You are currently browsing Terhi’s articles.

Tapasimme Annelin kanssa taas tänään lempikahvilassamme La Famillessa juustokakkujen ja historiallisten romaanien äärellä.

Puhkun kirjoitusintoa!

Pöydällä oli pino inspiroivia kirjoja. Keskustelimme Halldór Laxnessista, joka on Annelin suosikkikirjailijoita ja jonka työhuoneessa Islannissa minä muutama vuosi sitten piipahdin. Puhuimme Mika Waltarin naiskuvasta (Waltari taas on minun suosikkejani ja annan hänelle anteeksi sentimentaalisen naiskuvan). Kerroin Annelille, miksi Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin jätti minuun syvän jäljen. Esittelin Hilary Mantelin Susipalatsia, kirjaa, jota ”kaikki” ovat kehuneet, mutta jonka lainasin luettavaksi vasta tänään.

Created with Nokia Smart Cam

Juustokakkuilu huipentui Annelin valmistelemaan kirjoitustehtävään:

”Muotoile romaaniisi liittyviä kysymyksiä, jotka pyörivät mielessäsi juuri nyt ja keksi kysymyksiin spontaanit vastaukset”.

Minä onnistuin ymmärtämään näinkin simppelin tehtävänannon väärin ja kirjoitin muistikirjaani pelkkiä kysymyksiä. Eipä haitannut, kysymyksistämme ja Annelin vastauksista syntyi kiinnostavaa keskustelua. Erittäin käyttökelpoinen tehtävä, jonka aiomme tehdä uudestaan, jahka romaanimme ovat nytkähtäneet aavistuksen eteenpäin.

Meitä yhdistäviä kysymyksiä olivat esimerkiksi:

Olenko (taas) haukannut liian ison palan?

Kantaako aihe? (tietysti kantaa!)

Kuinka onnistun välttämään tietokirjamaisuutta (infodumppausta), mutta silti antamaan lukijalle riittävästi taustatietoa?

Miksi paha vetää puoleensa?

Rannela raportoi tällä kertaa, koska Kanto valmistautuu intensiiviseen kouluvierailurupeamaan. Ehtiessään ja jaksaessaan kollega voi mieluusti täydentää ajatuksiani. 

Terhi:

Kun me Annelin kanssa kirjoitimme yhdessä Kuparisaari-trilogiaa, meillä oli parin viikon välein tapana tavata suosikkikahvilassamme, popsia juustokakkua ja keskustella tulevista juonenkäänteistä.

Jäimme kaipaamaan tätä.

Kirjoittamisen sosiaalisuutta, lennokkaita keskusteluja, toisesta tarttuvaa intoa ja energiaa.

Torstaina tapasimme taas pitkästä aikaa juustokakkujen äärellä, merkitsimme jo kalenteriin seuraavankin tapaamisen ja aiomme taas jatkaa parin viikon välein (kunnes romaanimme ovat valmiit?).

Nyt emme kirjoita yhteistä kirjaa, mutta kirjoitamme samaa lajia, historiallista romaania. Niin kiehtova ja puoleensavetävä kuin genre onkin, on se myös vaativa ja suuritöinen. Sparraajasta, rinnallakulkijasta, takapuolelle potkaisijasta, ystävästä, kuuntelijasta, vertaistuesta on valtavasti hyötyä ja iloa.

Aiomme tuoda jokaiselle kahvittelukerralle jonkin meitä inspiroineen historiallisen romaanin ja keskustella siitä, mikä tekee teoksista hyviä, miten ne voisivat auttaa omassa kirjoitusprosessissa.

Anneli toi mukanaan Michel Tournierin Keijujen kuninkaan (alkuperäisteos 1970), minä Hans Falladan Yksin Berliinissä (1947). Pohdimme myyttejä, tarinan eri syvyystasoja, symboleita, erilaisia rakenteita, näkökulmia.

Historiallisesta romaanista ei tee kiinnostavaa pelkästään historiallisuus. Jokin juju tulee olla, kehikko, rakenne, oivaltava näkökulmaratkaisu. Jokin, joka tekee romaanista erityisen.

 Anneli:

Terhi kertoo edellä oleellisen juustokakkutreffeistämme. Eikä pidä luulla, että juustokakku olisi epäoleellista. Ei. Synnillisen herkullinen leivonnainen, tuoksuva kahvi ja hyvä seura ovat palkinto, jota kannattaa odottaa ja joka motivoi. Sekä Julia Cameron että Taija Tuominen painottavat itsensä palkitsemisen tärkeyttä.

