle, anopin naistenpiiriin, kotikunnan yhdistyksiin ym. Ja kernaasti lähtisi isommallekin hyväntekeväisyyskeikalle hyvän asian puolesta.
16 maaliskuun, 2011 klo 9:09 am
Jukka
Mietin tässä vielä, että noita raha-asioita alan yleensä miettiä vasta sellaisissa tapauksissa, joissa keikalle pyytävä osapuoli itse nostaa palkkaa tai tuntee sanan ”budjetti”. Kirjoitan pienlehtiin ja käyn runokeikoilla ihan mielelläni ilmaiseksi. Rahatalouden piirissä toimitaan rahatalouden säännöillä, muualla muuten vain.
Periaatteessahan koulutkin ovat yleishyödyllisiä laitoksia, ja lasten vuoksi voisi keikkailla ihan silkasta kutsumuksestakin. Mutta onko kutsumus niin vahva, että sen eteen uhraisi kokonaisen kirjoituspäivän? Harvoin. Minulla ainakin on kova hinku nimenomaan kirjoittaa.
16 maaliskuun, 2011 klo 9:38 am
Marika
Kirjailijavierailuja myös yhdistyksen puolella järjestäneenä voin sanoa, että kirjo keikkataksoissa tuntuu olevan todella leveä. Villit markkinat kukoistavat ”virallisten” Lukukeskuksen taksojen ja kriteereiden ulkopuolella. Mainio aiheenavaus tämä on tosiaankin!
Ilmais- ja vapaaehtoistyö on ihailtavaa ja se on osa taiteilijan työn luonnetta jotenkin automaattisesti – tätähän tehdään kutsumuksesta. Mutta mutta. Poljemmeko myös itse hintoja tekemällä vapaaehtoistyötä? Kuinka kukaan enää voi tietää, tuleeko kirjailija tällä kertaa pullapalkalla vai viidellä sadalla, kun myös itse toisinaan teemme ilmaiskeikkaa? Pitääkö meidän joka kerran jaksaa olla tomeria ja osata hinnoitella esiintymisemme erikseen? Minä en ainakaan jaksa, tunnustan suoraan. En tee hyväntekeväisyyskeikkoja enää edes vammaisille, niin sikamaiseksi olen ikävä kyllä muuttunut. (Juuri viime vuonna jouduin yhdelle keikalle sanomaan ei, kun maksavaa tahoa ei löytynyt, mikä surettaa edelleen. Ehkä olisi kuitenkin pitänyt mennä ilmaiseksi?) Mutta kun on omatkin lapset ruokittavana, niin johonkin on raja vedettävä.
Miten ihmeessä sitten loisimme yhtenäisen standardin vierailuille? Keskittämällä kaiken Lukukeskukseen voimme unohtaa kirjailijayhdistykset ja niiden paikallisen työn kouluvierailuissa. Esim. yhdistyksen maksamalla kirjailijavieraalla, joka on koululle siis ilmainen, saadaan kirjailija viemään lukemisen ilosanomaa sellaiseenkin korpikouluun, missä ei ikinä käy ketään – ei edes sitä palomiestä. Ja esiintymään voidaan lähettää vaikka pienempi kuuluisuus omasta kylästä, jota ei ehkä kukaan ikinä älyäisi tilata esiintymään Lukukeskuksen kautta. Kääntöpuolena on sitten hintojen polkeentuminen. Pitäisikö tässäkin olla joku Kirjailijaliiton jäsenyys-tyyppinen rajanveto, että jos olet ”oikea, kuuluisa kirjailija”, niin saat Lukukeskuksen taksan, mutta muuten sopii tulla kouluruuan hinnalla? Ja mistä kirjailija itse tietää hinnoitella itsensä? Milloin olen kivunnut ”kallis vieras”-kastiin ja milloin pitää älytä tyytyä siihen, että saan tilaisuuden esiintyä ja markkinoida samalla kirjaani?
Olen painiskellut tämän problematiikan kanssa jo vuosia enkä ole vielä keksinyt viisasten kiveä, millä kuvio asettuisi jotenkin kohdilleen. Jos teillä on ideoita, otan vastaan! 🙂
16 maaliskuun, 2011 klo 10:08 am
anuh
”Rajanvedot näissä asioissa ovat tietenkin henkilökohtaisia: joihinkin juttuihin menee ystävänpalveluksena tai ihan silkasta tekemisen riemusta.”
Juuri näin, ja näin sen pitääkin mennä – esiintyjällä on oikeus valita itse ”hyväntekeväisyytensä” kohteet, ilman että joku tulee jälkeenpäin väittämään, että koska olit siellä-ja-siellä pullapalkalla, sinun pitää tulla meillekin.
