Olin eilen Helsingissä Tähtivaeltajapäivillä, tieteiskulttuuritapahtumassa, jossa oli paljon paneelikeskusteluja ajankohtaisista kulttuuriaiheista. Siellä kaiken muun esitysvirran lomassa sivuttiin keskusteluissa kirjallisuuskritiikkiä, miten sf- ja fantasiakirjat ovat ainakin Hesarissa saaneet näkyvyyttä paremmin kuin muutama vuosi sitten (joidenkin paikallaolijoiden mielestä näkyvyyttä pitäisi olla enemmän, toisten mielestä kaikista kirjailijosta tuntuu ymmärrettävästi siltä, ettei näkyvyyttä ole koskaan riittämiin.) Maakuntalehdissä tilanne ei ole minusta yhtä hyvä: esimerkiksi Länsi-Savossa julkaistaan niin vähän kirjallisuuskritiikkejä, että scifin, fantasian tai nuortenkirjan sivuille pääseminen on jo pienoinen ihme.

 
Yksi ajatus jäi kuplimaan päähän: löytääkö hyvä kirja varmasti lukijansa? Saako se huomiota mediassa, löytääkö se kirjastoissa ja kirjakaupoissa kohderyhmänsä? Kirjoja julkaistaan kuitenkin vuosittain todella paljon, kotimaisiakin, eikä palkintoehdokkuuskaan takaa lasten- tai nuortenkirjalle mitään kummempaa julkuutta. Päivälehdissä on kulttuurikritiikeille vähän tilaa, ja aikuisten kirjoille suodaan enemmän palstaa. Kritiikeille varattu tila on usein kovin pieni muutenkin, ja pahimmoillaan kritiikistä tulee pelkkä juonireferaatti. Arvosteluja toki on alan lehdissä. Aihepiiriin erikoistuneita lehtiä ovat mm. Lukufiilis, Vinski, Virikkeitä ja Onnimanni, arvosteluja julkaisevat myös monet lehdet kuten esim. Lasten maailma, ja Parnassossa oli juuri lasten- ja nuortenkirjallisuuteen keskittynyt numero.

Lapsille ja nuorille kirjoittaminen on oma erikoisalueensa, ja kriitikko joutuu miettimään erityisen tarkasti sitä, kenelle kritiikkiä tekee ja mitä asioita arvottaa. Ostopäätöksiä tekee usein aikuinen, mutta kirjan lukija on kuitenkin usein nuori tai lapsi (tai aikuinen lapsen kanssa). Kirjasta on helppo sanoa, miten se puree aikuislukijaan, mutta todellinen makutuomari onkin se lukija, joka ei välttämättä saa ääntään kuuluviin lehdissä. On hassua nähdä sellaisia kommentteja, että kirja ei tarjoa aikuislukijalle suuria elämyksiä – miksi pitäisi tarjota? Onhan tietenkin hyvä, jos teoksesta tulee koko perheen klassikko, mutta ei se mikään itsetarkoituksellinen tavoite voi olla. Eikö hyvä kannuste olisikin se, että ”tämä kirja saa lapsen innostumaan” tai ”tämän kirjan avulla nuori saa  uusia elämyksiä  ja kokemuksia.”

 
Itse olen kirjoittanut kritiikkejä lähinnä science fiction- ja fantasiakirjoista, ja usein olen valinnut arvioitavakseni ulkomaisia nuortenkirjoja. Olen joutunut pohdiskelemaan sitä, että saatan hyvinkin kulkea oman makuni mukaisesti ja arvoida jostakin kirjasta, että se on kliseinen, sen hahmot ovat yksioikoisia tai sen idea ei sytytä: ehkä nuori ei ajattelisi samoin. Kritiikin tekeminen onkin todella vaikeaa, lajityyppi pitäisi tuntea hyvin, laadukkaan kirjallisuuden periaatteet olla hyppysissä ja samalla kyetä eläytymään kohderyhmän tarpeisiin. On helppoa liukua siihen suuntaan, mikä minua itseäni miellyttää. Arvossaan olkoon siis  ne  kriitikot, jotka aidosti pystyvät eläytymään kohderyhmän  mieltymyksiin!

 
Kirjailijoiden ja kustantajien olisi hyvä päästä jotenkin käsiksi siihen tietoon, mikä tarjoaa lapsille ja nuorille elämyksiä. Onneksi netin välityksellä on mahdollisuus jakaa tietoa. Lukijat  suosittelevat nykyään kirjoja toisilleen blogeissa tai vaikkapa bookcrossing-toiminnan välityksellä.
Meille kirjoittamisen uurtajillekin on tarjolla luettavaa. Uutena keskustelun herättäjänä on Maria Loikkasen Alas taikavirtaan joka keskittyy  lasten- ja nuortenkirjakritiikkeihin.

Omien kirjojen nimiä googlaamalla löytää joskus lasten- ja nuorten kirjoittamia rehellisen suoria mielipiteitä kirjoista. ”Oli tosi jännä”, ”Musta kirja oli tylsä ja pitkäveteinen”, ”Jännitin että miten siinä lopussa käy ja sit olikin se yllätys.” Sana leviää puskaradion välityksellä, vaikka media ei teosta huomaisikaan.

 

Mainokset