You are currently browsing the monthly archive for lokakuu 2008.

Grafomania on saanut palkinnon, arte y picon, Kirjoittajatreffit myöntäjänä. Kiitämme kunniasta! Ja samalla kehoitamme ihmisiä vilkaisemaan Kirjoittajatreffien sisältöä, blogi saattanee kiinnostaa meidänkin lukijoitamme.

Maininnan eteenpäin jakamisen sääntöjä ovat:
1. Valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen, mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfääriin tehdyn panostuksen johdosta millä tahansa maailman kielellä. 2. Jokainen annettu palkinto on henkilökohtainen ja sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi sekä linkitetään palkittavaan blogiin. 3. Palkinnonsaaja panee palkinnon logon blogiinsa. 4. Logo tulisi linkittää alkuperäispalkinnon osoitteeseen. 5. Palkinnonsaaja julkaisee säännöt omassa blogissaan.

Mutta siis meidän vuoromme muistaa lukijoita. Nimeän yhden, ja nakitan kollega-grafomaanikkojen tehtäväksi nimetä seuraavat blogit.

Minun valintani:

1. Palkinto menee Kirjavinkeille. Käsittämättömän paljon panostusta kirjoihin ja niiden arviointiin.

Mainokset

Tämä on suoraa jatkoa Annen postaukseen. Olin eilen ihanaisen kollegani Kirsti Kurosen kanssa Vesilahdella niinikään hieman myöhästyneellä, Nuorisokirjailijoiden Sadun päivän keikalla. Vedimme pienellä kyläkoululla kirjallisuusaiheisia tietovisoja ja ällistyimme lasten tietämyksestä! Menomatkalla autossa pähkäilimme, jättäisimmekö vaikeimmat kysymykset pois. Sellaisia olivat muun muassa Louhea koskeva kysymys: miten hyvin alakoululaiset tuntisivat Kalevalaa?

Yllättävän hyvin. Louhi tiedettiin heti ensimmäisen vihjeen perusteella, samoin vastaus lähes jokaiseen muuhunkin kysymykseemme. Monen koululaisen kotoa löytyi Suomen lasten Kalevala, josta kansalliseepoksen hahmot olivat tulleet tutuiksi. Etupenkin pojat tunsivat kaikki sarjakuvasankarit ja ilmoittivatpa lukevansa tuhteja fantasiaromaanejakin.

Kun eskarilainen poika vastasi oikein Veljeni Leijonamieltä koskevaan kysymykseen, olin pudota penkiltä. Eläköön lapsilleen lukevat vanhemmat! Juuri nämä ovat niitä kirjailijan työn tähtihetkiä: kirjallisuudella tuntuu oikeasti olevan merkitystä. Kirjojen hahmoista tulee lapsille rakkaita ja tärkeitä. Lapsi ja aikuinen ovat täysin samalla viivalla vaihtaessaan ajatuksia Pupu Tupunasta ja muista suosikkikirjoista.

Eilinen oli muutenkin hauska esimerkki kirjailijan työn moninaisuudesta: aamupäivä kului alakoululaisten seurassa, ilta yliopisto-opiskelijoiden. Tampereen yliopiston ylioppilaskunta järjesti mainion keskustelutilaisuuden Tamy goes art, johon osallistui lisäkseni Sari Peltoniemi ja Reidar Palmgren (Harria jäätiin kaipaamaan!). Minusta tuntui, että intensiivisen keskustelun aikana päästiin pintaa syvemmälle. Moni asia jäi kuplimaan mieleen; tänään yritän saada niitä paperille.

Kirjoitusiloa itse kunkin kammioon!

Olin viime viikolla Sadun päivän kunniaksi kouluvierailulla. Tempauksen järjesti Suomen Nuorisokirjailijat, ja muuallakin Suomessa oli kouluissa vastaavia kyläilijöitä. Vierailu oli erilainen sikäli, että Juniori oli mukana. Tämä siksi, että hoitajan järjestäminen näin pienelle on hankalaa, ja toisaalta koulussa oli tuttu opettaja, joka lupasi kaitsea. Siis matkaan!

