Olen maanpaossa mutta en tietenkään elä eriössä: on minulla täällä pari kaveria ja internet. Silti en tunne olevani yhtä vahvasti osa ympäröivää yhteiskuntaa, kuin mitä kotimaassa tunsin. Etäiset asiat eivät kiinnosta, en juurikaan osallistu ajankohtaisiin keskusteluihin ja niin edelleen.

Olen havainnut tällä hiljaiselolla olevan ainakin kaksi vaikutusta luovaan työskentelyyn.

Ensimmäinen on myönteinen: Tuntuu, kuin ajattelisin nyt entistä omaperäisemmin ja itsenäisemmin. Ajatukseni eivät ole enää yhtä voimakkaasti toisten vaikutuksille alttiita. Ne eivät ole juuri niitä ajatuksia, joita kaikki muutkin samaan aikaan kaikkialla ajattelevat. Matti Nykäsestä en tiedä mitään.

Toinen on kielteinen: Vieraiden vaikutteiden vähentyessä ovat myös inspiraation lähteet vähentyneet. Minulla on pariin seuraavaan ”oikeaan” kirjaan ideat mielessäni, mutta entä sitten? Aivan kuin kiertäisin hyvin pientä kehää, jonka sisäpuoli olisi ammentumassa tyhjiin. Mitä, jos minulta loppuu merkityksellinen sanottava? Ja mitä, jos tämä ehtymisen tunne johtuukin jostain, mitä paluumuutto ei enää korjaa?

Mainokset