Istun täällä Utössä kotini olohuoneessa ja olen pitkästä aikaa tyytyväinen itseeni. Vaihtolämpöinen itsetuntoni on kevään myötä herännyt ahdistuneesta horroksestaan: kirja on vihdoinkin valmis, tuotannossa, ja odottaa ilmestymistään. Huvittavaa sinänsä, että löysin ilmestymispäivämäärän puolivahingossa. Olin tekemässä käsikirjoitukseen viimeisiä viilauksia, kun kesken kaiken päätin tsekata googlesta, onko maailmalla paljonkin Myrskyvaroitus-nimisiä romaaneja. Löytyihän sellaisia, joukossa omani. Kirjan nimi komeili Suomalaisen kirjakaupan verkkosivuilla ja BookPlussassa määritteellä ”Ei vielä ilmestynyt”. Kyljessä luki, että ilmestymispäivä on 15.7. Hetken aikaa päässäni tuiversi liuta omituisia ajatuksia: Mitä jos sekoan ja hetken mielenhäiriössä hävitän koko käsikirjoituksen? Kustantajani sivuilta löytyi sitten kirjan kansikuvakin, jota en ollut vielä nähnytkään. Onneksi sain ajatukseni kuriin ja tekstinivaskan korjauksineen kustannustoimittajalle. Joskus nuorempana minulla oli tapana juhlistaa tätä vaihetta tavanomaisella baarikierroksella, jota seurasi tavanomainen krapula. Nyt, täällä avomeren äärellä en tietenkään voinut toimia samoin. Sivumennen sanoen kirja on ensimmäinen, jonka olen kirjoittanut täällä. Toki kirjan valmistumista kilisteltiin hillitysti kotioloissa, mutta tuntui kuin jotain olisi puuttunut. En osaa aloittaa uuttakaan kirjoitushommaa ennen kuin olen varma siitä, että niin pitkään ja tuskallisesti väsäämäni tarina pärjää yksin maailmalla. Puutarhassa riittää tekemistä, kalat odottavat kalastajaansa, kaikenlaiset sivutyöt, kuten sanataidekurssien vetäminen, pitävät koneen käynnissä. Mutta miten saan raivattua kaikki vanhat tutut henkilöhahmot ulos nupistani? Yksi hyvä keino on tietenkin lukea muiden kirjoittamia kirjoja. Toinen on horisonttiin tuijoittelu ja kirjoitusprosessin aikana laiminlyötyjen kaverien muistaminen meilitse ja puhelimitse. Ja onhan pian juhannuskin! Meillä on täällä saaressa keski-ikäisten äijien rockbändi, joka pystyy harjoittelemaan ihan liian harvoin. Onneksi soittovehkeet odottavat treenikämpällä. Sähkökitaran vinguttelu rauhoittaa levotonta mieltä ja biisien sanojakin voisi olla hyvä harjoitella. Mutta jotenkin sormet kaipaavat näppäimistöä – se on kuin jokin huume tai pakkomielle. Jokaisella on tietysti omat keinonsa tyhjentää päänsä uuden tarinan tieltä, mutta miten ihmeessä te hoidatte asian? Vedättekö kunnon kännit vai alatteko te heti nakuttaa uutta tekstiä?
Uusimmat kommentit
illusionistitoimitus: Vapaa kirjailija / vangittu… | |
Hannu: Vapaa kirjailija / vangittu… | |
Hannu: Vapaa kirjailija / vangittu… | |
Kaija: Vaatteinani pakkanen ja t… | |
Markku Kesti: Muutamia hassuja ilmeitä ja… |
Viimeisimmät artikkelit
Arkistot
- maaliskuu 2020
- tammikuu 2020
- joulukuu 2019
- marraskuu 2019
- lokakuu 2019
- syyskuu 2019
- toukokuu 2019
- huhtikuu 2019
- maaliskuu 2019
- helmikuu 2019
- joulukuu 2018
- marraskuu 2018
- lokakuu 2018
- syyskuu 2018
- heinäkuu 2018
- kesäkuu 2018
- toukokuu 2018
- huhtikuu 2018
- maaliskuu 2018
- helmikuu 2018
- tammikuu 2018
- joulukuu 2017
- marraskuu 2017
- lokakuu 2017
- syyskuu 2017
- elokuu 2017
- heinäkuu 2017
- kesäkuu 2017
- toukokuu 2017
- huhtikuu 2017
- maaliskuu 2017
- helmikuu 2017
- tammikuu 2017
- joulukuu 2016
- marraskuu 2016
- lokakuu 2016
- syyskuu 2016
- elokuu 2016
- heinäkuu 2016
- kesäkuu 2016
- toukokuu 2016
- huhtikuu 2016
- maaliskuu 2016
- helmikuu 2016
- tammikuu 2016
- joulukuu 2015
- marraskuu 2015
- lokakuu 2015
- syyskuu 2015
- elokuu 2015
- heinäkuu 2015
- kesäkuu 2015
- toukokuu 2015
- huhtikuu 2015
- maaliskuu 2015
- helmikuu 2015
- tammikuu 2015
- joulukuu 2014
- marraskuu 2014
- lokakuu 2014
- syyskuu 2014
- elokuu 2014
- heinäkuu 2014
- kesäkuu 2014
- toukokuu 2014
- huhtikuu 2014
- maaliskuu 2014
- helmikuu 2014
- tammikuu 2014
- joulukuu 2013
- marraskuu 2013
- lokakuu 2013
- syyskuu 2013
- elokuu 2013
- heinäkuu 2013
- kesäkuu 2013
- toukokuu 2013
- huhtikuu 2013
- maaliskuu 2013
- helmikuu 2013
