Pitäisi vaivata helteen lamaannuttamia aivonystyröitä ja pohtia uuteen kirjaan tulevaa takakansitekstiä. Juonireferaatti tuntuisi tylsältä, pikemminkin tekisi mieli kuvata kirjan sisältö napakasti parilla lauseella ja saada niillä aikaan tunnelma, johon lukija haluaisi sukeltaa.
Kelaan päässäni kirjakaupan ja kirjaston asiakkaita tarttumassa kirjaan ja tankkaamassa niitä muutamaa riviä, joilla koko kirjan usean sadan sivun sisältö pitäisi kiteytyä houkuttelevasti. Millä herättäisi heidän kiinnostuksensa? Takakannen suunnittelu on mainos-sloganeita pyörittäneellekin vaikea tehtävä, kun kysymys ei ole peruskulutustavarasta vaan tarinan aiheesta, joka pitäisi kuvata ymmärrettävästi ja innostavasti.
Kuinka tärkeä sitten takakansiteksti on lukijalle, joka etsii kirjoja ostos- tai lainauskoriinsa? Itse en yleensä sen perusteella tee ostopäätöstä. Luen aina yhden tai useamman sivun kirjan sisäsivuilta. Jos kirjailijan tyyli kolahtaa ja tarina herättää kiinnostuksen, olen vakuuttunut. Tosin kyllä tuoreeseen, houkuttelevaan takakansitekstiin mielellään tarrautuu, jos se on oikein hyvä.
Useimmiten mainostoimittajan laatima takakansiteksti on varsin kaupallinen näkemys kirjasta. Kirjailijan tyyliä kehutaan korulauseilla, edellisten kirjojen hehkuttavat arvostelusitaatit liitetään kansiliepeisiin lyhyen tarinakuvauksen kera. Vaihtoehtona voi olla yksinkertainen, tehokas takakansiteksti, jossa kahdella lauseella vangitaan kirjan sisällön ydin. Yleinen takakansiteksti, etenkin nuortenkirjoissa, on rönsyilevä juonireferaatti, joka vastaa kysymyksiin kuka, mitä, missä ja milloin?
Minkä kirjan sinä ostaisit seuraavien takakansitekstilainauksien perusteella ja miksi? (En paljasta kirjailijoita, enkä teoksien nimiä.)
1. ”Rakkaimmalleen ei voi luvata rikosta. Ja juuri rakkaimmalleen lupaa kaiken. Senkin mikä ylittää lain. Juuri rakkaimmalleen jos kenellekään.”
2. ”Ihmiset elävät elämäänsä kuin tavarajunan vaunussa. He kompuroivat pimeässä ja luulevat olevansa yksin, koska muita ei erotu. Vapaus on näille eksyneille vielä suurempi pimeä: valhe, pako tai itsetuho.
xxx novellien henkilöiden elämässä kuviteltu risteää todellisen kanssa vaivattomasti ja täysin erottamattomasti. Onko kyse henkilöiden neuroottisuudesta ja sosiaalisesta kyvyttömyydestä vai onko maailma yhtäkkiä muuttunut vinoksi?
Novelleissa kuljetaan junavaunusta ja metsästä toiseen, hiljaisuuden ja laukausten välissä. Sota riehuu sisällä ja ulkona. Kerrostalohuoneistosta kasvaa kuoriaisen tunneliverkosto, tulikärpästen rakkauden pyhättö tai kuilu avaruuteen. Junavaunusta voi löytää Moskovan, grillikioskista Komsomolin naiset, lukkiutuneesta korvasta hanhien parvet. Seireeni ja Toyota Avensis mahtuvat samaan tarinaan, sillä itse luodussa pimeydessä niitä on vaikea erottaa toisistaan.”
3. ”xxx:n esikoisteos xxx sijoittuu pieneen teollisuuskylään, jonka läpi Syksy, kymmenvuotias tyttö, juoksee. Jotakin on tapahtunut, jokin on toisin. Toisin oleminen saa Syksyn juoksemaan.
Syksy on perheessä ulkopuolinen; äidin ja isän riitojen mykkä todistaja. Hän tarkkailee herkeämättä vanhempiaan, itseään – ja juoksee. Juoksun rytmissä hän kertoo tarinan itsestään, mummosta, koulusta, yksinäisyydestä.
Kalevi on entinen juoksija, joka alkaa valmentaa Syksyä. He molemmat kantavat mukanaan sukupolvien takaista painoa, eikä kumpikaan heistä osaa olla autettavana.
Päivän lopulla totuus selvää, eikä totuudesta selviä yksin.”
