Rationaalisena olentona minun ei ole ylivoimaisen vaikeaa ymmärtää kirjallisuuden jakoa eri alalajeihin. On pläkkiselvää, että etsivä löytää omansa helpommin, kun lasten- ja nuortenkirjat, runot, kotimainen- ja käännetty kaunokirjallisuus jne. odottavat ottajaansa omissa hyllyissään. Silti tuntuu vähintäänkin omituiselta, että eri kirjallisuudenlajit joutuvat päivälehtien kulttuurisivuilla taistelemaan näkyvyydestä keskenään kuin lokit leivänmurusta. Koska edustan nimenomaan lasten- ja nuortenkirjallisuutta, en hyväksy sellaista logiikkaa, että lasten ja nuorten ihmisten tarpeet olisivat jotenkin vähempiarvoisia kuin muiden kirjallisuudesta kiinnostuneiden ihmisten tarpeet. Juhlapuheissa ja epävirallisemmassakin huulenheitossa kuulee tämän tästä, miten aikuisten olisi terveellistä tutustua korkeatasoiseen lasten- ja nuortenkirjallisuuteemme. Hyvä, että asiasta edes puhutaan, vaikka homma yleensä tuppaa jäämäänkin mairean hymyn koristaman höpinän tasolle. Marginaalisen näkyvyytensä puolesta lasten- ja nuortenkirjallisuus lyö kättä kategorioiden rajan yli runouden puolelle. Minä kaipaan lehtien kulttuurisivuille enemmän kumpaakin lajia. Kiitos. Lukukeskuksen ansiosta lapsilla ja nuorilla on sentään Lukufiilis ja Vinski, jotka edes yrittävät taistella pienten puolesta paksuja vastaan. Mikä parasta, niin kutsuttu kohderyhmä saa näissä lehdissä oman hennon äänensä kuuluville.

Pari päivää sitten työhuoneellani vieraili joukko Utön alakoulun virkeitä nuoria, jotka Vinskin toimittaja oli nakittanut treffeille kirjailijan kanssa. Itse asiassa paikalla oli koko koulu, kuusi oppilasta, joista nuorin oli ekaluokkalainen ja vanhin kuudennen luokan oppilas. Haastattelukysymykset porautuivat olennaiseen. Sain vastata mm. sellaisiin kysymyksiin kuin että onko kirjoittaminen kivaa, mikä kirjoittamistani kirjoista on omasta mielestäni paras, teenkö itse kirjojeni kansikuvat, mitä harrastan, mikä on lempieläimeni, pidänkö vapaapäiviä, mikä on lempiruokani jne. Kysyipä eräs tarkkanäköinen kuudesluokkalainen tyttö sellaistakin, että miksi niin monessa kirjassani syödään sienipiirakkaa. En ollut ikinä edes ajatellut moista. Samainen tyttö on laatinut Vinskiin arvostelun uusimmasta kirjastani, joten nyt kyllä jännittää, mitä hän siitä ajattelee. Tytön arviota on kiva sitten joskus verrata ”oikeaan” lehtikritiikkiin, jos jokin lehti nyt ylipäätään katsoo kirjani arvioinnin arvoiseksi. On selvää, että aikuislukijat ja kirjallisuuden ammattilaiset lukevat lasten- ja nuortenkirjoja erilaisten rillien läpi kuin niin sanottuun kohderyhmään kuuluvat lukijani. Edellä sanottu pätee myös lasten- ja nuortenkirjapalkintoraateihin. En missään nimessä väheksy aikuisten kirjallisuusihmisten näkemyksiä, mutta jostakin syystä Lasten LukuVarkaus -palkintoraadin pohdinnat kiinnostavat minua paljon enemmän kuin vaikkapa arvovaltaisen Finlandia Junior -raadin julistukset. Ja kun pöly kaikenmaailman arvostelu- ja palkintorumban jälkeen lopulta laskeutuu, uskon ja toivon, että hyvät kirjat aina lopulta löytävät tiensä parhaiden lukijoidensa luokse.

Advertisements