Kirjailijan nimenvaihdokselle voi olla montaa syytä: naimisiinmeno, ero, halu käyttää salanimeä tai molempia sukunimiä. On kirjailijoita, jotka käyttävät sekä nykyistä sukunimeä että vanhaa tyttönimeä – riippuen siitä kenelle kirja on suunnattu.
Itse puntaroin nimenvaihtoa pitkään. Olin tunnettu Laitisen nimellä ja saanut sillä nimellä jo vähän näkyvyyttäkin nuortenkirjailijana. Nimemme rimmasivat Leinosen kanssa niin hyvin yhteen, että toimittajatkin menivät sekaisin, kumpi olikaan kumpi. Yhteiskirjoittajien brändiä Laitinen-Leinonen oli vaikea rikkoa. Kun menin naimisiin, ajattelin säilyttäväni kirjailijana vanhan tyttönimen, Lappalainen olkoon yksityisenä nimenäni.
Kun eri tilanteissa jouduin esittelemään itseni:
– Lappalaisen Eija.
– Etkös sä ole se… Laitinen?
– Joo, menin naimisiin. Kirjailijanimeni on Laitinen.
Tai:
– Lappalaisen Eija, se kirjailija Laitinen.
Tai:
– Laitisen Eija, nykyisin Lappalainen.
Identiteettini alkoi repeytyä kahdeksi, esittely oli yhtä lalattelua. Kun töissä ja arkielämässä ihmiset vielä omaksuivat Lappalaisen nimenäni, aloin yhä vahvemmin ajatella itseäni Lappalaisena. Lopulta kirjoitin kirjan käsikirjoitukseen kirjailijanimekseni Lappalainen. Ei se näyttänyt yhtään hullummalta.
Nimenvaihdos tai -vaihtamattomuus ovat tietysti jokaisen henkilökohtainen asia. Kirjailijalle nimenvaihdokseen liittyy aina pieni jännitys, tunnistavatko vanhat lukijat vai hukkuuko nimi unohduksen syövereihin? Uransa alussa olevalle kirjailijalle nimenvaihdos tuntuu samalta kuin aloittaisi tyhjältä pöydältä. Nimi ei ole kenellekään tuttu, on raivattava tiensä taas tuntemattomuudesta tunnetuksi. Taottava uudella nimellä tekstejä, julkaisuja ja oltava esillä, jotta kirjailija löydettäisiin.
Toisaalta nimenvaihdos voi tuntua yhtä virkistävältä kuin salanimen ottaminen. Astun Lappalaisen kirjailijasaappaisiin ja mitä kaikkea kokeilevaa ja uutta voinkaan Lappalaisena kirjoittaa. Vaikka Laitinen ja Lappalainen ovat perussuomalaisia, tavallisia sukunimiä, uuden nimen haltuunotto tuntuu mielenkiintoiselta muutokselta. Uuteen sukunimeen on luotava suhde, kunnes se tuntuu istuvan minulle. Olen kokenut nimenvaihdoksen piristävänä asiana, ja toivon että sen vaikutukset ulottuvat myös kirjailijaidentiteettiini ja teksteihini.
6 kommenttia
Comments feed for this article
11 helmikuun, 2007 klo 10:06 pm
Tuima
Hyvät perustelut nimenvaihdokseen, mutta kirjastoammattilaisille kirjailijan nimen vaihto nostaa tuskan hien otsalle. Jatkossa pitää osata yhdistää samaan henkilöön kaksi nimeä, jotka voivat aakkosissa (=hyllyssä) olla todella kaukana toisistaan.
12 helmikuun, 2007 klo 10:26 am
Eija
Ymmärrän nimenvaihdoksen tuoman tuskan hien kirjastoväelle.
Minun tapauksessa ne kirjat lokeroituvat onneksi L-kirjaimen alle. 🙂
12 helmikuun, 2007 klo 5:17 pm
Terhi
Totta. Onneksi Laitinen ja Lappalainen ovat aika lähellä toisiaan ja suorastaan rimmaavat. Lappalaiseen tottuu nopeasti!
(PS. Hauska kuva)
12 helmikuun, 2007 klo 10:20 pm
anuh
Nimeä ei kovin syvällisesti tule arjessa pohdittua, mutta se on varmaan yllättävän iso asia kun se yks kaks muuttuu. Vähän kuin heräisi jonain aamuna ja kasvot olisi vaihtuneet 😮
Hyvä kuitenkin, että olet kokenut muutoksen positiivisena 🙂 (siis en tällä tietenkään tarkoita, että sun entisessä nimessä tai, öh, nykyisessä naamassakaan olisi mitään vikaa! 😉 ) Pitkän päälle olisi työlästä veivata kahden eri nimen välillä. Ja vielä sukunimen! Mullakin on toisinaan hankalaa, kun taiteilija- ja kutsumanimi on eri kuin virallinen nimi, siis ”vain” etunimi. Sukunimi on aina jotenkin virallisempi juttu, kun aika monilla kuitenkin on kutsumanimiä.
Annen pitäisi nyt pikimmiten mennä naimisiin Laitinen-nimisen henkilön kanssa, niin teidän kirjat pysyisi samalla paikalla hyllyssä :p
19 helmikuun, 2007 klo 12:33 am
Tuima
Tai jos hra Lappalainen vaihtaisi nimensä vaimon nimeen 🙂
En osaa sanoa miten kahden nimen käyttö rinnakkain tuntuisi, mutta oikeasti ihmettelen joskus miten vähän kirjailijat käyttävät taiteilijanimiä. Ja miksi naiset muuttavat vakiintuneen ”työ”nimen, sen jolla hänen siihen astinen tuotantonsa tunnetaan? Eihän heidän tuotantonsa yleensä oleellisesti muutu nimenvaihdon myötä. Harva lähtee Fernando Pessoa-Ricardo Reis -linjalle.
23 helmikuun, 2007 klo 11:32 am
Anne
Nimenvaihtamisessa minua kiinnostaa myös toisella nimellä kirjoittaminen, esim. salanimellä. Hesarissa oli taannoin juttua Pirkko Saision muodonmuutoksesta Jukka Larssoniksi ja Eva Weiniksi. Erilaisen kirjallisen roolin ottamisella voi olla vaikutus siihen, miten ja mitä kirjoittaa. Eli siis oma tyyli tai maneerit voisivat olla muutettavissa nimeä vaihtamalla. Eräänlaisen roolileikin avulla.