Mikä tekee sanasta kauniin? Sisältö nyt ensimmäisenä ja luontevimpana tulee mieleen. Rakkaus ja Ystävyys ovat merkitykseltään hienoja, mutta kirjoitettuna eivät suoraan sanoen kovin kauniin näköisiä (näin meikäläisen henkilökohtaisesta näkökulmasta). Tikkuisen kulmikasta Koota ja tympeää Y-Ä -vokaaliyhdistelmää.

Joskus mielessä pyörii sana, joka tekee hyrisevän olon. En nyt tarkoita seksiä tai suudelmaa tai edes Riddickiä 😛 vaan joku täysin arkinen sana voi maistua mukavalta. Lopulta se täytyy päästä sanomaan ääneen, ihan vain saadakseen selville, kuulostaako se yhtä kivalta kuin miltä se mielessä näyttää. Sanon ”näyttää”, koska itse näen tällaiset sanat kirjoitettuna mielessäni – joku toinen voi tietysti kuulla ne, tai vaikka maistaa. (Juu kyllä, olen keskustellut aiheesta ihmisten kanssa ja saanut selville, että muillakin on mielessä pyöriviä satunnaissanoja. En siis ole sekaisin, tai en ainakaan ainoa joka on sekaisin 😉 )

Arkisista sanoista juolahtaa mieleen tulppaani. Toki kukka on myös kaunis, mutta tulppaani-sanassa on luettuna jotain pulleaa ja söpöä. Lausuttuna siinä on liikaa p:tä, eikä heti alussa lausuttu u:kaan ole kovin raflaava.

Kosmos rullaa mukavasti silmissä yhtä lailla kuin kielellä. Kirjojen, leffojen ja pelien nimistä löytyy paljon ihania sanoja. Halo on henkevä ja pyöreä. Solaris on soljuva, siinä ei ärrä haittaa. Philip K. Dick kunnostautuu kahdella kirjalla: Valis ja Ubik ovat kiehtovan näköisiä sanoja. Ensimmäinen ikään kuin aukeaa v-kirjaimesta ja jatkuu äärettömiin (sssssssssss…..), jälkimmäinen päättyy äkisti kovaan k:hon, mutta sisältää pehmeyttä ja soinnukkuutta.

Tälläkin elämyksellä on vastapuoli, jotkut sanat vain näyttävät rumilta ilman mitään sen kummempaa syytä. Kolmannella luokalla, kun aloimme opiskelemaan englannin kieltä, oppilaat saivat tunneilla käytettäväksi englanninkieliset nimet. Opettaja jakoi ne omavaltaisesti, ja hänen kirjoittaessaan minun nimeni taululle, inhosin sitä välittömästi. Brenda näytti kömpelöltä, siinä oli huonot kirjainyhdistelmät, ja se toi mieleen reilusti ylipainoisen, ilkeän ja hörökorvaisen pikkutytön. En tiedä miksi, sillä en muista kuulleeni koko nimeä aiemmin, jotta olisin voinut yhdistää sitä mihinkään (se on tietenkin eri juttu, mitä alitajunta muistaa). Olisin paljon mieluummin ollut Anne, Diana tai Susan.

Liekö mistä tulee moinen ilmiö, että sanat koetaan laajemmin, aistitasolla, kuin pelkkinä merkkiriveinä jotka sisältävät ”älyllistä” informaatiota. Jotakin synestesiaa kuitenkin tuntuu tapahtuvan, kun katsoo sanaa kirjoitettuna. Sanaan voi ihastua tai se voi ärsyttää, riippumatta siitä mitä se merkitsee.

Mainokset