You are currently browsing the monthly archive for helmikuu 2008.

Kirjan nimen keksiminen aiheuttaa usein kohtuutonta migreeniä. Ehkä pitäisi ottaa mallia oudoimpien kirjanimien listasta:

– Pygmi rakkauskuningatar kidutti minua

– Kuinka kirjoittaa kuinka kirjoittaa -kirja

– Ratkaisu juusto-ongelmiin

– Jos haluat lopun suhteellesi, aloita jaloistasi

– Ovatko naiset ihmisiä ja muita kansainvälisiä keskusteluja

Tai ehkä ei kuitenkaan… 🙂 Oudoimmat kirjanimet on listannut kirja-alan julkaisu The Bookseller.

Missä mahtaa piillä hyvän nimen salaisuus? Ikuisuuskeskusteluja, jälleen kerran.

Mainokset

Mitä aiot tehdä tänään tai huomenna – tai seuraavaksi, kun löytyy sopivasti aikaa – keskeneräisen kirjoitustyösi eteen?

Minä meilasin juuri asiantuntijalle ja jään odottamaan vastausta, jota ilman en pysty kirjoittamaan yhtä lukua kirjaani. Toiselle asiantuntijalle pitäisi pirauttaa viimeistään huomenna. Onhan tämä kirjailijan työ sosiaalista! Seuraavaksi pitäisi käydä printtipinon kimppuun ja lukea viimeisistä luvuista kustannustoimittajan merkinnät.

Työniloa!

Aamulehden Valo-liitteessä oli perjantaina hauska juttu ihmisten kirjahyllyistä. Juttua varten oli haastateltu kahdeksaa eri-ikäistä, jotka raottivat lehden lukijoille kirjahyllynsä saloja. Nuorin haastateltava oli vain kymmenen kuukauden ikäinen satukirjojen syöjä; vanhin 90-vuotias. Jutun kysymykset houkuttavatkin meemiin. Siispä kysyn Grafomanian lukijoilta samat kysymykset:

Mitä kirjahyllystäsi löytyy?

Mistä kirjat ovat peräisin?

Mitkä kirjoistasi ovat rakkaimpia?

Millainen on unelmiesi kirjahylly?

Henki ja elämä –kirjafestivaali on ensi viikonloppuna Tampereella. Itse aion olla paikalla ainakin seuraavissa ohjelmanumeroissa, osin tuttujen takia, osin yleisestä mielenkiinnosta.

La 16.2.

10.30 – 11.00. Risto Isomäki: Litium 6 (Viinibaari, D-halli)

11.30 – 12.00 Kirsti Kuronen: Vili Voipio konnan nahoissa (Lasten maailma)

12.30 – 13.00 Sinikka ja Tiina Nopola: Risto Räppääjän kaverikirja (Lasten maailma)

13.30 – 14.00 Esko Valtaoja: Ihmeitä (Ravintola Riga)

14.30 – 15.00 Tapani Bagge ja Karo Hämäläinen: Karu kuukausi (Lasten maailma)

Su 17.2.

10.30 – 11.45 Miten murhaaja syntyy? (Tähtien Sali)

12.30 – 13.00 Sari Peltoniemi: Suomu (Lasten maailma)

13.30 – 14.00 Salla Simukka: Takatalvi (Lasten maailma)

14.00 – 14.30 Armas Alvari: Vuodeaikoja (Ravintola Riga)

15.30 – 16.15 Onko surulla sanoja? (Tähtien Sali)

Hihkaiskaa ”hep”, jos olette tulossa Henkeen ja elämään!

Sunnuntain Aamulehdessä on kiva juttu nuorten sarjakirjoista. Jutussa esitellään Tittamari Marttisen Viivi Pusu, Tuija Lehtisen Rebekka, Salla Simukan Tapio ja Katariina Romppaisen Vilhelmi. Jutussa käsitellään samoja ongelmia, joita olen viime aikoina itsekin mielessäni pyöritellyt. Suunnittelen kirjasarjaa. Toimittaja Essi Myllyoja sen kirjoittaakin: ”Sarja ei synny vahingossa. Yleensä kirjailija tietää jo ennen ensimmäisen osan aloittamista, tekeekö sarjaa vai vain ainutkertaista romaania. Joskus kirjailija jopa tietää, montako osaa sarjaan tulee.”

Osallistuin aikanaan Tiina-kirjoituskilpaan käsikirjoituksella, jonka Otava julkaisee tulevana syksynä. Kisaan lähettämäni teksti on kokenut kuukausien aikana melkoisen muodonmuutoksen, ja hyvä niin. Yllättävän moni kollegakin muuten osallistui samaan mittelöön. Toivottavasti näitä tyttökirjoja ilmestyy tulevaisuudessa.

