Pitkästä aikaa! Valitetaan fyysisistä vaivoistamme -postaus, olkaa hyvä!
Luin Hesarista uutisen, joka koskee meitä kaikkia tietokoneella nököttäjiä. Päivästään suuren osan istuvat voivat kuolla muita nuorempina, kertoo australialainen tutkimus. Riski kuolla nuorempana on suurempi, vaikka harrastaisi liikuntaakin. Koko uutisen löydät täältä.
Minä kärsin jo kolmatta vuotta selkäkivuista. Mieheni herää herätyskelloon, minä selkäkipuun. Diagnooseista ja lääkäreiden ohjeista ei ole ollut juuri hyötyä. Olen käynyt yksityisellä ja yleisellä, olen käynyt kalevalaisella jäsenkorjaajalla. Olen käynyt röntgenissä ja magneetissa. Ja niin edelleen. Ja niin edelleen.
Olen taas samassa pisteessä kuin vuosi sitten, kun aloitin lääkärirumban. Liikunta auttaa, sanoi lääkäri. Mutta minähän olen aina harrastanut liikuntaa.
Pitkäkestoisen flunssan jälkeen käynnistelin kehoani hitaasti. Parin tunnin kävelylenkin jälkeen selkään särki niin paljon, että teki mieli ottaa kipulääke. En ottanut. Ajattelin, että tämä on sitä hyvää kipua, lihakset kiittävät liikunnasta. Mutta mistä minä tiedän?
Joinakin päivinä mietin, että mitä jos kroppani ei kestäkään tätä ammattia, niin, eihän se kestäkään. Täytän 32 kuukauden päästä… Kenenkään ei pitäisi istua niin paljon kuin me joudumme istumaan.
Miksi kirjoitin tämän? Ehkäpä hakeakseni vertaistukea.
Millaisia kirjoittamiseen liittyviä vaivoja Sinulla on?
Grafomania 
19 kommenttia
Comments feed for this article
10 huhtikuun, 2012 klo 2:23 pm
hollolankirjasto
Tällaistahan se ihmisen elo on. Kaksvitoseksi saakka kuntoiluksi riittää kaljalla käyminen silloin tällöin, kolmekymppisenä pitää jo hieman hikoilla viidesti viikossa ja nelikymppisenä päivittäinen tunti hikiliikuntaa ei edes poista korvin kuultavaa narinaa nivelistä. Ja kun pari vuosikymmentä kuluu, niin aamulla koviin kipuihin herääminen tuntuu taivaalliselta. Siis se kun yleensä herää enää ollenkaan ja tästä se alamäki vasta jyrkkenee.
En omista autoa ja niinpä viiden kilometrin työmatkani taittuu kesät talvet polkupyörällä ja yritän jaksaa joka päivä heilua sen viisi minuuttia käsipainojen kanssa, mutta kunto vain rapistuu. Onneksi vielä jaksan nostaa kirjan eteeni ja sukeltaa hetkeksi pakoon julmaa maailmaa ja olla sankari siellä jossain.
Onneksi unelmissaan ihminen on sen ikäinen (Ja kuntoinen!) kun haluaa.
Tämän teille kirjoitti rutisevin ja nivelrikkoisin käsin unelmissaan ikinuori ja vetreä markku-setä
10 huhtikuun, 2012 klo 3:51 pm
Nimetön
Mielenkiintoinen yhteensattuma, että juuri tänään menin hierojalle ja tulin sieltä äsken. Päätin nimittäin vetreyttää kirjoittamisesta jäykistyneitä hartioitani ja käsivarsiani hierontasarjalla. Havahduin asiaan, kun hieroskelin käsivarsiani ja huomasin, että ne olivat täynnä kipeitä, kovia kohtia.
Olen kirjoittanut koko piitkään ikäni (hähhää Markku-setä, voitan sinut varmasti tässä lajissa), ensin toimittajana ja sitten kirjailijana ja välillä toimittaja-kirjailijana, mutta ammatista johtuvia kremppoja minulla ei ole.