Peitsari sijaitsee keskellä Mikkeliä, mutta silti mukavan pieni koulu. Ekalla tunnilla olivat ykkös-kakkoset ja toisella loput. Koska en ole kirjoittanut varsinaisesti alakouluikäisille vaan yläkoulu/lukiokamaa, pyysin luokkia tekemään ennakkoon kysymyksiä kirjailijalle kirjoittamisesta ja kirjailijan elämästä. Sainkin nipun hellyttäviä itse kirjoitettuja kysymyksiä, joista veikeimmät olivat oleellisia ja osuivat nappiin  Minulta kysyttiin mm. luenko omia kirjojani, pidänkö omista kirjoistani, mistä saan ideani, käytänkö samoja henkilöhahmoja jne. Yllättäen vaikein vastattava kysymys oli se, mitä muuta harrastan kuin kirjoittamista. Piti oikein miettiä, mitä harrastan, koska tuntuu että lähes kaikki tekemäni asiat liittyvät kirjoittamiseen. Mutta onhan noita harrastuksia sittenkin olemassa: sienestäminen, marjastaminen, elokuvat ja tv-sarjat ainakin.

Kun kysyin oppilaiden omia mielikirjoja, kaikki viittasivat vuoron perään ja kertoivat tykkäävänsä Aku Ankoista, tietokirjoista, Risto Räppääjästä, dinosauruskirjoista, hevoskirjoista ja milloin mistäkin. Koulussa selvästikin luettiin paljon.

Opettaja kertoi, että heidän kokemuksensa mukaan on tärkeää varata lapsille oppitunneilla aikaa lukea kirjaa. Kun teos aloitetaan tunnilla omassa rauhassa, monet lukevat sen kotonaan loppuun saakka. Lukudiplomi on osoittautunut käytännössä hyväksi lukemisen edistäjäksi. Toivottavasti myös kirjailijan kanssa jutteleminen antoi jonkinmoisen muistijäljen koululaisille. Ainakin yksi opettaja tarttui ajatukseen yhteiskirjoittamisesta, kun kerroin minun ja Eijan yhteistyöstä.

Millaisia keinoja itse käyttäisit lukuharrastuksen edistämiseksi?

Blogin kirjoittajat nousevat Helsingin kirjamessuilla lavalle ainakin seuraavasti:

Torstai 23.10.

11.00 Mahtuuko mukaan? Louhi-lava

Markku Karpio ja Arja Puikkonen keskustelevat poikien kokemasta sivullisuuden tunteesta kirjojensa Myrskyvaroitus ja Zum zum pohjalta.

13.00 Totuuden puhujien klubi, Louhi-lava

Salla Simukka, Tuula Korolainen, Kirsti Kuronen ja Jukka Parkkinen puhuvat täyttä lööperiä, ja joku myös totta. Kuulijat saavat veikata, kenen tarina on tosi.

15.00 Mummoista mummoin, WSOY:n osasto

Salla Simukka ja Karo Hämäläinen kertovat, miten vitsikirja Mummoista mummoin on syntynyt.

15.30  Jatkokertomus, Louhi-lava

Markku Karpio, Hannu Hirvonen, Katri Tapola ja Tuija Lehtinen kirjoittavat kylmiltään jatkokertomuksen.

16.00 Vitsittääkö?

Salla Simukka ja Karo Hämäläinen kertovat vanhana syntyneestä vitsikirjastaan Mummoista mummoin.

Sunnuntai 26.10.

11.00 Syys, talvi vai kesäaika? Louhi-lava

Terhi Rannela, Tuutikki Tolonen & Eppu Nuotio ja Mila Teräs kertovat kirjoistaan Amsterdam, Anne F. ja minä, Pensionaatti Onnela sekä Pimeän taivaan kilta.

16.30 Missä satu piilee? Takauma-lava

Jukka Laajarinne ja Leena Erkkilä keskustelevat saduista.

Tervetuloa kuulemaan ja katsomaan!

Joskus mietin vähän kateellisena niitä lapsia ja nuoria, jotka ovat kokeneet suurimman Harry Potter -huuman ja joille se tulee ehdottomasti olemaan eräänlainen sukupolvikokemus. Tiedän, että aikuisetkin ovat olleet huumassa mukana, mutta ehkä se on silti ollut vähän eri juttu. Muistan yhä, kun luin ensimmäisen Potter-kirjan ja minua harmitti, ettei sitä ollut kirjoitettu jo silloin, kun olin itse 10-vuotias. Olisin rakastanut sitä ehdoitta.

 

Potter onnistui siis lyömään yhden sukupolven läpi aika täydellisesti. Jos nyt ihan joka poika ja tyttö ei sitä lukenut, niin ainakin katsoi elokuvan tai muuten oli perillä siitä, mistä puhuttiin. Väittäisin, että omalla sukupolvellani (olen syntynyt siis 1981) ei ole mitään vastaavaa koko porukkaa yhdistävää lukukokemusta.

