Nykykirjailija ei voi erakoitua kammioonsa ja luottaa siihen, että hyvä kirja kyllä myy itse itsensä. Kirjailijan on hyvä näkyä ja kuulua jo ihan markkinointimielessä, ja mikä olisikaan parempi tilaisuus esittäytyä ”ihan oikeana ihmisenä” suoraan lukijoille kuin kirjamessujen lavalla? Meillä nuorisokirjailijoilla on lisäksi monia hienoja tilaisuuksia viedä lukemisen ja kirjoittamisen iloista sanomaa lapsille ja nuorille kouluvierailujen muodossa.

 

Luonteva esiintyminen ihmisjoukkojen edessä ei kuitenkaan ole suomalaisten perinteisiä vahvuuksia. Suuri syy on kulttuurissa, täällä ei ole katsottu hyvällä jos joku haluaa tuoda itsensä esiin, nöyryys ja krooninen syyllisyydentunne (oli sille aihetta tai ei) ovat vankkoja luterilaisia hyveitä. Lapset kasvatetaan ilman positiivista vahvistamista, etteivät ne vaan ylpisty ja luule itsestään liikoja. Vaikka jotain saavuttaisikin, on hyvä vähätellä itseään.

Onneksi kulttuurimme on vähitellen muokkautumassa avarammaksi. Tulemme varmasti näkemään yhä enemmän nuoria suomalaisia, joilla on terve itsetunto ja jotka eivät hyydy tuppisuiseen, vapisevaan koomatilaan joutuessaan puhumaan useammalle kuin yhdelle ihmiselle kerrallaan.

 

Meille vähän vanhemmille voi kuitenkin olla yhä vaikea päästä yli esiintymispelosta ja kaikesta siitä pimeästä ja synkästä, joka velloo alitajunnassa ja vakuuttelee että homma menee takuulla totaalisesti pieleen. Ja pelosta huolimatta moni haluaisi esiintyä, jopa nauttisi siitä ilman lamauttavaa jännittämistä!

Onneksi tätäkin asiaa voi opetella, ja ehtoisa järjestömme Nuorisokirjailijat ry. järjesti meille eilen esiintymistaidon koulutuspäivän. Kouluttajana oli näyttelijä Tuija Piepponen, joka oli fantastisen hauska, eläväinen ja innostava. Suomalaisen jäyhähkö, mutta oppimishaluinen kirjailijaporukka suli nopeasti (ja hillittömien naurukohtausten säestyksellä) kertomaan nimensä luontevasti muiden edessä ja improvisoimaan vapautuneesti. Vaikka impromenetelmä on käytännön tasolla hassuttelua, se havainnollisti tehokkaasti, kuinka asiaan keskittyminen vie ajatukset pois omasta jännittämisestä. Bonuksena tietysti lisää rentouttavaa nauramista, kun improilijat esittivät muun muassa nukahtelevaa formulakuskia, krapulaista pappia, ilmavaivaista ballerinaa ja pakkasessa esiintyvää stripparia!

 

Saimme nähdä, miten pienestä on kiinni esiintyjän läsnäolo. Esiintyminen ei ole puhumista takaseinälle näkymättömän ihmisjoukon ylitse, vaan se on elävää vuorovaikutusta. Se on kontaktin ottamista toisiin ihmisiin – ei vain heidän katsomistaan, vaan heidän näkemistään – intensiteettiä, heittäytymistä ja avautumista. Esiintyminen vaatii luottamusta paitsi itseensä, myös yleisöön.

Opimme myös muutamia keinoja rentoutua fyysisesti ennen lavalle astumista. Esiintymisjännitykseen ei kuitenkaan ole olemassa taikatemppuja, jotka saavat sen noin vain katoamaan. Tähänkin sopinee vanhat viisaat sanonnat, ”Tekemällä oppii” ja ”Harjoitus tekee mestarin”.

Ja eikun harjoittelemaan, heti tuossa viikon kuluttua! 🙂

Mainokset