Silloin oli, kun toimituksissa hakattiin mekaanisia Remingtoneja ja Olivetteja ja istuttiin jalkapuolilla tuoleilla.
Tietokoneiden tulo on keventänyt hommaa valtavasti. Läppärin ostaminen teki vallankumouksen.
Minä istun vähemmän ja makaan enemmän. Aika paljon teen työtä sängyssä selälläni maaten, älkääkä nyt saako mitään kieroja mielikuvia kirjallisiin päihinne.
Yritän vaihtaa työasentoa useamman kerran päivän aikana. Kirjoitan MYÖS istualtani, välillä satulatuolilla, välillä normaalilla, mutta hyvällä konttorituolilla.
En tiedä, mahtaako sinua Terhi lohduttaa, mutta minullakin oli nuorena selkä usein kipeä, välillä niin, etten pystynyt sängystä liikahtamaan. Kun olen tullut vanhemmaksi, yliliikkuva selkä on jäykistynyt eikä ole enää kipeä ollenkaan.
Markku-sedän tapaan nivelrikko on osani, kiitos isänpuolisen perimän (kirosana, kirosana). Siellä on koko suku polvistaan huonoa, ja nyt se on iskenyt minuunkin. Ei ole kivaa, kun portaita laskeutuminen sattuu. Mutta polvet eivät ole menneet kirjoittamalla. Se on tunnustettava.
10 huhtikuun, 2012 klo 3:52 pm
Nimetön
siis pahus kun nimeä ei tulekaan enää automaattisesti. Annelihan se täällä.
10 huhtikuun, 2012 klo 4:10 pm
hannavandersteen
Ai saako tänne tulla valittamaan? 😀 Mulla on käsivarret kipeinä, sormia jomottaa ja herään joka yö käsien puutumiseen. Selästä on pari nikamaa painunut sisään ja olkapäät ovat jatkuvast jumissa. Kuntosalilla olen ajatellut alkaa käymään ;). Ja tänään juuri pyysin ”reseptin” fysioterapiaan.
Jotain kai pitäisi tehdä – erityisesti työasennolle kotona. Töissä kai alan jo olla paremmassa asennossa, mutta toukokuusta kirjoitan täysipäiväisesti muutaman kuukauden ajan, joten pahenemista on luvassa… 🙂
10 huhtikuun, 2012 klo 4:28 pm
Terhi
Ihanaa, kuomat! Tiesin, että teihin voisi luottaa. Tänne saa totisesti tulla valittamaan, avautumaan ja tilittämään! 🙂
Markku: nostan erityisesti hattua talvipyöräilijälle! Diip rispekt. Nimim. Arkajalka.
Hyvä uutinen: minun kipeä hiirikäteni parani aikanaan TÄYSIN, kun vaihdoin hiiren oikeasta vasempaan käteen. Nyt ei ole käsissä mitään vaivaa, hip hei!
Mietin usein Annelin ergonomista makuukirjoitusasentoa, mutta kun mie en osaa. Pitäisi kai antaa mahdollisuus? Toiset taas kirjoittavat seisaaltaan, kuten vaikkapa Halldór Laxness teki, mutta hieman vaivalloiselta se minusta tuntuu.
10 huhtikuun, 2012 klo 4:49 pm
Nimetön
Makuuasento kirjoittamisessa ei ole ollenkaan vaikeaa! Harjoitus tekee mestarin. Ohjeet: vankka tyyny selän taakse. Mielellään vielä vankempi polvitaipeisiin. Polvien päälle tyyny tai sellainen kätevä taitettava tarjotin/pöytä, mitä ne nyt ovat nimeltään. Sellaisen päälle läppäri. Jalkopäähän kissa tai koira, jos on.