Olen ollut esim. Finnconissa ja Tamfanissa esiintymässä ilmaiseksi, mutta se ei tarkoita että lähtisin joka paikkaan ilmaiseksi. Fandom-tapahtumissa se ”palkinto” tulee muista asioista, eikä vähimpänä siitä että yleisö on yleensä aktiivista ja kiinnostunutta. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin koululaisyleisöhän on ns. pakon edessä kuulemassa vierailijaa, ja vaikka joukossa on yleensä muutama joita kiinnostaa kovastikin, niin on siellä myös paljon niitä haukottelijoita joiden ainoa kysymys kirjailijalle on ”Saaks jo lähtee?” 😉
Mutta kyllä koulukeikat silti ovat kivoja nekin, ja parikin kiinnostunutta naamaa tuntuu tosi mukavalta, puhumattakaan siitä jos huomaa että on onnistunut herättämään ne haukottelijatkin kuuntelemaan edes puolella korvalla 🙂 Melkein aina porukasta löytyy myös muutamia lukijoitani, ja se on oikea superbonus. Ehkä jotkut nihkeilee palkkioissa juuri siksi, että eihän se voi olla työtä, jos se on mukavaa…
16 maaliskuun, 2011 klo 1:41 pm
Katja
Kiitos tästä, Kirsti! Alleviivaan tekstistä tuon ”– kirjailijan työ voi olla ammatti siinä missä palomies tai opettaja.” Sitä aika moni aikuinenkin ihmettelee.
16 maaliskuun, 2011 klo 1:56 pm
Mimmu
Olen törmännyt sellaiseen seikkaan, että monet ihmiset jotka eivät ole tekemisissä kirjailijavierailujen kanssa, luulevat että kustantajat osallistuvat kirjailijavierailujen kustannuksiin. Kun olen kertonut, että näin ei ole, he ovat ihmetelleet: kustantajahan hyötyy kirjan tunnetuksi tekemisestä ja markkinoimisesta! Niinhän se on. Kyllä kustantaja saa osuutensa myydystä kirjasta. Voisiko siis toivoa, että kustantajan markkinointibudjettiin lisättäisiin vierailut julkisiin laitoksiin…
18 maaliskuun, 2011 klo 11:56 am
kirsti k
Käytäntöä kehiin:
Olin eilen valottamassa kirjailijan ammattia Vilppulankosken kuutosille ja Vilppulan yhteiskoulun seiskoille.
Seiskojen tunti eteni kutakuinkin näin:
– Kerroin kuka olen ja miksi olen paikalla.
– Houkuttelin nuoret kirjoittamaan kanssani tarinan, jonka kehyksen olin kotona rakentanut, oppilailta keräsin adjektiivit. ”Limaisena aamuna Roope veti jalkaansa söpöt farkut ja harjasi karvaiset hampaansa…” Huomasimme, kuinka kivaa kirjoittaminen on.
– Kerroin, miten minusta tuli kirjailija ja esittelin tarkemmin joitakin teoksiani.
– Oppilaat kyselivät paljon: ”Oletko rikas?”, ”Miten keksit aiheet?”, ”Kauanko menee yhden kirjan kirjoittamiseen?” jne.
– Kerroin, että kirjoittaminen on paljon muutakin kuin näppiksen naputtelua: ideointia, materiaalin keräämistä, muhittelua, sohvalla makaamista, metsässä tarpomista…
– Juteltiin päiväkirjojen kirjoittamisesta. Kaksi POIKAA kertoi pitävänsä säännöllisesti päiväkirjaa.
– Luin pari runoa Likkojen lippaasta.
– Taas kysymyksiä: ”Kirjoitatko vielä Vilejä?”, ”Miten pääsee siihen, että oma tarina julkaistaan oikeana kirjana?”, ”Kuka tekee kirjojen kansikuvat?” ”Oletko kirjoittanut kaikki Susikoira Roit?” (Kirja oli mukanani vinkkikirjana).
– Tällä kertaa olin ottanut vinkattaviksi myös Sari Peltoniemen Hämärän rengin, Terhi Rannelan Jäämeri, jäähyväiset ja minän sekä Tove Janssonin Taikatalven. Kaikki saivat kiinnostuneen vastaanoton.
– 45 minuuttia oli kulunut eikä kukaan tehnyt elettäkään lähteäkseen välitunnille, omituista. Kysyin, haluavatko minun lukevan vielä jotain. ”Joooo!”
– Luin Vilistä pussausjuttuja siitä miten tomaatilla voi treenata, tuntuu samalta kuin oikea suudelma. Tomaatista?
– Kukaan ei vieläkään tehnyt lähtöä, mihin löytyi syy tiedusteltuani, mitä on seuraavalla tunnilla. Ruotsia.
