1. Päätetään puolison kanssa tehdä vitsikirja ja aletaan miettiä kirjalle teemaa ja nimeä. Kun edellinen kirja on nimeltään Mummo marjassa, jostain putkahtaa Mummoista mummoin. Nimenpyörittelyn lomassa muotoutuu ajatus siitä, että kirja sisältäisi pelkkiä mummovitsejä. Idea alkaa älyttömyydessään tuntua loistavalta.

 

2. Mietitään sopiva määrä vitsikategorioita ja pohditaan, riittääkö jokaiseen osioon tarpeeksi vitsejä. Päädytään lopulta 14 kategoriaan, joihin sisältyvät perusvitsien lisäksi myös ”mummot taiteessa”, ”kuuluisia mummoja” ja ”mummosanontoja”.

 

3. Kerätään vitsejä. Luetaan vitsikirjoja, netin vitsipalstoja, hölmöläistarinoita, kaivellaan omaa muistia, etsitään sanontoja, keksitään, että Granny Smith on tietenkin mummo ja ennen kaikkea pohditaan kuumeisesti, miten kirjaan saadaan vain parhaat ja valikoidut mummovitsien valioyksilöt, jotka muokataan parhaaseen mahdolliseen muotoon.

 

4. Kirjoitetaan jokaiseen osioon pieni esipuhe tai kategorian esittely.

 

5. Viskataan tiedosto kustannustoimittajalle, joka toimittaa vitsit myös kuvittajalle. Jäädään odottelemaan, nauravatko kustannustoimittaja ja kuvittaja itsensä hengiltä vai syntyykö kirja.

 

6. Kirja syntyy. Tarkistetaan vedokset, tehdään korjauksia taittoon ja oikaistaan kirjoitusvirheet.

 

7. Makupala kirjasta:

 

Miten saa neljä mummoa kiroilemaan?

 – Pyytää viidettä huutamaan: ”Bingo!”

 

Haastan myös muut kertomaan, miten heidän viimeisimmät kirjansa ovat syntyneet.

 

Näihin kuviin, näihin mummelmiin!

Mainokset