Anneli
10 huhtikuun, 2012 klo 8:15 pm
Karoliina
Kuvittaja käyttää helposti hiirtä enemmän kuin näppistä. Minulla oli jossain vaiheessa tosi pahassa kunnossa ranne. Kaikki ylimääräinen, kuten käsityöt oli pakko jättää pois. Ja välillä parin viikon sairaslomia.
Nyt tilanne on aivan ok. Käyn osteopaatilla silloin tällöin raksuttelemassa ranteen auki. (Se on ihan mukavaa). Ostin hiiren tilalle semmoisen macin levyjutskan, jossa sormilla sinne tänne huitelemalla saa tehtyä erilaisia komentoja. Siinä ei siis tarvitse pitää kiinni hiirestä, eikä klikkailla niin paljon kuin tavallisella hiirellä. Paljon käytän tietokonetta myös piirustuslaudan kynällä.
Välillä kun muistan laitan askelmittarin päälle aamulla ja yritän työpäivän aikana eteisestä keittiöön ja olkkarista makkariin lenkkeilemällä saada 10 000 askelta kasaan. Teen sitä siis juuri siksi noin, enkä fiksusti ulkona raikkaassa ilmassa, että tulisi niitä taukoja työskentelyyn.
Karoliina-kuvittaja
10 huhtikuun, 2012 klo 8:32 pm
Kirsi Pee
Isäntä tekee valokuvahommia työkseen. Käyttää nykyään hiirtä sujuvasti molemmilla käsillä (höh, ei yhtä aikaa vaan vuorotellen) ja on opettelemalla opetellut käyttämään kuvankäsittelyohjelmien komentoja enemmän näppäinyhdistelmillä kuin hiirellä. Ja alaselkävaivat katosivat muutamassa viikossa, kun muutti jalkojen asentoa kävellessä. Kyllä luit oikein, näin kävi! (Tämähän menee ihan nettipuoskarointipalstan puolelle..?!)
Se harmi, ettei kirjoittamiseen voi keskittyä täysipäiväisesti poistaa näköjään sen harmin, että selkä ja niska ehtisivät jumittua. Asioilla on puolensa..
Sitä pahoittelen, etten koskaan opetellut oikeasti kymmensormijärjestelmää. Ei pomppisi katse näppäimistöltä näytölle, pysyisivät kädet rennompina. Ja ehkä se vauhtikin pysyisi paremmin ajatuken perässä.
10 huhtikuun, 2012 klo 9:44 pm
Nimetön
Nytpä muistan, että yhdessä vaiheessa vaivanani oli – ei hiirikäsi, vaan hiirikainalo. Jota salaa epäilin imusolmukesyöväksi… Johtui hiiren käytöstä. Parani hieronnalla ja siirtymällä levyhiireen. Olen käyttänyt myös tankohiirtä. Molemmat erittäin käteviä, ainakin tekstinkäsittelyssä. Suosittelen lämpimästi. Muutaman päivän harjoittelun jälkeen irtohiirtä ei enää ottaisi takaisin.
Tarkkuutta vaativassa hommassa kuten kuvankäsittelyssä saattaa perinteinen hiiri olla ainoa mahdollinen.
anneli
11 huhtikuun, 2012 klo 8:40 am
hollolankirjasto
Gradusta vielä sen verran, että onnistuin gradun loppuvaiheessa hankkimaan itselleni ns. gradukyynärpään. Toisin sanoen päättelimme lääkärin kanssa kanssa, että vasemman kyynärpään rikkoontunut ja tulehtunut nivelpussi johtui todennäköisesti gradun loppuvaiheen tyypillisestä työasennosta ( http://2.bp.blogspot.com/-UMwGh0S7Z9k/TftrUI8OydI/AAAAAAAAAmk/W4rWV6AZIys/s400/facepalm6.gif ). Seurauksena komea tulehdus, kyynärpää paisui appelsiinin kokoiseksi sinisen ja vihreän kirjavaksi möykyksi joka eritti kaikista kauhuelokuvista tuttua ällöä visvaa. Lääkkeet ja lepo tepsivät vaivaan, mutta edelleenkään en lepuuta mielelläni kyynärpäitäni kovalla alustalla.