Kaikki vetoapu on tervetullutta ja tarpeellista.

Juustokakkutreffien tuloksia:

Sain Terhiltä lainaksi Taija Tuomisen kirjoittajaoppaan Minusta tulee kirjailija, jonka ahmaisin heti. Löysin monta inspiroivaa, vahvistavaa ja opastavaa lausetta, jotka tuntuvat osuvan juuri tämänhetkiseen kirjoittamistilanteeseeni. Vaikkapa luku Mikä estää kirjoittamista. (Ihailen tapaa, jolla Taija tekee kirjoittamisoppaasta henkilökohtaisen, omaan elämäänsä limittyvän.)

Ehkä luen Keijujen kuninkaan uudelleen. Synkronisiteetista olemme Terhin kanssa puhuneet useasti, nyt se tuli heti eteen Juha Siron blogista: Juha oli juuri ostanut ao. kirjan pokkarina itselleen ja mainitsi sen blogissaan.

Olen aloittamassa romaania, ja ratkaistavana on kymmeniä asioita. Tekstin äänen, värin, tyylin löytäminen on niistä ratkaisevimpia. En ole tyytyväinen kehitelmiini. Jotain puuttuu. Se erityinen, josta Terhin kanssa puhuimme. ”Ihan kiva” ei riitä. Juustokakkutreffien innoittamana päätin: back to basics. Taustatyöhön takaisin. En tiedä vielä tarpeeksi. Miten olen voinut unohtaa tämän perusasian, johon näytelmiä tai tv-käsikirjoituksia tehdessäni olen törmännyt kerta toisensa jälkeen? Kun alkaa tökkiä, palaa taustatyöhön. Ei tarvitse kiirehtiä. On ensin ruokittava mielikuvitusta, jotta sieltä voisi ammentaa.

ONKO MIELESSÄSI TARINA, joka koskettaa nuorta lukijaa? Voisiko juuri sinun tekstisi lumota lukijoita ja valloittaa teatterin lavalla?

Kustannusosakeyhtiö Otava täyttää 125 vuotta vuonna 2015. Osana juhlavuotta Kustannusosakeyhtiö Otava ja Otavan Kirjasäätiö järjestävät kirjoituskilpailun, jossa etsitään uutta, vahvasti tässä päivässä elävää nuortenromaania. Voittajateos julkaistaan romaanina sekä dramatisoidaan Suomen Kansallisteatterin näyttämölle syksyllä 2015. Näytelmän esitykset toteutetaan yhteistyössä Kallion lukion kanssa.

Kilpailun säännöt:
Kilpailulla haetaan teosta, joka kertoo tämän hetken nuorten maailmasta. Kilpailu on avoin kaikille kirjoittajille, jotka eivät vielä ole julkaisseet kaunokirjallista teosta nuorille. Kilpailuun voi osallistua uudella, kokonaisella, suomenkielisellä ja ennen julkaisemattomalla kaunokirjallisella käsikirjoituksella. Käsikirjoituksen aihe on vapaa.

Kilpailutyöt toimitetaan paperitulosteena osoitteella Kustannusosakeyhtiö Otava, Uudenmaankatu 10, 00120 Helsinki. Kuoreen merkintä ”Otavan nuortenromaanin kirjoituskilpailu”. Mukaan on liitettävä myös yhden sivun pituinen juonitiivistelmä. Kilpailutöitä ei palauteta.

Kilpailuun osallistutaan nimimerkillä, joka tulee merkitä selvästi kilpailuun osallistuvaan työhön. Mukaan on liitettävä samalla nimimerkillä varustettu suljettu kuori, joka sisältää kirjoittajan nimen ja yhteystiedot.

Kilpailuaikaa on 1. syyskuuta 2014 asti.

