Kirjan nimen keksiminen aiheuttaa usein kohtuutonta migreeniä. Ehkä pitäisi ottaa mallia oudoimpien kirjanimien listasta:
– Pygmi rakkauskuningatar kidutti minua
– Kuinka kirjoittaa kuinka kirjoittaa -kirja
– Ratkaisu juusto-ongelmiin
– Jos haluat lopun suhteellesi, aloita jaloistasi
– Ovatko naiset ihmisiä ja muita kansainvälisiä keskusteluja
Tai ehkä ei kuitenkaan… 🙂 Oudoimmat kirjanimet on listannut kirja-alan julkaisu The Bookseller.
Missä mahtaa piillä hyvän nimen salaisuus? Ikuisuuskeskusteluja, jälleen kerran.
Mainokset
8 kommenttia
Comments feed for this article
helmikuu 26, 2008 klo 12:59 pm
Päivi
”Pygmi rakkauskuningatar kidutti minua” on aika raflaava nimi! Muistaakseni Kari Hotakainen kehotti joskus muinoin kolumnissaan käyttämään toiminnallisia nimiä, tyyliin ”Pertti älä hyydy” ja ”Tänne se kirves”. Sen sijaan ”Minän subjekti ja muita runoja” ei kuulunut Hotakaisen suosituksiin. Jännä! 😉
Nimien keksiminen on vaikeaa, ainakin minusta. Olen hyvä keksimään huonoja otsikoita, sellaisia, jotka latistavat tekstin (mutta voivat olla ihan hauskoja, ainakin minun huumorintajullani varustetulle).
Ongelma on kai se, että hyvä otsikko/nimi on ytimekäs. Mutta yhden sanan kirjannimet eivät välttämättä kerro riittävästi houkuttaakseen tekstin pariin.
Hyviä nimiä? Ainakin Päivi Alasalmen Tuo tumma nainen, Laura Honkasalon Metsästä tuli syöjätär ja Jyrki Tuularin Pyydys ovat minusta toimivia, mielikuvia herättäviä ja lukemaan houkuttavia nimiä.
helmikuu 26, 2008 klo 1:12 pm
tepa
Lukisin ehdottomasti kirjan ”Tänne se kirves”, mutta ”Minän subjekti…” voisi jäädä hyllyyn… (*haukottelee*)
Olen onneton otsikoiden keksijä, olipa kyse lehtijutuista tai kirjojen nimistä. Minua valistettiin, että otsikoiden keksimisessä voi kehittyä, mutta merkittävää kehitystä ei ole vuosien saatossa tapahtunut… Haluaisinkin tietää, MILLÄ TAVALLA voi kehittyä.
Päivi, samoilla linjoilla. Yhden sanan nimet ovat useimmiten valjuja. Rajaa en olisi lukenut nimen perusteella.
Nimiä, joita kadehdin:
– Miina Supinen: Liha tottelee kuria
– Vilja-Tuulia Huotarinen: Sakset kädessä ei saa juosta
– Kari Hotakainen: Näytän hyvältä ilman paitaa
– Anna-Leena Härkönen: Palele porvari (ja muita kirjoituksia)
helmikuu 26, 2008 klo 6:42 pm
kirsti k
Minusta Jäniskuu (Ulla Vaarnamo) on kiehtova nimi.
helmikuu 26, 2008 klo 7:30 pm
Salla
Minusta yhden sanan nimet voivat olla erittäin hyviä, jos ne eivät ole liian osoittelevia tai alleviivaavia. Esikoisteokseni (Kun enkelit katsovat muualle) jälkeen olen vierastanut monen sanan nimiä. Niitä on todella hankala taivuttaa.
helmikuu 27, 2008 klo 11:58 am
Anneli
Oopperoilla on sitten tylsiä yksisanaisia nimiä! Näitä ei kyllä yksikään kustantamon markkinointiosasto nielaisisi.
Tosca, Aida, Lohengrin, Eugeni Onegin, Bajadeeri, Pajazzo, Otello (ja miksen muista sitä yhtä Verdin biisiä, jossa on raajarikko isä…)
Uudet kotimaiset ovat paljon parempia, jopa yksisanaiset: Kuningas lähtee Ranskaan, Viimeiset kiusaukset, Avain, Silkkirumpu.
helmikuu 27, 2008 klo 12:03 pm
Anneli
No niin, heti kun lähetin viestin, muistin että Rigoletto. Muita Verdin tyhmiä: Nabucco, Simon Boccanegra (Simon Boccanegra!! on tosiaan vetävä nimi) Attila (no vähän parempi, siinä on sentään joku mielleyhtymä), Don Carlos, Don Juan, Falstaff, Ernani.
Mutta näillä nimillä niitä edelleen esitetään.
helmikuu 29, 2008 klo 10:48 pm
Maria Loikkanen
Minä pidän tylsistä yksisanaisista nimistä. 😀
Ne ovat napakoita ja yleensä tarttuvat asiaan, samoin monesti kaksisanaisetkin nimet kuten Hannu Raittilan Canal Grande. Esim. Susan Cooperin Pimeä nousee -sarjan kirjat ovat mielestäni hyvin nimettyjä: tosin ensimmäisen osan nimi on pitkä, Yllä meren alla kiven, mutta siitä huolimatta toimii hyvin ja kuvaa kirjan sisältöä. Muilla osilla on napakat nimet tyyliin Pimeä nousee, Viheriä noita, Kuningas Harmaa, Hopeapuu. Kaikki nimet kuvaavat sarjan kyseisiä kirjoja erinomaisesti.
On totta että monen sanan nimiä on hankala taivuttaa. Monesti olen kritiikkejä kirjoittaessani joutunut raapimaan päätäni että kuinkahan tämäkin nyt menee (ammattilainen joopa joo), ja välillä sitä yrittää keksiä kiertoteitä kirjan nimen käyttöä välttääkseen.
En minä muuten oikeastaan pitkiä nimiä vierasta. Tärkeimmältä tuntuu se, että nimi kuvaa tarinaa tai istuu tarinaan. Oli se sitten pitkä tai lyhyt.
maaliskuu 1, 2008 klo 9:21 am
Terhi
Häräntappoase on muuten erinomainen lyhyt nimi!