11 huhtikuun, 2012 klo 9:41 am
kirsti k
Selkäni on aina ollut heikko. Jouduin lopettamaan 16-vuotiaana baletin. Lääkäri antoi kaksi vaihtoehtoa: leikkaus tai uusi harrastus. Valitsin jälkimmäisen, nykytanssin, joka on balettia armeliaampaa selälle. Kävin tuolloin puolisen vuotta terveyskeskuksessa ”selkäkoulua”, jossa opetettiin mm. selkälihaksia vahvistavia liikkeitä. Niiden säännöllisestä tekemisestä on ollut paljon apua. Täytän pian 46 enkä teini-iän jälkeen ole kärsinyt selkäkivuista. Nykytanssissa käyn kerran kerran viikossa, siellä vahvistetaan ja venytetään lihaksia. Liikun muutenkin: hiihtelen, soutelen ja joka päivä käyn metsässä kävelemässä, kiipeän tähystyskivelle ja pyöritän käsiä etu- ja takakautta ympäri.
Niska- ja hartiavaivoista kärsin enemmän, kun olin tv-töissä jäpittämässä kameran takana. Kirjoittaminen ei ihme kyllä jumita niskojani, ehkä se johtuu siitä, että kirjoitan pöytäkoneella ja pidän näppäimistöä alhaalla reisien päällä, jolloin käsivarret saavat roikkua vapaina. Istun siis tavallisella tuolilla ja nostan jalat pallille niin, että jalat ovat 90 asteen kulmassa ja reisistä muodostuu pöytä.
11 huhtikuun, 2012 klo 11:51 am
sirikolu
Hei Terhi ja tarpeellinen postaus. Jotenkin myös hyvä pari tuon kanssa, että kirjailija on se, joka laittaa päivällä ruokaa :).
Olen valitellut sitä rannekanavaani, jota nyt selvitellään onko se sellainen ensinkään. Niska-hartiani saa hierojat voihkimaan kauhusta, kuulema on kuin graniittia louhisi.
Näin kevätpäivisin olen aika eksoottinen näky syvälle otsalle painettuine olkihattuineni ja kimalais-suurine aurinkolaseineni: kirkas kevään valo yhdistettynä ruudun välkyntään tuottaa migreeniä. Mikään ei tee niin orpoa oloa kuin mig-lentueen jälkeinen kolmen päivän näyttöpäätelakko, kun kohtaukset uusivat kovin helposti.
Täytyy sanoa silti, että jokainen noista vaivoista on tämän naputtelutyön arvoinen. Mielikuvitusmatkat, joille pääsee niskansa jumittamalla, ovat maailman parasta työtä.
11 huhtikuun, 2012 klo 11:54 am
sirikolu
Karoliina: minulta myös ääni mac-koneen magic trackpadille, joka on sen hiiren korvaavan levyn nimi. Vahingossa hankin, enkä koskaan enää vaihda pois. 🙂
Osteopatiaa hiirivammaiseen käyeen? Uskaltaako sitä käyttää ranteen raksutteluun, ettei mene pahemmaksi? Sattuuko se?
Nimimerkillä hirmuinen pelkurihiiri Rekolasta.
11 huhtikuun, 2012 klo 1:09 pm
Mila
Terhi: toivottavasti saat selkäsi pian kuntoon!
Ei peliä ole vielä menetetty.
Joskus pelkkä patjankin vaihtaminen voi olla hyvää ensiapua.
Itselläni rasittuvat ruudun tuijottelusta nykyään lähinnä silmät. Hiirtä en käytä ollenkaan.
Viime keväänä alkoi minunkin selkäni vihoitella, mutta lisäsin vaan sitkeästi likuntaa. Menin zumba-tunneille irrottelemaan jumittunutta selkääni. Kaikki muukin tanssi tuntuu tehoavan hyvin selkään. Samoin kuin selkä- ja keskivartalon lihaksia vahvistavat jumpat ja venyttelyt.