Palkinto:
Kirjoituskilpailun voittaja saa 7  000 euroa. Kustannusosakeyhtiö Otava julkaisee voittajateoksen syksyllä 2015. Suomen Kansallisteatterissa dramatisoidaan teoksesta näytelmä, joka saa ensi-iltansa Kallion lukion KirjaKallion esittämänä syksyllä 2015. Kustannusosakeyhtiö Otava tekee voittajan kanssa teoksesta kustannussopimuksen. Otava Group Agency (OGA) edustaa voittajakirjailijaa ulkomaisten kustannussopimusten sekä näytelmä-, tv- ja elokuvaoikeuksien osalta. Kustannusosakeyhtiö Otava voi lunastaa myös muita kilpailuun osallistuneita käsikirjoituksia. Julkaisevalla taholla on oikeus tarvittaessa yhteistyössä tekijän kanssa muokata lunastettavia käsikirjoituksia.

Kilpailun tuomaristoon kuuluvat kirjailija Terhi Rannela, ohjaaja Jukka Rantanen Suomen Kansallis-teatterista, kustannuspäällikkö Katriina Kauppila ja kustannustoimittaja Sanna Jaatinen Kustannusosakeyhtiö Otavasta ja kaksi Kallion lukion opiskelijaa. Kilpailun tulokset julkistetaan huhtikuussa 2015.

Lisätietoja:
Lasten- ja nuortenkirjapäällikkö Heli Hottinen-Puukko, heli.hottinen@otava.fi, puh 09 1996 455 ja kustannuspäällikkö Katriina Kauppila, katriina.kauppila@otava.fi, puh 09 1996 431.

Grafomaniassa on hiljaista, koska kaikki taitavat olla arkisen aherruksen parissa. Onkin aika ”Mitä kuuluu?” -postaukselle.

asioita

Minulla on menossa harvinainen väliviikko. Kaksi käsikirjoitustani on parhaillaan kustantajilla luettavana; toinen on ilmestymässä syksyllä, toinen on alussa ja hakee vasta suuntaa (ehkä nyt joku järkyttyy, kun kerron näyttäväni kustannustoimittajalle TODELLA keskeneräistä…).

Tämän viikon olenkin omistanut pelkästään lehtitöille. Olen editoinut Kirjailija-lehteen tulevia juttuja ja äsken kirjoitin Lukufiilikseen elämäni ensimmäisen pääkirjoituksen. Molempiin lehtiin on tulossa äärimmäisen kiinnostavia juttuja (tekisi mieli jo hehkuttaa, mutta vaikenen), on ilo saada lukea niitä.

Viimeisen kuukauden aikana olen ollut hyvin vaikuttunut seuraavista kirjoista:

Tero Liukkonen: Vihreän lohikäärmeen kylä

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Ville Tietäväinen: Linnut ja meret

 

Mitä Sinun helmikuuhusi kuuluu?

Nyt kirjoituttaa.

Oivalsin nimittäin (taas) eilen: on etuoikeus saada olla tällä alalla, näiden ihanien kollegoiden joukossa. On etuoikeus saada kuulua pirkanmaalaisten lasten- ja nuortenkirjailijoiden yhteisöön. Meitä kirjailijoita on maakunnassa poikkeuksellisen paljon, ja oikeastaan meidän pitäisi rohjeta paukutella henkseleitämme useammin.

Lastenkirjainstituutti järjesti eilen tapaamisen, johon osallistui peräti 16 Pirkanmaalla asuvaa lasten- ja nuortenkirjailijaa. Toiminnanjohtaja Maria Ihonen kertoi meille ensin instituutin toiminnasta, ja kirjastonhoitaja Päivi Nordling esitteli Lastenkirjallisuuden Pirkanmaa -näyttelyä. Kirjanäyttely on avoinna 24.1. saakka. Sen jälkeen osia näyttelyistä voi tilata koulukäyttöön.

Näyttelyluettelo on inspiroivaa luettavaa. Suosittelen kahvi- tai teekupin varaamista viereen ja luetteloon tutustumista ajan kanssa, ehkäpä muistikirjan kanssa, koska uusia kirjavinkkejä löytyy aivan varmasti.

Oli hienoa myös nostaa malja vastikään Arvid Lydecken -palkitulle Johanna Hulkolle. Loppuilta kului rupatellessa erilaisissa kokoonpanoissa. Uusia ideoita virisi blogeista ja koulutustilaisuuksista. Kouluvierailukokemusten jakamisesta sai lohtua, naurua ja vertaistukea. Kaikesta emme voi blogata julkisesti.

Luultavasti en eilisen jälkeen koskaan enää pysty suhtautumaan neutraalisti Kallioniemen Reuhurinne-sarjaan, innostuimme nimittäin kehittämään muutamia uusia tuotteita, voisiko sanoa, Reuhurinne-brändille.

