Finncon 08

Hyvästä kirjallisuustapahtumasta saa kummasti virtaa. Tampere on näyttänyt tänä viikonloppuna kovin erilaiselta, kun valtaosin teini-ikäiset cosplay-harrastajat ovat vallanneet Sorsapuiston ja Tampere-talon miekkoineen ja animelookkeineen. Keski-ikäistyvä täti-ihminen on joutunut hieromaan silmiään ällistyneenä ja aavistuksen verran kateellisena alakulttuurin vahvan yhteishengen takia (”Ei meidän nuoruudessamme…”). Puvut ovat upeita, näyttäviä ja omaperäisiä, ja niiden eteen on nähty selvästi paljon vaivaa. Loistavaa materiaalia nuortenkirjailijalle. Kunpa kamera olisi ollut käsilaukun pohjalla.

Helleviikonloppu tai ei, Tampere-talo oli tupaten täynnä. Sunnuntaina kuuntelin kiinnostavaa lasten- ja nuortenfantasiavinkkausta. Ella Pelkonen, Sini Neuvonen, Sari Peltoniemi ja Reetta Saine pohtivat, mitä kirjoja luetaan Harry Potterin jälkeen. Muistivihkoon kertyi monta ranskalaista viivaa.

Sari Peltoniemi veti paneelin, jossa Johanna Sinisalo, Anne Leinonen ja Boris Hurtta kertoivat lapsuuden lukukokemuksistaan. Kaikki niin erinomaisia puhujia, että paneelia olisi mieluusti kuunnellut pitempäänkin. On uskomatonta, että Johanna Sinisalo on oppinut lukemaan 2,5-vuotiaana. Kirjailijoiden taustoista oli mukava tietää lisää.

Farah Mendlesohn, Maria Loikkanen, Tarja Rainio ja Sanna Lehtonen (nyt on yksi nimi hukassa, saa täydentää) keskustelivat faneina Diana Wynne Jonesin tuotannosta. Hyvin innostava paneeli, jonka jälkeen Wynne Jonesin kirjoja on pakko hakea kirjastosta.

Terveisiä tutuille! Oli mukava nähdä.

Advertisement

Pointti

Vaikka ei kirjoittaisi mitään julistuskirjoja, niin jokainen kirjailija varmasti käyttää – joko tietoisesti tai tiedostamattaan – tarinoiden elementteinä myös omia näkemyksiään, asenteitaan ja mielipiteitään. Niin teen minäkin, ja joskus on käynyt jopa niin, että lukija on löytänyt ns. rivien välistä aiheita, jotka olen laittanut sinne alitajuisesti, ja hoksaan ne vasta kun joku ulkopuolinen ne osoittaa. Joskus sieltä taas löydetään asioita, joita en löydä omasta päästäni vaikka kuinka etsin 😆

Esimerkiksi Syysmaa-sarjassa on aika selkeää tasa-arvoasiaa, mutta loppujen lopuksi sen tarkoitus on ensisijaisesti vain palvella tarinaa. Vaikka feminismi on vielä tänäkin päivänä joillekin ihmisille punainen vaate ja kärjistetysti käsitetty aate, Syysmaa-sarjan feminismistä olen saanut lähes sataprosenttisesti positiivista palautetta.

Kahdessa viimeisessä kirjassa olen kuitenkin käsitellyt myös seksuaalisuuden eri puolia, ja nopeasti huomaa, että se on ihmiselle ehkä kaikkein herkin alue. Olen kuljettanut tarinaa sen omilla ehdoilla, mutta takana on tietenkin myös omia näkemyksiäni aiheista. Vaikka en missään tapauksessa halua määräillä, kuinka kirjojani pitäisi lukea, tulkita tai käsittää (ja eihän ne edes ole mitenkään syvällisiä) niin kieltämättä se on hämmästyttänyt kovasti, kun johonkin tarinan tapahtumaan piilottamani pointti on tulkittu täysin päinvastoin kuin olen sen tarkoittanut. Eikä edes tarinan kautta, vaan palaute (julkinen tai yksityinen) on tullut tyyliin ”kirjailija näyttää olevan sitä mieltä, että…” ja tähän perään se (mielestäni omituinen ja kaukaa haettu) tulkinta, joka ei todellakaan kuvaa omia mielipiteitäni.