Yritän liikkua päivittäin, vähintäänkin sauvakävellä. Liikunta karkottaa pahimmat kolotukset ja pitää mielialan suht virkeänä. Ja mikäs sitä on lenkkeillessä, kun ulkona tuoksuu jo niin ihanasti kevät!
11 huhtikuun, 2012 klo 1:53 pm
kirsti k
Liikunta auttaa, sanoi lääkäri Terhille.
Mutta auttaako kaikki liikunta? Esimerkiksi juokseminen ja rääkkijumppa eivät välttämättä auta selkävaivoihin. Lempeät ja venyttelevät lajit ovat hyviä. Kuten Mila tuossa sanoi, zumba ynnä muut irrottelevat ja tanssilliset lajit ovat mainioita yhdistettynä lihaskuntoliikkeisiin, joita niitäkään ei kannata tehdä riuhtoen.
Säännöllisyys on ehkä kaikkein tärkeintä. Joka päivä jotain, mistä itse tykkää.
11 huhtikuun, 2012 klo 2:02 pm
Nimetön
Minulla on työkoneena pöytäkone, jonka hommasin syksyllä hajonneen tilalle. Kyllä on ollut läppäriä ikävä, hipaisuhiiri ja työasennon vaihtelumahdollisuus olisi nyt kova sana, kun selkä on alkanut talven mittaan taas vihoitella. Mielellään tekisin välillä seisten tai vaikka Annelin tyyliin sängyn päällä. Voisi olla aika kannattava investointi tulevaisuuden kannalta. Eikä tuo vanha nojatuolinrotjakekaan taida olla se kaikista ergonomisin työtuoli…
Katja
11 huhtikuun, 2012 klo 3:52 pm
Raili Mikkanen
Kasvoin hirmuisen pyrähdyksen 12-13 v, eikä selkä sitä oikein kestänyt. Olen joutunut pitämään sitä jumpalla kurissa koko ikäni. Nykyisin vannon pallojumpan nimiin. Pallolla löytyy tehokkaita liikkeitä jokaisen tarpeeseen. Kokeilkaa, mutta älkää hankkiko palloa ja unohtako sitä laatikkoon. Iso se tietysti on, mutta sen päällä voi jopa kirjoittaa, joten aina se mahtuu johonkin nököttämään.
Tietenkään selkä ei tule kivuttomaksi näilläkään konsteilla, mutta se nyt vain tuntuu kuuluvan meidän joidenkin elämään. Kovalla työllä toivon selviäväni ilman leikkauksia. Onneksi pallojumppa on kuitenkin hauskaa!
Vakuuttaa Raili
11 huhtikuun, 2012 klo 5:13 pm
Terhi
Patjan vaihdoin ensimmäisten toimenpiteiden joukossa. Seuraavaksi jatkan vain tarmokkaasti monenlaista jumppaa ja ostan myös Railin mainitseman jumppapallon työhuoneeseen – sehän on myös erinomainen työtuoli? Fysioterapiaan olen menossa, mutta kummastelen, jos saan vinkkejä, joita en jo olisi kokeillut. Unelmana postaus: Selkäkipu jätti minut rauhaan! Niin. Ei tämä vakava vaiva ole, mutta sitäkin väsyttävämpi.
17 huhtikuun, 2012 klo 12:04 am
Nimetön
Kevyet käsipuntit kerran pari päivässä, samalla vatsa kohti selkärankaa. Yleensäkin syvien vatsalihasten aktivoiminen auttaa ainakin minua, pilates on ihan parasta. Sitten pikaniksi yhdeltä erityisfyssarilta: Otetaan tukeva käsinojallinen tuoli. Noustaan käsien varaan, vatsa jälleen kohti selkärankaa ja jalat koukkuun ylös vatsan eteen. Tämä rentouttaa selkärankaa. Toimii!
A