Kari Levola (toim.): Kirjailijan työmaat
Tammi, 2007, 258 s.

työmaat

Kirjailijaliiton puheenjohtaja Kari Levola keräsi kansien väliin kuvauksia kirjailijan työstä. Kirjailijan työmaat -esseekokoelmassa tekemisistään kertovat jo paljon nähneet kirjailijat Laila Hirvisaari, Hannele Huovi, Riitta Jalonen, Jari Järvelä, Markku Kaskela, Riina Katajavuori, Anita Konkka, Mari Mörö, Kai Nieminen, Sami Parkkinen, Markku Ropponen, Helena Sinervo, Eira Stenberg, Juhani Syrjä, Ilpo Tiihonen ja Tuula-Liina Varis.

Yhtenä lähtökohtana hankkeelle oli kirjailijoiden taloutta koskeva tutkimus, jonka mukaan kirjoista saatujen tulojen mediaani* oli peräti 2000 euroa vuodessa. Kirjailijain toimeentulo onkin korostetusti esillä lähes koko kirjan läpäisevänä teemana. Jos rahaa ei saa kirjoja kirjoittamalla, niin mistä kirjailija sitten elantonsa raapii? Senttailusta, apurahoista, ruumiillisesta työstä, perinnöistä, puolisojen palkoista… Eläkkeelle pääsemisestä on useimpien turha haaveilla. Nettikeskusteluissa tosiasioista puhuminen on jo pariin otteeseen tuomittu ruikuttamiseksi, mutta ruikuttamisesta ei kokoelman esseissä ensinkään ole kysymys, onpahan vain kerrottu, missä mennään.

Raha-asiat eivät tietenkään ole kirjan ainoa aihe, vaikka se tuntuukin olevan se päällimmäinen, josta missään ikinä julkisesti keskustellaan. Elämäntarinat kertovat, miten tie kirjailijaksi on auennut kovan vääntämisen tai sattuman kautta. Ne kertovat kirjailijoiden suhteesta julkisuuteen, lukijoihinsa, kustantajiinsa. Siitä, miten aiheet löydetään ja miten niitä sen jälkeen käsitellään. Arjesta ja juhlahetkistä. Uutteruudesta ja sinnikkyydestä, kovasta työnteosta, ahkeruudesta**. Siitä, miten työ vaikuttaa tekijäänsä. Siitä, miksi kirjoitetaan. Epätietoisuudesta ja epävarmuudesta.

Monet esseissä kuvatut vaikeudet tuntuvat kovin tutuilta. Massaan katoaminen, kommunikointiongelmat kustantajan kanssa, epävarmuus, ei pelkästään rahasta vaan koko urasta. Esilläolemisen vaatimus. Tutuilta tuntuivat myös ilot. Hyvältä tuntuu, kun on tekstillään onnistunut puhuttelemaan muita tai itseä, kun työ luistaa, kun saa tunnustusta…

Useimpia esseitä leimaa tärkeilemättömyys, monia suoranainen itseironia. Romanttista taiteilijamyyttiä ei moni pönkitä, sillä kirjoittaminen on, kuten kaikki alalla toimivat tietävät, päämäärätietoista työntekoa, ei taivaallisen inspiraation odottelua, ei hortoilevaa boheemielämää – jos toki joskus harvoin nämä elämisen tavat yhdistyvät samassakin persoonassa. Jotkut ovat saaneet osakseen ylenpalttisia glamourin hetkiä, kuten ulkomaillakin arvostettu Eira Stenberg, mutta pääsääntöisesti elämä on elämää kirjailijoillakin: naapurista kuuluu iskuporakoneen ääni, lasten koulu lakkautetaan, työpäivät ovat tarkkaan ajoitettuja, on ristiäisiä ja hautajaisia, ja ruokaakin pitää laittaa.

Kaiken kaikkiaan kokoelma antaa aiheestaan realistisen, monipuolisen ja elämänmakuisen kuvan. Tällaista se on, kirjailijuus.

Jukka Laajarinne
___

* Mediaani on suuruusjärjestykseen laitetun tilastoaineiston keskimmäinen lukema.
** Tuliko tässä pientä toistoa? Niin pitikin.

Mainokset