Tampereella käynnistyi eilen alemmassa postauksessa puffattu Miten lastenkirjani ovat syntyneet? -luentosarja. Ensimmäisinä puhujina olivat Tomi Kontio ja Vuokko Niskanen. En nyt sen kummemmin spoilaa luennon sisältöä, koska kirjailijat esiintyvät vielä ensi viikolla Helsingissä, mutta ainakin minä onnistuin kokemaan illalla suuren Ahaa!-elämyksen.

Viime vuosina olen alkanut keräillä divareista kirjoja, jotka ovat olleet minulle erityisen tärkeitä lapsena ja teini-ikäisenä. Niistä on hauska kertoilla koulukeikoilla, koska esimerkiksi Sue Townsendin Hadrianus Molesta ei ole kovinkaan moni nuori kuullut. Nykyäänhän kirjan päähenkilö on jo keski-ikäinen mies, ja sarja jatkuu aina vain.

Eilinen luento palautti minut kuitenkin parinkymmenen vuoden päähän, aikaan, jolloin olin ekaluokkalainen, ja jolloin hain koulun jälkeen luettavaa kotipaikkakuntani kirjastosta mennäkseni mummolaan ahmimaan kirjapinoa.

Olen oppinut lukemaan Vuokko Niskasen Hiekkalan lapset -sarjan avulla. Juttelin asiasta tänään kaveripiirissäni, ja muitakin Hiekkalan lapsista lumoutuneita ilmoittautui. Nyt tekisi mieli saada kirjat jostakin käsiinsä. Mutta mistä? Kurkkasin Antikka.netiin, mutta palvelu tarjosi ei oota. Vinkkejä otetaan vastaan.

Harmi, että luentoaika on rajallinen, sillä Niskanen ei ehtinyt kertoa sarjastaan juuri mitään.

Hyvän aasinsillan tästä kuitenkin saa. Muistaako joku muu, mikä kirja on ollut se ratkaiseva, joka on innostanut lapsena lukemaan?

Advertisements