13 kommenttia
Comments feed for this article
11 kesäkuun, 2007 klo 9:40 pm
anuh
Tämä on tosiaan iso kysymys. Mä luen aina takakansitekstit, ja se kyllä vaikuttaa erittäin paljon lukuvalintaan. Itse asiassa taidan useimmiten valitakin kirjat juuri takakansien mukaan, kirjastossa fiilistellessä…
Valitettavan usein kirjaa lukiessa kuitenkin saa huomata, että eipä takakansitekstin kirjoittaja ole lukenut kirjasta kuin korkeintaan lehdistötiedotteen. No, onneksi se ei tietenkään tarkoita että kirja olisi huono.
Mun mielestä pitäisi olla ihan yleinen tapa kustantamoissa, että kirjailija saa itse kirjoittaa takakansitekstin, tai ainakin tarkistaa sen.
Noista kolmesta vaihtoehdosta ykkönen ei varmaan tarttuisi käteen. Se on jotenkin teennäinen, liian lyhyt eikä kerro oikeastaan mitään tarinasta. Eli todennäköisesti se on kirjasta jota myydään kirjailijan nimellä 😉
Kakkoskirjan olen lukenut, ja epäilemättä valitsisin sen uudelleenkin takakansitekstin perusteella. Herkullisia, kysymyksiä herättäviä outoja paloja, näennäisen irrallisia ja unenomaisia, hienoa 🙂 Tulee sellainen fiilis, että mitä tää oikein tarkoittaa? Pakko saada joku selitys näin kummallisille jutuille!
Kolmas on selvästi nuortenkirjasta, ja aika perinteisen oloinen takakansiteksti noin äkkivilkaisulla. Päähenkilö ja pieni hahmotelma tarinan piirteistä tarjotaan. Viimeinen lause on mun mielestä hyvin tehokas, se tekee kirjasta ikään kuin yksilön, vihjaa salaisuuteen ja herättää siten kiinnostuksen.
12 kesäkuun, 2007 klo 7:48 am
Tuima
Vaikeaa. Eka on tehokas, olen sen lukenut mutta en muista kirjaa, kolmannen taas tunnistan. Kyllähän nuo kaikki herättävät kiinnostuksen, toisessa tosin vasta vika kappale ja kokonaisuutena sen on liian tekotaiteellinen makuuni. Ensimmäinen jättää lukijalle eniten pureksittavaa.
En muuten yleensä koskaan lue takakantta, jos olen jo ennalta päättänyt lukea kirjan (esimerkiksi kirjailijan vuoksi) enkä aina edes lue arvostelua etukäteen. Haluan antaa kirjailijalle mahdollisuuden yllättää tarinallaan – ja monet kriitikot paljastavat juonen lisäksi myös yllätyskäänteitä. Uuteen kirjailijaan tutustuessa takakannet ovat tärkeitä tai sitten kustantamon luettelot.
12 kesäkuun, 2007 klo 8:45 am
Katja
Minusta näistä kolmesta ei mikään ole erityisen onnistunut, tai siis sellainen, johon minä takakannen tekstin perusteella tarttuisin. Eka on liian epämääräinen, ei herätä ainakaan minussa mitään. Tokassa kyllä uteliaisuus heräisi ja selaisin kirjaa lisää. Kerropa muuten sitten, mikä kirja tuo kakkonen oli, voisi vilkaista. Kolmannen nyt tunnistaa erikoisesta etunimestä, mutta valitsisin sen muutenkin tuon takakannen perusteella näistä. Konkreettinen, saa kuvan tyylilajista ja vähän jotain mihin tarttua. Tuo loppulausahduksen ”totuus” kaipaisi minusta vielä jotakin, mutta toisaalta sehän siinä herättää kiinnostuksen.
Useimmiten teen lukupäätöksiä kirjan alun perusteella tai selaan summittaisesti, luen kappaleen sieltä täältä. Ja dekkareista tietysti viimeisen kappaleen.
12 kesäkuun, 2007 klo 11:36 am
Anneli
Juhuu, tunnistin kaikki! Tunnenpa itseni tosi sivistyneeksi. Pimeän tavarajunan (kakkonen) takakansiteksti koukuttaisi minua.
12 kesäkuun, 2007 klo 11:58 am
kirsti k
Tartuin aikoinaan kolmoseen juuri takakansitekstin houkuttelemana. Teksti kiehtoi, vihjaili ja koukutti. Se on taiten ja herkkävaistoisesti laadittu – sekä myös vastaa lupauksiinsa; kirja on tarkkasilmäinen ja rosoisen lämpöinen.
Valitsen siis kolmosen.
Anu: kirja ei ole perinteinen nuortenkirja, enemmänkin aikuisille. Jos nyt kohderyhmäkategorioissa yleensä on mitään järkeä…
12 kesäkuun, 2007 klo 1:37 pm
anuh
Kirsti, tarkoitin että takakansitekstin tyyli oli semmoinen perinteinen, kertovan tyylinen, noihin kahteen muuhun verrattuna 🙂
(En tunnistanut kirjaa, mutta tulin uteliaaksi, onneksi google tietää kaiken.)
