Liike voi itsessään olla päämäärä, tai ainakin se voi viedä tavoitteeseen. Joskus päämäärää ei edes tarvitse olla, vaan voi hengailla ihan huvikseen. Luovalle ihmiselle taukopaikat ovat tärkeitä, se että saa omassa rauhassa tuumiskella, mietiskellä ja haaveilla. Käsikirjoitus ei valmistu, ellei suunnittele, jäsentele, teemoittele ja leikittele ajatuksilla. Käsikirjoitus ei myös valmistu, jos ei joskus heittäydy vapaalle vaihteelle.

Matkustan töitteni vuoksi paljon bussilla ja junalla, ja joskus olen työpalaverin jälkeen niin väsynyt, ettei kykene muuhun kuin tuijottamaan ikkunasta ulos. Silloin ajatuksiin kuin varkain kipuaa uusia, luovia ajatuksia. Tarinanpätkiä, ehkä parannusehdotuksia työn alla olevaan käsikirjoitukseen, joskus kipunoivia keksintöjä tai täysin absurdeja, naurettaviakin ajatuksia. Fiksuilta vaikuttavat löydökset voi kirjata nopeasti paperille, etteivät ne unohdu, tai sitten voi luottaa siihen, että tärkeän ja oleellisen muistaa ulkomuistista.

Viimeksi tällaisen luovan hetken aikana sain yhtäkkiä yhdistetyksi kaksi tarinaa, jotka olivat näennäisesti kaukana toisistaan. Yhtäkkiä ne alkoivatkin keskustella keskenään ihan uudella tavalla. Kirjasin ajatukset nopeasti ylös ja sitten konelle päästyäni olikin ihan toisenlainen tuntu lähteä tekemään itse tekstiä. Paperin äärellä saattaaolla sokea, jos ei ole välillä ottanut etäisyyttä.

Tämmöinen luovuus ei ole automaattinen mielentila. Usein kirjoittaminen on luovuudesta kaukana, raakaa työntekoa, väkisin vääntämistä. Ehkä joskus kirjoittamisessa korostetaan liikaa inspiraation merkitystä, joskus taas ollaan ahdistuneita työn tekemisen taakan alla. Jos lopputuloksena teksti saa lukijoita, on sen eteen valmis vähän kärsimäänkin: on kuitenkin melkoinen etuoikeus (vaikka kuinka olisikin itse ansaittu etuoikeus) saada oma tekstinsä julki.

On hyväksyttävä myös se, että tekstiä ei synny jatkuvasti, eikä pääkoppa tuota alituiseen neronleimauksia. Aina ei tarvitse olla tuottelias, tehdä työtä joka tähtää johonkin tiettyyn tavoitteeseen. Luovuuteen kuuluu myös tyhjäkäynti, taivaanrannan maalailu ja haaveilu. Hetket liikkuvassa kulkuneuvossa, paikassa jossa ei ole taustahälyn ja häiriötekijöiden keskellä, ovat samanaikaisesti hyviä pysähdyksen sekä rönsyilyn hetkiä.

Luovan ihmisen pitäisi uskaltaa heittäytyä, sallia itselleen laiskottelu ja totaalinen aikaansaamattomuus, joskus jopa luokattoman ja mitättömän tekeminen. Uskon, että vain siten voi uudistaa itseään, olla liikkessä, uudistua tekijänä ja luovana ihmisenä.

Mainokset