Terveiseni kaikille paikalle päässeille, instituutille ja vielä erikseen Kirstille kiitokset tästä mahdollisuudesta! Muistankohan kaikkien nimet? Tuula, Johanna, Kirsti, Salla, Annika, Annukka, Siiri, Niina, Anneli, Heikki, Katja, Jenni, Päivi, Katariina ja Jukka-Pekka. Ihania olette!

PS.

Voisiko Kirsti kuvittaa tätä postausta ottamallaan valokuvalla? Kiitän!

Kirjoitetaan lisää. Paljon. Ja tavataan taas.

Terhi

* * * *

IMG_4166Laatua Pirkanmaalta tarjoavat Tuula Kallioniemi (vas., ei puolue), Johanna ”Lydecken” Hulkko, Jukka-Pekka Palviainen, Terhi Rannela, Katariina Romppainen, Salla Simukka, Niina Hakalahti, Anneli Kanto, Päivi Lukkarila, Annika Eräpuro, Katja Krekelä, Annukka Salama, Heikki Niska, Siiri Enoranta, J.S. Meresmaa ja kameran takana Kirsti Kuronen.

 

 

Grafomaanikot ovat harva se päivä jossain päin Suomea tai maailmaa kirjailijavierailulla, joten emme ole oikein pysyneet uutistahdissa tänä syksynä. Minäkin jännitin eilistä FJ-uutista junaillessani Riihimäelle lukupiirikeikalle.

Onnittelemme lämpimästi Kreetta Onkelia Finlandia Junior -palkinnosta!

Palkinnon perusteluista voi lukea lisää Lastenkirjahyllystä.

Lounais-Suomen Kirjailijoiden jakamasta Anni Polva -tunnustuspalkinnosta kilpailee tänä vuonna viisi kirjailijaa ja kirjaa.

Ehdokkaina ovat J.S. Meresmaan Mifongin perintö (Karisto), Timo Parvelan Ella ja kaverit menevät metsään (Tammi), Veera Salmen Puluboin ja Ponin loisketiivis kirja (Otava), Mila Teräksen Telma ja Kuiskausten koulu (Otava) ja Netta Walldénin Ruben ja Ratikkaralli (WSOY).

Anni Polva -tunnustuspalkinto jaetaan joka toinen vuosi parhaalle lasten- tai nuorten sarjakirjalle. Voittaja julkistetaan Turun pääkirjaston tilaisuudessa 3. joulukuuta kello 13.

Raadin mukaan tarjonta oli laadukasta ja runsasta. Raati halusi tänä vuonna nostaa esiin sarjakirjojen monipuolisuutta.

Varsinaisessa raadissa istuivat Roope Lipasti ja Pirjo-Riitta Tähti-Wahl Lounais-Suomen Kirjailijoista, äidinkielen opettaja Anja Viranko sekä koululainen Vilma Meriö. Ulkojäsenenä raadin työhön osallistui myös koululainen Olga Lipasti.

Ensimmäinen Anni Polva -palkinto jaettiin vuonna 2007 ja sen sai Jukka Parkkinen. Vuonna 2011 palkinnon sai Anneli Kanto Huippuvalmentaja-teoksesta tai tarkemmin Futistyttö-sarjasta (Karisto).

J.S. Meresmaan teos kuuluu Mifonki-sarjaan, Parvelan Ella-kirjoihin, Salmen Puluboi-kirjoihin, Teräksen Telma-sarjaan ja Walldénin Ruben-sarjaan.

Grafomania onnittelee lämpimästi kaikkia ehdokkaita!

Tämä uutinen on poimittu Kaupunkimedia Aamusten nettisivuilta.

Kun viime keväänä selailin kustantajien katalogeja, yksi teos nousi ylitse muiden, yhdestä kirjasta tuli minulle syksyn 2013 odotetuin kirja.

Puhun lempikirjailijani Jung Changin teoksesta Kiinan viimeinen keisarinna (Otava).

Järkytyin ja lumouduin leskikeisarinna Cixin armottomasta persoonasta muutaman vuoden takaisella Pekingin-matkallani. Kävelin Kielletyssä kaupungissa Cixin jalanjäljillä; Kesäpalatsissa ihailin ja kauhistelin naisen suuruudenhulluutta.