12 kesäkuun, 2007 klo 3:22 pm
kirsti k
Anu: joo, luetun ymmärtäminen ei ole vahvuuksiani, heh.
Mutta arvelit sen kuitenkin olevan ”selvästi nuortenkirjasta”. Päähenkilön iän perusteella? Tekstin sävyn, tyylin?
Pitääkö nuorille kirjoitetun takakansitekstin vedota eri asioihin kuin aikuisille suunnatun? Pitää kai. Mutta joskus törmää tukahduttavan ylimyyviin ja -ampuviin takakansiin. Houkuttelevatko ne nuoria lainaajia? Aikuisia ostajia tuskin.
12 kesäkuun, 2007 klo 5:21 pm
Tiivi
Ensimmäisen. (Harmi, että myös tunnistin sen…) Miksi? Ehkä sana ”rakkain” on tarttuvampi kuin ”juna” tai ”teollisuuskylä”. Ja se tosiaan riittää, yksi oikea tai väärä sana.
12 kesäkuun, 2007 klo 8:37 pm
anuh
”Mutta arvelit sen kuitenkin olevan “selvästi nuortenkirjasta”. Päähenkilön iän perusteella?”
Joo, todennäköisesti. Ja varmaan siksi, kun se vertautuu noihin kahteen muuhun aika selkeänä.
Enkä nyt tarkoita että lapsille ja nuorille pitää kaikki vääntää rautalangasta 😛 Mutta nuortenkirjallisuus on kai useammin sellaista sujuvasanaista. En mä ainakaan olisi 16-vuotiaana jaksanut lukea mitään kauhean syvätaiteellis-symbolis-erikoisuudentavoittelu-kikkailutekstiä (no en kyllä jaksa lukea oikein vieläkään).
13 kesäkuun, 2007 klo 10:32 am
tepa
Lukisin ensimmäisen (ja olenkin lukenut). Se on napakka, dramaattinen ja herättää lukijan uteliaisuuden. Muita kuvauksia en suoraan sanottuna edes jaksanut lukea näytöltä loppuun (=helle + laiskuus). :0) Minä olen onnellinen siitä, että mainostoimittaja laatii takakansitekstit. Hän suoriutuu ammattilaisena tehtävästä paljon paremmin kuin minä. Minulla menisi takakansitekstin pohtimiseen yhtä pitkä aika kuin kymmenen liuskan kirjoittamiseen!
13 kesäkuun, 2007 klo 7:02 pm
jukka
Komppaan Tepaa: ensimmäinen herätti mielenkiinnon, ja siinä on kaksi peräti erinomaista lausetta. Kaksi jälkimmäistä lausetta voisi vielä siivota pois, niin siinä sitä olisi täydellinen takakansiteksti.
Toisessa tekstinäytteessä eka kappale näyttää hyvältä, vaikka vähän siitäkin voisi ottaa löysiä pois. Loput kappaleet jo alkoivat väsyttää.
Kolmas tekstinäyte oli jotenkin… kaikkein tylsin.
En minäkään onneksi kirjojani takakansien perusteella valitse. Paaaaljon enemmän vaikuttavat kritiikki, tuttujen suositukset ja se, jos kirjailija on entuudestaan tuttu.
13 kesäkuun, 2007 klo 9:40 pm
Mathias
Luen usein takakansitekstejä, ja luulen että se johtuu siitä että haluan päästä kiinni kirjan tunnelmaan. En pidä takakansikirjoituksista jotka ovat pitkiä tai yrittävät saada koko juonen muutamaan pitkään lauseeseen. Pidän lyhyistä, ytimekkäistä teksteistä jotka jotenkin sisältävät kirjan tunnelman. Luulenpa, että itse olisin valinnut ykkösvaihtoehdon, mutta tuskinpa vain takakansiteksstin takia: olisin vielä lukenut muutamia sivuja kirjasta tarkistaakseni napsahtaako.
17 kesäkuun, 2007 klo 7:38 pm
Eija
Kiitos kaikille mielenkiintoisista kommenteista. Paljastan nyt kirjat, jos vaikka joku teistä kiinnostui niistä takakansitekstien perusteella:
1 Riikka Pulkkinen: Raja
2 Lauri Levola: Pimeä tavarajuna
3 Marjo Niemi: Juostu maa
Kaikki ovat aikuisten kirjoja (kolmonenkin). Ja kaikki nämä kolme kirjaa omistan eli kirjat ovat puhutelleet minua kirjakaupassa ostopäätöstä tehdessä. Levolan kirjan takakansiteksti oli minusta kiinnostavin, Pulkkisen ja Niemen kirjojen ostopäätöksiin vaikuttivat muut seikat.