Käsikirjoituksen oikovedos on hyppysissä. Tässä vaiheessa kirja näyttää hienolta. Kaikki se, mitä on kahden vuoden aikana tehnyt, konkretisoituu vihdoin käytännöksi. Oma käsikirjoitus, joka paperitulosteena on vielä morula-asteella, on nyt taitettuna aivan toisen näköinen. Se on miltei kirja. Painojälki ei tietenkään ole vielä sama, paperit ovat yksipuoleisia tulosteita, ja sivujen reunoja ei ole leikattu oikeaan kokoon.

Aluksi ihan vain selailin tekstiä läpi, miltä kokonaisuus näyttää. Sivuja on 244 (käsikirjoitusta on enemmän kuin koskaan ennen, mutta kirjan koko on isompi ja yhdellä luiskalla on rivejä 32, kun Peilikuvarakkaudessa oli 28). Boldatut lukujen alkusanat, tyylikkään näköinen fontti, kuvaa tietyissä tarinan huippukohdissa… Yksittäisiä tärppejä virheistä, kuten että kursiivia puuttuu yhden kappaleen alusta. Mutta varsinainen urakka on lukea kokonaisuus läpi, mielellään hyvin yhtenäisesti, ja syventyä kaikkeen vielä kertaalleen.


Tämä lukukierros on kaikkein vaikein. Tarina on liian tuttu, sen lauseet ja yksityiskohdat tuoreeessa muistissa: on vaikea nähdä kaikki virheet, koska aivot lukevat ”ohi” ja täydentävät itsestään puutteita. Toisaalta, nyt kun käsikirjoitusformaatista on lopulta päässyt eroon, erottuvat typot ihan toisella tavalla. Lukeminen on silti haastavaa, siihen on varattava aikaa, tunti tai pari uuvuttavan työpäivän jälkeen ei riitä. Koska sain kesäflunssan ja jouduin perumaan menoja, vapautui viikonlopusta aikaa, jonka olen sitten käyttänyt itse tekstiin.


Pannullinen kahvia, puutarhatuoliin puiden katveeseen, korvalappuihin tunnelmamusiikkia (Gathering oli sitä tällä kertaa). Ja sitten koko teksti läpi! Jaksotin lukemisen kirjan osioiden mukaan kolmeen rupeamaan. Siellä täällä huomaa ihan uusia juttuja (ai niin tää korjattiinkin menemään näin) ja oivalluksia (täähän toimii nyt). Muutamin kohdin on tavutuksen kanssa tullut ongelmia, pari epäloogisuutta (miksi tässä lukee että kuukausi, kun kaksi viikkoa on lähemmäs totuutta?) Toisaalta en pysty enää arvoimaan, onko aloitus imaiseva, ja millaiseksi kokonaisuus hahmottuu, koska kaikki on tosiaan minulle liian tuttua. On luotettava alkuperäiseen vaistoon. Limittyvätkö kuva ja teksti hyvin toisiinsa?

Luemme Eijan kanssa tekstin tahoillamme, teemme koosteen (todennäköisesti skypen välityksellä) ja laitamme tekstin ensi viikolla eteenpäin. Sitten se on siinä… syyskuussa se onkin kansien välissä.

Jotkut kirjailijat ovat sanoneet, että oikovedos on heistä hyvin nautinnollista luettavaa, jonka hotkaisee hetkessä. Minulle oikovedos on aina hyvin vaikeasti hoidettava asia, joka ei vaadi niinkään aikaa vaan tsemppaamista ja keskittymistä etukäteen, jotta itse urakan voi sitten hoitaa hyvillä mielin. Oikovedos on selätettävä ja taltutettava. Vielä kerran!

Mainokset