Esitelmästä maksettiin asiallinen korvaus. Kiitos Janne Salminen ja Suomen kulttuurirahaston rahoittama Katveesta keskelle -projekti.
19 maaliskuun, 2011 klo 11:37 am
Terhi
Lämmin kiitos vinkkauksesta! 🙂
20 maaliskuun, 2011 klo 10:56 am
sirikolu
Kirstin hieno esimerkki näyttää sen, miten kirjailija valmistautuu keikkoihinsa huolella. Miettii luokka-astetta (kehitystasoa, sen ikäkauden juttuja, ehkä jos on koululla aiemmin käynyt, sen koulun erityislaatua), miettii sitä, mitä aikoo sanoa, suunnittelee sen, miten aikoo luokkaa aktivoida (tuo yhdessä tarinan teko on hieno esimerkki).
Kirsti teki näkyväksi sitä työtä, mikä voi näyttää vain luontevalta oleilulta, mutta ei sitä ole, vaan suunnittelun tulosta. Kirjailijavieraan suunnittelutyö luetaan sisään esityspalkkioon – kuka nyt valmistautumattomana ryhmän eteen tulisi?
Kun valmistelu kuuluu osaksi työtä, ei Lukukeskuksen hinnastoa kannata lukea esilläolon tuntitaksana.
21 maaliskuun, 2011 klo 12:51 pm
Anneli
Plus että esiintyminen on sinänsä sen verran keskittymistä vaativaa, että aika usein keikkaan menee koko päivä matkoineen. Kouluesiintymisen jälkeen sitä on kuitenkin vähän toistaitoinen loppupäivän. Vaikea keskittyä kirjoittamiseen, minun ainakin.
21 maaliskuun, 2011 klo 3:51 pm
sirikolu
Anneli! Ihana kun joku muu sanoi tuon ääneen: en minäkään pysty kirjoittamaan samana päivänä. Ihailen niitä, jotka pystyvät. On melkein kuin oilsi eri pää harteilla kirjoittaessa ja taas esiintyessä… 🙂
21 maaliskuun, 2011 klo 4:17 pm
Terhi
Se on kyllä kumma, että vaikka esiintymisiä on takana vaikka kuinka ja monta, silti jännitys nakertaa keskittymisenergiaa kaikesta muusta työstä.
En TODELLAKAAN pysty kirjoittamaan samana päivänä; jos tilaisuus on erityisen vaativa, en pariin edelliseen päivään… Tilanne vain pahenee, mitä vanhemmaksi tulee.
21 maaliskuun, 2011 klo 4:37 pm
kirsti k
Puhuin eilen puolitoista tuntia Lempäälän kirjakahvilassa – nukahdin sippinä yöunille klo 21, kaikki veto pois.
Esitelmää edeltävänä yönä olin nukkunut kaksi ja puoli tuntia, koska jännitti niin pirusti.
Ai joo, pitäisi tehdä töitäkin, kirjoittaa.
28 maaliskuun, 2011 klo 9:41 am
hollolankirjasto
Viimeisissä kommenteissa tulee esille se toinen (tai kolmas?) puoli asiasta. Jos minulla olisi rahaa, tilaisin useammin kirjailijoita kirjastooni, mutta kuinka usein? Tiedän omasta kokemuksesta, että kahden tunnin yleisöluento vie päivästä kolmeen päivään aikaa valmisteluineen, matkoineen ja palautumisineen. Ja tiedän, että kirjailijan pitää kirjoittaa ollakseen kirjailija. En haluaisi, että vaikka jatkuva kiertäminen mahdollistaisikin kirjailijalle pelkästään keikkatuloilla elämisen, hän todella joutuisi elämään pelkästään kiertelevänä kertojana kertomassa, niin mistä? Kirjailija halutaan paikalle, koska hän kirjoittaa, ei koska hän pitää esitelmiä kirjoittamisesta. Tai ei pelkästään siksi. Kyllä minä toivon, että kun soitan tai lähetän kirjailijalle sähköpostia, että kirjailija uskaltaa sanoa myös kalenterinsa olevan täysi. En minä siitä pahastu, vaan toivotan onnea seuraavalle kirjalle ja etsin jonkun sellaisen kirjailijan jolla on aikaa ja halua tulla keikalle kirjastooni. En minäkään pääse keikalle aina kun kysytään, joten pidän ihan hyväksyttävänä, että kirjailijalla ei ole aina aikaa vierailuille. Maksoi hänelle sitten mitä tahansa. Mistä tulikin mieleeni, että kun olemme kai yhtä mieltä, että minimiliksa on oltava, niin onko oikein ja sopivaa sitten rahastaa enemmän kuin muut?