 

Olen kuitenkin tehnyt erittäin pienimuotoista empiiristä ja todella epätieteellistä kirjatutkimusta vakoilemalla kavereideni kirjahyllyjä. Painotankin siis, että saamani tulokset ovat mitä suurimmassa määrin riippuvaisia kaveripiirini homogeenisyydestä ja siitä, että joukkoon kuuluu paljon naispuolisia ihmisiä, joiden vanhemmat ovat ostaneet heille kirjoja lahjaksi. Julkistan siis tulokset pilke silmäkulmassa.

 

Sukupolveni kirjahyllystä löytyvät ainakin seuraavat teokset:

 

J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta (Minulla on kolmen kirjan yhteispainos, joka on ilmestynyt vuonna 1990 eli minun kannaltani varsin otolliseen aikaan, olen saanut sen lahjaksi isältäni.)

Douglas Adams: Linnunradan käsikirja liftareille

Jostein Gaarder: Sofian maailma (Olen saanut teoksen joululahjaksi äidiltäni kirjan ilmestymisvuonna 1994, kuten varmasti moni, moni muukin…)

Laura Honkasalo: Sinun lapsesi eivät ole sinun (Tämän kirjan löytyminen hyllyistä saattaa kertoa enemmän kavereideni vanhemmista kuin kavereista itsestään.)

Jokin Jani Saxellin kirja.

 

Lisäksi hyllystä löytyy toki klassikkoja, luultavasti joku Charles Dickensin kirja, jokin Jules Verneltä, Muumeja, Astrid Lindgrenin teoksia, fantasiaa harrastavilta David Eddingsiä, Roald Dahlin lastenkirjoja ja niin edelleen. Näissä ei kuitenkaan ole samanlaista sukupolvikirjojen tunnelmaa.

 

Lisäyksiä, vastaväitteitä, omia sukupolvikirjoja?

 

P.S. Kirjastosta muuten lainattiin usein Salapoliisin käsikirja, ja pimeinä iltoina säikyteltiin toisia ja etenkin itseä lukemalla Noidan käsikirjaa

Olen aina lukenut paljon, mutta muutaman viime vuoden ajan merkittävissä määrin työn puolesta. Lukemani kirjat ovat nykyään siis hyvin usein sellaisia, jotka arvostelen. Tämä vaikuttaa tietysti lukukokemukseen, sillä analysointikoneisto on jatkuvasti päällä. Kirjoihin ei pysty enää heittäytymään samalla tavoin kuin nuorempana. Oma kirjoittaminen vaikuttaa myös; kykenee näkemään, millä tavoin eri efektit on saatu luotua kirjaan. Elokuvaa voin katsoa miettimättä koko ajan leikkauksia ja valaistuksia ja ääniraitaa, sillä minulla ei ole kokemusta elokuvan tekemisestä. Elokuviin heittäytyminen onkin helpompaa.

 

Sama pätee osin myös sarjakuviin, sillä viimeksi olen kyennyt eläytymään voimakkaasti Manu Larcenetin sarjakuvaan Pieniä voittoja 3 – Millä on väliä, huolimatta siitä, että luin teoksen työn puolesta ja arvostelin sen Hämeen Sanomiin. Sarjakuvan tehokeinot onnistuvat ehkä yllättämään paremmin, vaikka olen lukenut paljon sarjakuvia ja nuorempana piirtänyt niitä itsekin. Kuvat tuntuvat menevän voimakkaammin alitajuntaan kuin sanat, joihin suhtaudun kuitenkin työvälineinä.

 

Lukeminen on muuttunut niinkin, että vaikka tulee luettua paljon, sävähdyttävän hyviä lukukokemuksia tulee vastaan harvemmin. Koska luen lähinnä uutta, juuri ilmestynyttä kirjallisuutta, on toki ihan ymmärrettävää, että vastaan tulee paljon enemmän keskinkertaista kuin huippuhyvää kirjallisuutta. Ei yhden vuoden kirjasatoon kovin monta erittäin loistavaa kirjaa mahdu.

 

Olenkin nyt yrittänyt pitää sellaista linjaa, että kun en lue työn puolesta, yritän lukea jotain minua todella kiinnostavaa ja jonka ainakin ennakkoon oletan loistavaksi. Kotihyllystämme löytyy sellaisia teoksia monen, monen vuoden tarpeiksi.

