Tämä on suoraa jatkoa Annen postaukseen. Olin eilen ihanaisen kollegani Kirsti Kurosen kanssa Vesilahdella niinikään hieman myöhästyneellä, Nuorisokirjailijoiden Sadun päivän keikalla. Vedimme pienellä kyläkoululla kirjallisuusaiheisia tietovisoja ja ällistyimme lasten tietämyksestä! Menomatkalla autossa pähkäilimme, jättäisimmekö vaikeimmat kysymykset pois. Sellaisia olivat muun muassa Louhea koskeva kysymys: miten hyvin alakoululaiset tuntisivat Kalevalaa?

Yllättävän hyvin. Louhi tiedettiin heti ensimmäisen vihjeen perusteella, samoin vastaus lähes jokaiseen muuhunkin kysymykseemme. Monen koululaisen kotoa löytyi Suomen lasten Kalevala, josta kansalliseepoksen hahmot olivat tulleet tutuiksi. Etupenkin pojat tunsivat kaikki sarjakuvasankarit ja ilmoittivatpa lukevansa tuhteja fantasiaromaanejakin.

Kun eskarilainen poika vastasi oikein Veljeni Leijonamieltä koskevaan kysymykseen, olin pudota penkiltä. Eläköön lapsilleen lukevat vanhemmat! Juuri nämä ovat niitä kirjailijan työn tähtihetkiä: kirjallisuudella tuntuu oikeasti olevan merkitystä. Kirjojen hahmoista tulee lapsille rakkaita ja tärkeitä. Lapsi ja aikuinen ovat täysin samalla viivalla vaihtaessaan ajatuksia Pupu Tupunasta ja muista suosikkikirjoista.

Eilinen oli muutenkin hauska esimerkki kirjailijan työn moninaisuudesta: aamupäivä kului alakoululaisten seurassa, ilta yliopisto-opiskelijoiden. Tampereen yliopiston ylioppilaskunta järjesti mainion keskustelutilaisuuden Tamy goes art, johon osallistui lisäkseni Sari Peltoniemi ja Reidar Palmgren (Harria jäätiin kaipaamaan!). Minusta tuntui, että intensiivisen keskustelun aikana päästiin pintaa syvemmälle. Moni asia jäi kuplimaan mieleen; tänään yritän saada niitä paperille.

Kirjoitusiloa itse kunkin kammioon!

Advertisements