Sanotaan, että timantit syntyvät paineessa. Tekstitkin syntyvät usein paineessa. Pieni puristus voi toimia kirjoittamisen motivoijana ja piiskaajana.
Vauvan myötä kirjoittamiseen käytettämäni aika on vähentynyt, mutta samalla noista kirjoittamishetkistä on tullut tehokkaita. Kun vauvan kanssa käy vaikkapa vaunuajelulla, voi miettiä seuraavaa siirtoa, ja kun tulee seuraavien päiväunien aika, saa vartissakin ruudulle kirjoitettua melko paljon tavaraa. Täsmätarkkaan editointiin lyhyet kirjoittamisrupeamat eivät ole hyviä, mutta raakatekstiä tai pitkälti fiilispohjalta toteutettavaa tavaraa syntyy näin nopeasti ja tehokkaasti. Mitä vähemmän on aikaa, sitä paremmin sen näköjään käyttää. Kun on pakko.
Niinä kertoina, kun olen ollut kotona nauttimassa apurahavapaasta, olen haaskannut aikani milloin mihinkin. Luova ihminen ei ole tehokas ylenpalttisen ajan kanssa, sillä aika tuo vapauden tehdä kaikkea kivaa, ja kirjoittaminen on kuitenkin aika kurinalaista hommaa… vaikkakin nautinnollista, siihen ryhtyminen ja itsensä motivoiminen vaatii omat niksinsä.
Tätä varttipätkätyöläisen hommaa helpottaakseni hankin kannettavan, joka kulkee kätevästi sinne päin asuntoa, missä itse kulloinkin majailen. Työn alla oleva tiedosto on koko ajan auki, jotta siihen voi tarttua heti kun aikaa on hetkeksi itselle.
Jostakin joutuu tinkimään ja se on minun tapauksessani huushollin siisteys. Parin päivän välein on tehtävä kierros ja kerättävä kaikki omille teilleen ajautuneet astiat, vaatekappaleet ja kummalliset esineet talteen. (näitä kummallisia esineitä ovat tuttipullojen korkit, kirkasväriset hapsuilla koristellut lelut ja harsot). Jossakin välissä on myös kurkattava sängyn alle ja katsottava, mitä mörköjä kissa on sinne kantanut. Mutta ehkä sen voi jättää seuraavaan suursiivoukseen…
12 kommenttia
Comments feed for this article
26 syyskuun, 2008 klo 8:44 am
Salla
Mukava kuulla, että olet onnistunut kirjoittamaan myös vauva-arjen lomassa. Itsekin olen miettinyt, miten se mahdollisesti joskus tulevaisuudessa onnistuisi. Ehkä ei tule ainakaan kovin suurta kynnystä avata tekstitiedostoa, kun aikaa ei ole käytettävissä kuin hyvin rajallisesti!
26 syyskuun, 2008 klo 9:09 am
tepa
Kirjoittamiselle löytyy näköjään aina aikaa, kun vain haluaa. Kun kävin Helsingissä (Treelta) töissä ja tein 12-14-tuntista työpäivää, kirjoitin toisen kirjani Pendolinossa. Ei ongelmaa. En edes muista aikaa kovin kiireisenä. Päinvastoin, Pendo oli hauska ja inspiroiva työyhteisö. 🙂
”Niinä kertoina, kun olen ollut kotona nauttimassa apurahavapaasta, olen haaskannut aikani milloin mihinkin.”
Kääk! Nimimerkki vuosi -09. 🙂 Minulla on onneksi aika tarkka kirjoitussuunnitelma, jossa aion silloinkin pitäytyä. Tekisi taas mieli lähteä jonnekin residenssiin ulkomaille.
26 syyskuun, 2008 klo 10:36 am
laajis
Minulla on hyvin samantapaisia kokemuksia kuin Annella.
Kun tyttäreni oli parivuotias, oli päivittäiseen kirjoittamiseen aikaa vajaat puolitoista tuntia, kiitos puistotädin. Siitä ajasta en paljon haaskannut, ja sainkin suunnilleen yhtä paljon aikaiseksi kuin nykyisellä neljätuntisella työpäivälläni.
Kai se on niin, että kirjoittamiseen saatu aika on vähän niin kuin vaikkapa suklaa: niukkuushyödykkeenä maistuu ihan toiselta kuin kilokaupalla vedettynä.
26 syyskuun, 2008 klo 11:30 am
Fenix_
Kuinka neljätuntisella työpäivällä elää?
26 syyskuun, 2008 klo 1:42 pm
laajis
Vastaus kysymykseen on aika moniosainen.
Muun osan aikaani olen tehtävästäni ylpeä koti-isä. Eläväthän kotirouvatkin.
Suurin osa perheemme tuloista on siis palkkatyötä tekevän vaimoni ansiota. Olemme kokeneet (vuoronperään osia vaihdellen), että kaksi ihmistä elää vallan mukavasti yhden ihmisen palkalla, jos haluaa. Lapsesta tulee joitain kuluja, jotka nyt kuitenkin pystyy kattamaan helposti alle viidellä sadalla kuukaudessa.