Tarjosin matkan jälkeen Cixistä lehtijuttua vähän sinne ja tänne, mutta toimituspäälliköt eivät olleet kanssani samalla aaltopituudella. Toivottavasti suomalaismedia hoksaa kirjoittaa keisarinnasta kirjan ilmestymisen myötä.

Ostin kirjan vihdoin ja viimein Helsingin kirjamessuilta, mutta en missään tapauksessa aio lukea sitä vielä. Ehei! Opus on niin herkku, että säästän sen joululomalle takkatulikirjaksi.

Cixi oli ”vaatimaton” nainen. Yhdellä aterialla hänellä saattoi olla 150 ruokalajia, joista suurin osa kannettiin syömättöminä pois. Kerrotaan myös, että hänen jäämistössään oli yli 3000 laatikollista ”arkikoruja”.

Cixistä kerrotaan paljon tarinoita; julmia ja verisiäkin. Yhtä kaikki, hän on kiistatta yksi Kiinan historian voimakkaimmista naisista. Odotan innolla, millaisen kirjan Jung Chang on hänestä rakentanut.

Uskallanko jo nyt kysyä, mitä kirjaa Sinä säästät ehkäpä joululomaa varten?

Kirjoittaja: Terhi Rannela

Grafomania on niiiin iloinen voidessaan jakaa kaksi näin hyvää uutista:

Seinäjokelainen Marja-Leena Mäkelä saa tänä vuonna Suomen nuorisokirjailijat ry:n Pääskynen-palkinnon.

Palkinto jaetaan lasten- ja nuortenkirjallisuuden eteen tehdystä ansioituneesta työstä yksityiselle henkilölle tai yhteisölle.

Kirjastonhoitajana toiminut Mäkelä on monipuolinen lasten ja nuorten lukemisharrastuksen edistäjä. Palkinto jaettiin Turun kirjamessuilla 4.10.2013.

Lukuvinkki: Marlee on hiljattain aloittanut blogin Marleemumman mutinoita kirjallisuudesta, ilmiöistä ja elämästä.

Tuula Kallioniemen Kaveria ei jätetä, pikku nalle -teokselle Lastenkirjapöllö-palkinto

Alivaltiosihteerinä tunnettu Pasi Heikura valitsi vuoden 2013 Lastenkirjapöllöksi Tuula Kallioniemen kirjoittaman ja Christel Rönnsin kuvittaman teoksen Kaveria ei jätetä, pikku nalle.

Ote perusteluista:

Tuula Kallioniemi kuvaa Roope-pojan pärekorillisen kokoisen nallekokoelman pehmolelujen luonteet hienovaraisen tarkasti. Nallejoukko muodostaa kirjan mittaan yhteisön, jonka ryhmädynamiikan kehittymistä Kallioniemi seuraa tarkkanäköisesti ja oivaltavasti, kiteyttää Pasi Heikura valintaansa.

Christel Rönnsin kuvitus antaa Kallioniemen tekstille herkän ja kolmiulotteisen hahmon. Koska kirjan vaiheista suuri osa tapahtuu Roopen mielikuvituksessa, Rönns antaa tilaa myös lukijan mielikuvitukselle eikä sorru liikaan alleviivaukseen.

Kirjakauppasäätiö ja Kirjavälitys palkitsevat Kirjapöllöllä vähintään viisi vuotta sitten ilmestyneen ja erityisen kiehtovan lastenkirjan. Palkinto jaettiin Turun Kirjamessuilla 4.10.2013.

Tuulan kuva: Pekka Holmström

Marleen kuva: allekirjoittanut (jos muistini pelaa oikein) 

Grafomania päivittää 7.10.2013:

Tuula Kallioniemelle myös Kirjailijaliiton Tirlittan-palkinto!

Suomen Kirjailijaliiton kollegiaaliset, koko kirjallisesta urasta myönnettävät palkinnot jaettiin Turun Kirjamessuilla 6.10.2013. Kirjailijaliiton 10 000 euron suuruinen tunnustuspalkinto jaettiin tänä vuonna Olli Jaloselle ja 5 000 euron suuruinen Tirlittan-palkinto Tuula Kallioniemelle.