Suhtaudun kirjamessuihin jotenkin kauhean tunnekuohuisesti. Ennen julkaisevan kirjailijan elämääni hengailin wannabe-hörhönä kaikissa mahdollisissa kirjamessutapahtumissa, mikä tietysti tarkoittaa Turun kirjamessuja. Kun ekat messut järjestettiin Turussa vuonna 1990, olin juuri jättänyt taakseni Kriittisen korkeakoulun kirjoittajalinjan ja olin jo moikkaustuttu muutaman ”oikean” kirjailijan kanssa. Kyllä tuntui hienolta, kun Reijo Mäki tai Kari Levola tervehti ihan oma-aloitteisesti. Katselin kateellisena lavoilla esiintyviä mestareita ja yritin imeä aivoihini mahdollisimman paljon tuosta atmosfääristä. Vuodet kuluivat ja lopulta sain minäkin jotakin aikaiseksi. En ollut pysyä nahoissani kertoessani kaikille puolitutuille, että olin juuri allekirjoittanut ekan kustannussopimukseni. Reijo Mäki tarttui tilaisuuteen saada pilailla lempeästi noviisin kustannuksella: hän etsi käsiinsä kirjailija Laila Hirvisaaren (silloin vielä Hietamies) ja esitteli meidät suurieleisesti toisillemme. Olin varmaan yhtä hämmentynyt kuin Laila Hirvisaarikin, mutta samalla koin hetken jotenkin ratkaisevaksi käännekohdaksi siihenastisessa elämässäni; olin astumassa sisään ihan uuteen ja kummalliseen yhteisöön. Messuja tuli ja meni. Useimmiten omasta uutuuskirjasta kertominen oli upeata, mutta silloin tällöin kun katsomo jäi tylysti melkein tyhjäksi, tuli mieleeni, että miksi oikein jatkan tätä hommaa, kun ketään ei kiinnosta. Kuten olen jossakin jutussa aiemminkin maininnut, minulta ilmestyi loppukesästä ensimmäinen kirja neljään vuoteen. Olin jo melkein tottunut siihen, että kirjamessut ovat minulle sellaisia keikkoja, joilla minä kyselen ja kirjailijat vastailevat. Täytyy tunnustaa, että huominen Turun kirjamessujen esiintyminen jännittää aivan pirusti. Ei vähiten siksi, että minua haastattelee toimittaja, jota en tunne kuin hatarasti ulkonäöltä. Mitä hän mahtaa kysyä? Haastattelutilanteissa tunnen itseni aina jotenkin tyhmäksi ja lapselliseksi. Nytkin haluan oikeastaan kertoa yleisölle vain sen, että törmäsin haastattelijaan kolme vuotta sitten, kun olin sairaalahoidossa ja koko kirjoittamiseni näytti olevan katkolla. Hän pysäytti minut TYKSin kanttiinin ovella, rupattelimme siinä hetken ja palasin osastolle. Samana iltana – vahvan kortisonilääkityksen kiihdyttämänä – sain kirjaidean. Juuri siitä kirjasta keskustelemme huomenna Turun kirjamessuilla.

Perjantai:
Rikoksia ja rangaistuksia lastendekkareissa

Fiore-lava, klo 13.-13.40
Tuula Kallioniemi, Tapani Bagge (vetäjä), Harri Istvan Mäki ja Jukka-Pekka Palviainen.

Lauantai:
Turvapaikanhakijoita vai turisteja? Kansainvälisyys kotimaisissa lasten- ja nuortenkirjoissa

Anni Polva-lava klo 14.10-15.00
Marja-Leena Tiainen, Raili Mikkanen, Jukka Laajarinne ja Terhi Rannela (vetäjä).

Sunnuntai:
Kirjalla päähän – voiko tarinoissa olla oikeaa tietoa?

Tiedelava klo 11.20.-12.00
Eija Lappalainen (vetäjä), Jukka Parkkinen, Tuula Sandström, Mikko Lensu ja Tuula Korolainen.

Seminaari:
Kirjallisuutta kaamoksessa

Seminaaritila 1-2, klo 13.-14.00
Paula Havaste (vetäjä), Tuija Lehtinen, Ilkka Auer, Raili Mikkanen ja Maria Österlund.

Nuorisokirjailijat ry:n messuosastolla A/6 lasten- ja nuortenkirjailijat puhuvat nuorten alakulttuureista ja paljastavat, millaisia kauhukakaroita tai enkeleitä olivat 15-vuotiaina. Tapaa osastolla myös ehta pissis, punkkari, hevari ja yli-ikäinen lolita!

Tervetuloa!

Uusimmat kommentit

kirsti k artikkeliin Sielunmaisemia
annelitre artikkeliin Välähdyksiä Turusta ja palkint…
milateras artikkeliin Välähdyksiä Turusta ja palkint…
Raili artikkeliin Välähdyksiä Turusta ja palkint…
kirsti k artikkeliin Syysmetsässä

Arkistot