Nyt on uusin Syysmaa-kirja kustantajalla, ja jos se julkaistaan, niin hieman jännittää jo etukäteen miten sitä luetaan. Siinäkin on nimittäin sivujuonteena seksuaalisuus (hah hah, Holopaisen seksitrilogia? :p ) ja voin kuvitella, että näistä asioista vahvoja näkemyksiä omaavat – eli suurin osa ihmisistä 😉 – saattavat lukea tarinaa hieman hmmmm lasit vinossa.

No, se jää nähtäväksi. Jokainen tulkitkoon lukemansa oman näkövinkkelinsä kautta. Aina on silti hyvä muistaa sekin, että kirjailija ei ole yksi-yhteen omat kirjansa. Eihän kukaan muuten uskaltaisi kutsua Thomas Harrisia päivälliselle 😉

(Edit, edit, edit, edit… osa sivuston, osa oman sekoilun takia… huoh.)

Mitä teet juuri nyt?

Kirjoittajan perinteinen helmasynti: välttelen kirjoittamista. Tai ainakin omaa tekstiäni. Haenkin taas vertaistukea. Missä vaiheessa sinun tekstisi on? Mitä teet juuri nyt – tai mitä meinaat tehdä tänään tekstisi eteen? Oletko lukenut viime aikoina hyviä kirjoja?

Minun pitäisi kirjoittaa kolme lehtijuttua, alkaa pienentää arvosteltavien kirjojen pinoa ja pysyä aikataulussa seuraavan nuortenromaanini kanssa. Niin. Eikä tosiaan haahuilla täällä netissä…

Onneksi harmaa sää ei (taaskaan) houkuttele menemään ulos, joten voi hyvällä omallatunnolla käpertyä fiktion maailmaan.

Kohti Ankkalinnaa

Kuusivuotias kummipoikani on pikkuhiljaa oivaltamassa, mitä täti oikein tekee työkseen. Istuimme jokin aika sitten yhdessä aamupalalla, ja poika näytti tavallista mietteliäämmältä. Sitten hän rohkaisi mielensä:

– Oletko sinä kirjoittanut yhtään Aku Ankkaa?

Ankkalinnan asukkaat ovat pojan läheisiä ystäviä, joten ei ihme, että hänelle kirjallisuus edustaa nimenomaan Aku Ankkaa. Kirjoitin jokin aika sitten hauskoista kysymyksistä, joita teinit esittävät koulukeikoilla, mutta kyllä tämä kysymys yltää listan kärkipäähän. 🙂 Suru puserossa jouduin tuottamaan poitsulle pettymyksen.

– No, oletko sitten kirjoittanut yhtään Nalle Puhia? poika yrittää vielä.

En yllä tätipisteissä enää kovin korkealle. Poika miettii, mitä kummaa se sitten mahtaa kirjoittaa! Eihän mitään Akua ja Nalle Puhia kiinnostavampaa ole! Onneksi hänellä on ratkaisu pulmaan. Peli ei ole vielä menetetty.

– Seuraavan kerran, kun sinulla on työpäivä, voisitko edes pikkuisen kirjoittaa Aku Ankkaa?

Uusinta

Kesällä televisiosta tulee paljon uusintoja. Kesällä joillakin ihmisillä on myös tapana lukea vanhoja tuttuja kirjoja uudestaan. Tyttökirjat kuluvat ilmeisesti monienkin käsissä, samoin kotimaiset klassikot. Kirjan lukeminen uudestaan vuosien tauon jälkeen avaa teoksesta aivan uusia asioita.

Lapsena ja nuorena en lukenut kirjoja uudestaan siksi, että olisin halunnut löytää niistä jotain uutta. Pikemminkin haluasin löytää niistä tutut asiat, kokea samat tunteet uudestaan, nauraa samoissa kohdissa ja itkeä samoissa kohdissa. Silloin luin suosikkikirjojani tiiviiseen tahtiin monta kertaa. Taru sormusten herrasta kului kulmistaan puhki. Useita kertoja luettavien listalle kuuluivat myös Astrid Lindgrenin kirjat ja Muumit.

Jälleenkohtaamisista suosikkini on Thomas Mannin Taikavuori, jonka kahlasin tuskastuneena läpi 15-vuotiaana. Luin romaanin uudestaan muutama vuosi sitten ja nautin siitä suuresti. Myös Täällä Pohjantähden alla oli toisella lukukerralla täyteläisempi kokemus. Taisin sittenkin olla lukiossa vielä turhan nuori ymmärtämään siitä aivan kaikkea.

Juuri nyt mikään kirja ei ole minulla uusintakierroksella. Seitsemän veljestä tekisi kyllä mieli lukea. Ehkä otan sen jonain kauniina päivänä mukaani parvekkeelle.