Tuula Kallioniemen tinkimätön, omaperäinen tyyli ja vankkumaton ahkeruus ovat taanneet hänelle aseman yhtenä Suomen merkittävimmistä lasten- ja nuortenkirjailijoista. Kallioniemi tunnetaan vetävänä tarinankertojana sekä tilannekomiikan ja verbaalihuumorin taitajana. Hän ymmärtää lapsilukijaa ainutlaatuisella herkkyydellä ja käsittelee ajankohtaisia aiheita tarkkasilmäisesti. Kallioniemi on julkaissut liki sata kirjaa lapsille ja nuorille.
Kirjailijaliiton tunnustuspalkintoa on jaettu vuodesta 1949 ja Tirlittan-palkintoa vuodesta 1993 asti.

Lisää uutisesta ja palkittujen kuva.

Hehkuttakaamme kilvan Marleeta ja Tuulaa kommenttilaatikossa! Grafomania onnittelee lämpimästi myös Olli Jalosta! Takana on hieno, hieno kirjamessuviikonloppu!

Terhi

 

IMG_2785

**

 

Kuvan lisäsi Kirsti.

”Miksi pojat eivät lue?”

Nuorille kirjoittava kohtaa usein tämän kysymyksen.

Ensinnäkin: ei yleistetä. Viimeisen kymmenen vuoden ajan kouluja kiertäessäni olen tavannut paljon myös lukevia poikia. Heitä on. Tietysti on. Mutta ymmärrän kysymyksen. On olemassa (äänekäs) poikien joukko, jonka mielestä mikään ei ole niin turhaa kuin kirjojen lukeminen.

Tutkija Kati Kauravaara on tehnyt väitöskirjan vähän liikkuvien ammattikoululaispoikien elämästä. Nuorukaisille liikkumattomuus ei ole häpeän aihe. Lenkkien ja punttien nostelun sijaan he viettävät aikaansa ystävien kanssa, autoilevat, istuvat ruudun äärellä, juovat ja polttavat. Kun jalkapalloilija saa endorfiininsa pelistä, nämä amispojat saavat myönteiset kokemuksensa ystäväpiiristään.

Haastatellut pojat vannovat hetkessä elämiseen, kiireettömyyteen, vapaa-ajan runsauteen ja mahdollisimman vähällä pääsemiseen.

Tähän pysähdyin:

Vähäinen liikkuminen ei ole kiinni vain nuoren miehen omasta valinnasta. Väitöskirjan mukaan nuorukaiset ovat omaksuneet yhteiskuntaluokkansa elämäntavan. Pienituloiset, vähänkoulutetut työläiset liikkuvat Suomessa tilastollisesti vähiten.

Korvasin sanan ”liikkuminen” sanalla ”lukeminen”:

Kun lukeminen ei ole yhteisössä arvostettua, on itsestään selvää lukea vähän. Lukemattomuus on normi, jota pitää noudattaa, jos mielii kuulua porukkaan. Nuoren miehen lapsuudenkodissa ei ole kannustettu lukemiseen, eikä kukaan kaverikaan harrasta lukemista. Jos nuorukainen haluaa mukautua yhteisöönsä, hän jättää kirjat sikseen. Kirjoista innostuminen voisi aiheuttaa naljailua tai jopa joukon ulkopuolelle sulkemista.

Jatkan sanaleikkiäni ja siteeraan Kauravaaraa:

”Väitän, että jos tutkimukseni nuori harrastaisi lukemista, hän joutuisi vastaavanlaiseen tilanteeseen kuin poika, joka hyvän itsetuntonsa ansiosta kykeni ajamaan Fiatilla, vaikka automerkki ei ole kaveripiirissä arvostettu: hänet kyseenalaistettaisiin, ja hän tulisi tietoiseksi valintansa aiheuttamasta ristiriidasta. Hyvän itsetunnon lisäksi hän tarvitsisi vankat perusteet valinnalleen sekä jatkuvan piikittelyn ja ryhmäpaineen sietokykyä.”

Kuka 18-vuotias uskaltaisi asettua poikkiteloin kaveripiirinsä eteen Dostojevskin tai Jari Tervon takia? Kenellä olisi rohkeutta vaihtaa perjantaipullo yksinäiseen kirjanlukutuokioon?

Yhtäkkiä aloin nähdä takapenkin kädet puuskassa istuvat pojat toisin.

 Terhi Rannela

Tämä kolumni on julkaistu Kalevassa 26.9.2013.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 42 muun seuraajan joukkoon