Kun osallistuin kilpailuun, mietin nimenomaan sellaista punaista lankaa, josta voisi syntyä sarja. Yhteistä nimittäjää monelle kirjalle. Ja se on matkustaminen. Ensimmäisessä osassa päähenkilöni Kerttu, 15, matkustaa Amsterdamiin. Toisessa osassa, jota juuri suunnittelen, lennetään Intiaan. Ja sitä seuraavassa? Mielikuvitukselle pitää jättää vielä tilaa…

Nuorten sarjakirjoihin voi suhtautua kahtalaisesti. Itse olin esiteininä niiden suurkuluttaja, joten suhtaudun innokkaasti myös omatekoiseen sarjaani. 🙂 Toisaalta kirjailijat harmittelevat, ettei sarjojen jatko-osia hirveästi huomioida kritiikeissä. Ulkopuolinen saattaa myös ajatella, että sarjaan voi suhtautua jotenkin löysin rantein, vasemmalla kädellä, liukuhihnamentaliteetilla. Suurin osa tuntemistani sarjakirjoittajista on vahvasti eri mieltä.

Minusta on mukava ajatus saada viettää pitempi tovi tuttujen hahmojen kanssa. Heistä tulee paljon läheisimpiä kuin yksittäisten kirjojen kohdalla. Salla sen kiteyttääkin: ”Osaisin varmaan jopa sanoa, mikä on Tapion lempiväri (yötaivaan tummansininen), jos sitä joku minulta kysyisi.” Ja löysin rantein? Hieman epäilen. Jokainen kirja on iso haaste.

Ei sarjaformaatti koske tietenkään pelkästään lasten- ja nuortenkirjallisuutta. On paljon aikuistensarjoja, joita seuraan. Ensimmäisenä tulee mieleen Maria Kallio. Odotan innolla Marian uusia kuulumisia.

Mitä sarjoja Sinä seuraat?

Mielenkiintoinen Vuokko Tolosen pääkirjoitus Kiiltomadossa. Joskus (tai aika usein) sitä ajattelee, että oma kirja hukkuu massan joukkoon. Tämän luettuaan ei yhtään ihmettele, sillä niin ne muutkin näyttävät hukkuvan, jopa sellaiset joista luulisi keskustelua käytävän, arvokkaan palkinnon saajaehdokkaat!

Kirjoja julkaistaan selvästikin paljon. Niitä julkaistaan myös muista syistä kuin kaunokirjallisista syistä. Vaikka teos on tekijälleen tapahtuma, ei se sitä näytä olevan lukijoiden massalle, eikä näin ollen ole ihme, jos lukijan on vaikea löytää tiettyä teosta. Kirja, vaikka kuinka arvokas ja hyvä onkin, on vaarassa joutua pölyttymään kirjaston perimmäiseen nurkkaan.

Joku esitti joulun tiinoilla Helsingin Sanomien yleisönpalstalla ehdotuksen siitä, miten lapset ja nuoret saadaan innostumaan lukijoista: jos idolit lukevat niin nuorisokin innostuu. Väite sai tukea, kun näin taannoin terveellistä ruokailua käsittelevän brittidokkarin. Siinä kasviskielteiset muksut saatiin tykkäämään kasviksista positiivisen idoliesimerkin kautta. Idoli mussuttamaan koulun ruokalaan kasviksia ja puhumaan terveen elämäntavan puolesta. Vielä hurjempi oli koe, jossa lapsille annettiin välitunnilla kuivattua mangoa ja rusinoita. Alussa molemmat olivat yhtä suosittuja ja molemmista tykättiin yhtä paljon. Kun rusinoiden saantia hankaloitettiin, alkoi niistä tulla vähitellen suositumpia ja halutumpia, muksut repivät niitä suorastaan käsistä. Loppukyselyssä yhtä lukuun ottamatta kaikki muksut sanoivat pitävänsä rusinoista enemmän kuin mangoista.

Tällä logiikalla kirjat kiinnostaisivat, ne suorastaan revittäisiin käsistä, jos ne olisivat harvinaisia ja niitä saisi vain tiskin alta.

(Vai olisiko syytä vain keskittyä sellaisiin aiheisiin, jotka eivät voi jäädä huomiotta, vaikkapa yhteiskunnallisiin kysymyksiin?)

Ja kuka voitti Runebergin? Se ja ehdokaskirjojen luonnehdinnat löytyvät täältä.

Uusimmat kommentit

kirsti k artikkeliin Sielunmaisemia
annelitre artikkeliin Välähdyksiä Turusta ja palkint…
milateras artikkeliin Välähdyksiä Turusta ja palkint…
Raili artikkeliin Välähdyksiä Turusta ja palkint…
kirsti k artikkeliin Syysmetsässä

Arkistot