Kävin tänään seuraamassa, kuinka Otavan koululla aukaistiin lukukesä ja harjoiteltiin auringonpaisteessa kullekin sopivaa lukuasentoa. Tempaus oli Otavan kirjaston virkailijan Merja Matilaisen ideoima ja järjestämä, hyvin yksinkertainen: koulun oppilaat koottiin nurmelle, kullekin oli jätetty aiemmin pulpettiin yksi kirjaston kirja löydettäväksi ja mukaan otettavaksi. Alustaksi nurmelle sanomalehteä. Ensiksi julkistettiin koulun neljäsluokkalaisten tekemä kirjallisuuslehti, sitten minä ja Harri Spåre kerroimme omista mieluisista lapsuuden lukukokemuksista ja -asennoista. Ja sitten oppilaat harjoittelivat kymmenen minuutin ajan lukemista nurmikolla.

Millaisessa asennossa sitä sitten nuorena tuli luettua. Kyhjöttäen. Minulla oli tapana istua tai maata kirjan kanssa lattialla. Kesällä piilouduin aittaan, koska aitan oven sai näppärästi kiinni, mutta siihen jäi kuitenkin tarpeeksi isoja rakoja, joiden kautta auringonvalo pääsi sisään. Minä näin pihalla liikkujat, mutta he eivät nähneet minua. Ja kun luki Yöjuttua tai Jerry Cottoneita jotakin yhtä pelottavaa ja äidin kieltämää, niin totta kai se oma salainen soppi oli perin tärkeä.

Ihan pienenä, kun en vielä edes osannut lukea, luin Aku Ankkoja ja keksin puhekupliin omat selitykset. Ensimmäisiä omia kirjoja, mitä sain kummeilta, taisivat olla Raul Roineen Satuja (1979, seitsemäs painos) sekä Mika Waltarin Kiinalainen kissa. Roineen satukirjassa on muuten Rudolf Koivun ja Maija Karman kuvituksia. Ja minun tekemiäni suttauksia… Olen mm. alleviivannut lauseen ”Se oli yhtä ilkeä kuin mustakin”. Tämä siis korpista kirjoitettua. Kirjassa on myös hauskaa se, että tekstit on sinisellä painomusteella ja kaikki kuvat ovat sinipunaisia.

Ilmeisesti olen siis lukenut kirjoja myös kynä kädessäni.

Advertisement