Omat tuloni ovat suuruusjärjestyksessä suunnilleen seuraavat:
1) apurahat
2) kouluvierailut ja muut esiintymiset
3) tekijäkorvaukset
Noista kertyy hyvinkin yli viisi sataa, joten erityiseen asketismiin ei ole aihetta.
Kulurakenteeseen vaikuttavat esimerkiksi seuraavat seikat: Lapsi käy vain puolipäiväisessä hoidossa. Ei autoa. Ei digiboksia eikä siis tv-lupaa. Sanomalehti tulee vain viikonloppuisin. Suurin osa sisustuksestamme on kierrätyskamaa. Päinvastaisista puroista koostuisikin jo aika iso menoerien virta.
26 syyskuun, 2008 klo 3:08 pm
Anne
Tepa: työsuunnitelma on hyvä, ja jos olet kurinalainen tekijä, ei apurahavapaa tuota ongelmia. Minulle, joka on tottunut 8-16 -työhön, ja joka normaalisti kirjoittaa vapaa-aikanaan, on kirjoittaminen 8-16 ihan outoa, ja käsi hakeutuu koneellakin helposti surffaamaan. Nyt olen kyllä oppinut, että on kirjoitettava silloin kun on vähänkään intoa. Ja pidän pääkopassa ”auki” useita tekstejä, jos yksi jumittaa niin voi heti heittäytyä toisen pariin.
26 syyskuun, 2008 klo 9:22 pm
Mila
Minä olen kahden pienen lapsen äitinä värvännyt työssä käyvän mieheni hoitamaan lapsiamme illat. Kunhan lapset menevät hoitoon, saan kirjoitusaikaa päivällä. Mutta nyt toistaiseksi mennään näin.
27 syyskuun, 2008 klo 11:15 am
anuh
”Luova ihminen ei ole tehokas ylenpalttisen ajan kanssa, sillä aika tuo vapauden tehdä kaikkea kivaa, ja kirjoittaminen on kuitenkin aika kurinalaista hommaa…”
Taivahan tosi! Silloin kun kävin 8-16 töissä, tekstiä tuli kuin koneesta. Apurahavapaista ei ole kokemusta, ja ilmeisesti teen joko A) niin paskoja kirjoja, tai B) niin paskoja hakemuksia, etten enää moisesta edes haaveile.
Mutta nyt on päivätyö niin vapaasti aikataulutettua, että kirjan kirjoittamiselle humpsahtelee aikapätkä sieltä, toinen tuolta – mutta ei säännöllisesti esim. joka aamupäivälle 3 tuntia. Ja nytpä mä sitten valahdankin helposti joutohetkinä pelaamaan, lukemaan tai vaan möllöttämään musiikkia kuunnellen, ja läppäri tuijottaa syyttävästi nurkasta, aargh! 😡
Eli toisaalta ehkä on vaan hyvä, etten pääse apurahan voimin totaalisesti vetelehtimään 😉 Lapsen tekeminenkään ei mulle sovi, kaikenlainen keskittymiskyky hajoaa pitkäksi aikaa jo siitä, kun naapurin muksu karjuu rapussa.
Täytynee kai vaan harjoittaa enemmän itsekuria, huoh…
27 syyskuun, 2008 klo 8:02 pm
Anneli
Äläpä sano, Anu. Lapsen tekeminen on maailman tehokkain konsti oppia keskittymistä ja ajankäyttöä.
Siinä sivussa oppii myös järjestelykykyä ja asioiden limittämistä. Lyhytkin pinna venyy vauvan voimalla ainakin keskimittaiseksi. Oppii nukahtamaan kuin nappia painamalla ja vastaavasti heräämään ensimmäisestä inahduksesta.
Suosittelen!
28 syyskuun, 2008 klo 10:00 am
anuh
Kiitos vinkistä, mutta taidan kuitenkin jatkaa epäorganisoitua, lapsetonta elämää ja inahduksiin heräämättömiä yöunia. Itse asiassa taisin nukkua pommiin silloinkin kun biologisia kelloja jaettiin 😉
Mutta yhtä Annen oppia olen syleillyt jo pitkään: Siivoamisesta voi aina tinkiä!
28 syyskuun, 2008 klo 7:20 pm
tepa
Siivoamisen (ja muut kotityöt) voi ulkoistaa!
28 syyskuun, 2008 klo 10:12 pm
anuh
”Siivoamisen (ja muut kotityöt) voi ulkoistaa!”
Joo, tiedän, mutta se klassinen ongelma.. On niin sotkuista ettei siivoojaa kehtaisi päästää sisälle, ennenkun on vähän siivonnut 😳
Mutta jospa mä ulkoistaisin laiskottelun! 💡