- tammikuu 2013
- joulukuu 2012
- marraskuu 2012
- lokakuu 2012
- syyskuu 2012
- elokuu 2012
- heinäkuu 2012
- kesäkuu 2012
- toukokuu 2012
- huhtikuu 2012
- maaliskuu 2012
- helmikuu 2012
- tammikuu 2012
- joulukuu 2011
- marraskuu 2011
- lokakuu 2011
- syyskuu 2011
- elokuu 2011
- heinäkuu 2011
- kesäkuu 2011
- toukokuu 2011
- huhtikuu 2011
- maaliskuu 2011
- helmikuu 2011
- tammikuu 2011
- joulukuu 2010
- marraskuu 2010
- lokakuu 2010
- syyskuu 2010
- elokuu 2010
- heinäkuu 2010
- kesäkuu 2010
- toukokuu 2010
- huhtikuu 2010
- maaliskuu 2010
- helmikuu 2010
- tammikuu 2010
- joulukuu 2009
- marraskuu 2009
- lokakuu 2009
- syyskuu 2009
- elokuu 2009
- heinäkuu 2009
- kesäkuu 2009
- toukokuu 2009
- huhtikuu 2009
- maaliskuu 2009
- helmikuu 2009
- tammikuu 2009
- joulukuu 2008
- marraskuu 2008
- lokakuu 2008
- syyskuu 2008
- elokuu 2008
- heinäkuu 2008
- kesäkuu 2008
- toukokuu 2008
- huhtikuu 2008
- maaliskuu 2008
- helmikuu 2008
- tammikuu 2008
- joulukuu 2007
- marraskuu 2007
- lokakuu 2007
- syyskuu 2007
- elokuu 2007
- heinäkuu 2007
- kesäkuu 2007
- toukokuu 2007
- huhtikuu 2007
- maaliskuu 2007
- helmikuu 2007
- tammikuu 2007
4 kommenttia
Comments feed for this article
27 toukokuun, 2008 klo 8:11 am
Anneli
Hyvä aihe! Ja onnitteut hra Utölle eepoksen valmiiksi saattamisesta.
Olen takonut päähäni toimintasyklin vaiheita ja varmaan ärsyttänyt erinäisiä kirjoittavia ystäviä ja tuttavia epätoivon partaalle jankuttamalla tätä samaa, että muistakaa, muistakaa.
Työnohjauskouluttaja tämän opetti ja näin se menee: idea – kehittely – tekeminen – loppuun saattaminen – irtautuminen – kiitos – tyhjeneminen – latautuminen – idea. Hän opetti myös, että jos syklin jokin osa ei toteudu, sykli ei pyöri vaan jään jauhamaan samaan paikkaan.
Pitää siis kunnolla irrota työstä, kiittää itseään (kyllä!) ja tyhjentyä. Sitten taas täyttyykin.
Epäilen, että klassiset kirjailijoiden loppuunpalamiset juoppotuureineen ovat paljolti seurausta siitä, ettei tämmöistä luovuuden vuodenaikojen sykliä ole tunnettu eikä kunnioitettu.
Tyhjentyminen on joskus ankeakin kokemus. Jotain ihan muuta -metodi toimii kohdallani hyvin. Reissaaminen – eikä tarvitse mennä kauas eikä olla kauan – toimii hyvin. Turistina naapurikaupungissa on hauska olla. Festarit ovat kivoja. Ruumiillinen työ toimii, marjan- ja sienenpoiminta erityisen hyvin.
Minä myös vaihtelen kirjoittamisen lajeja. Sekin tuntuu toimivan.
27 toukokuun, 2008 klo 8:29 am
Leena
Onnea kirjan valmistumisesta!
Matkustan pois, kun työt ovat valmiina, ja koetan unohtaa ne. En avaa tietokonetta, luen sähköpostit puhelimesta. Sienestän ja marjastan, luen ja löhöän. Annelin mainitsema sykli ei käynnisty, jollei päässä välillä ole ihan hiljaista ja tyhjää.
28 toukokuun, 2008 klo 10:32 am
Terhi
Siivoan kodin lattiasta kattoon. Vien ylimääräisiä kirjoja, vaatteita ja papereita pois. Samalla mieli puhdistuu ja uuden kirjan voi aloittaa kirjaimellisesti puhtaalta pöydältä.
28 toukokuun, 2008 klo 4:34 pm
markusahonen
Hauska piipahtaa pitkästä aikaa tässä blogissa ja löytää samoja tuntoja.
Itse koin harvinaisen suurta tyhjyyttä nyt keväällä lopullisen kässäriversion lähdettyä kustantajalle. Silloin harkitsin nappaavani täältä Irlannista jonkin halpalentoyhtiön pikamatkan Britannian puolelle tai toiseen päähän saarta. Suunnitelmaksi jäi. Sen korvasi vapaa puoli päivää myöhäisellä lounaalla ja elokuvissa Dublinin puolella. Auttoi kivasti. Samoin yleensä jalkapallon pomputtelu lähipuistossa sekä pitkät kävely- ja juoksulenkit. Niissä tosin tuntuu ajattelu stimuloituvan ja tuovan paljon ajatuksia, jotka on sitten pakko tulla takomaan koneelle, etteivät unohdu.
Joskus aikoinaan (vielä julkaisemattomien) kässäreiden valmistuttua oli pakko vääntää heti perään seuraava tuloaan tekevä. Silloin saattoi pikaimussa valmistua seuraava teksti nopeastikin.
Pään tyhjennys sen täyttämisellä on jäänyt vähemmälle. Ymmärrän sen etenkin tämän kevään tyhjyyspäivien jälkeen silti täysin. Nyt saa usein pari naukkua riittää.