Suhtaudun kirjamessuihin jotenkin kauhean tunnekuohuisesti. Ennen julkaisevan kirjailijan elämääni hengailin wannabe-hörhönä kaikissa mahdollisissa kirjamessutapahtumissa, mikä tietysti tarkoittaa Turun kirjamessuja. Kun ekat messut järjestettiin Turussa vuonna 1990, olin juuri jättänyt taakseni Kriittisen korkeakoulun kirjoittajalinjan ja olin jo moikkaustuttu muutaman ”oikean” kirjailijan kanssa. Kyllä tuntui hienolta, kun Reijo Mäki tai Kari Levola tervehti ihan oma-aloitteisesti. Katselin kateellisena lavoilla esiintyviä mestareita ja yritin imeä aivoihini mahdollisimman paljon tuosta atmosfääristä. Vuodet kuluivat ja lopulta sain minäkin jotakin aikaiseksi. En ollut pysyä nahoissani kertoessani kaikille puolitutuille, että olin juuri allekirjoittanut ekan kustannussopimukseni. Reijo Mäki tarttui tilaisuuteen saada pilailla lempeästi noviisin kustannuksella: hän etsi käsiinsä kirjailija Laila Hirvisaaren (silloin vielä Hietamies) ja esitteli meidät suurieleisesti toisillemme. Olin varmaan yhtä hämmentynyt kuin Laila Hirvisaarikin, mutta samalla koin hetken jotenkin ratkaisevaksi käännekohdaksi siihenastisessa elämässäni; olin astumassa sisään ihan uuteen ja kummalliseen yhteisöön. Messuja tuli ja meni. Useimmiten omasta uutuuskirjasta kertominen oli upeata, mutta silloin tällöin kun katsomo jäi tylysti melkein tyhjäksi, tuli mieleeni, että miksi oikein jatkan tätä hommaa, kun ketään ei kiinnosta. Kuten olen jossakin jutussa aiemminkin maininnut, minulta ilmestyi loppukesästä ensimmäinen kirja neljään vuoteen. Olin jo melkein tottunut siihen, että kirjamessut ovat minulle sellaisia keikkoja, joilla minä kyselen ja kirjailijat vastailevat. Täytyy tunnustaa, että huominen Turun kirjamessujen esiintyminen jännittää aivan pirusti. Ei vähiten siksi, että minua haastattelee toimittaja, jota en tunne kuin hatarasti ulkonäöltä. Mitä hän mahtaa kysyä? Haastattelutilanteissa tunnen itseni aina jotenkin tyhmäksi ja lapselliseksi. Nytkin haluan oikeastaan kertoa yleisölle vain sen, että törmäsin haastattelijaan kolme vuotta sitten, kun olin sairaalahoidossa ja koko kirjoittamiseni näytti olevan katkolla. Hän pysäytti minut TYKSin kanttiinin ovella, rupattelimme siinä hetken ja palasin osastolle. Samana iltana – vahvan kortisonilääkityksen kiihdyttämänä – sain kirjaidean. Juuri siitä kirjasta keskustelemme huomenna Turun kirjamessuilla.

Mainokset