Olen kiertänyt viime päivinä paikallisissa alakouluissa pitämässä sanataidetunteja. En ole pitänyt oppitunteja peruskouluissa ennen. Oppilaat ovat olleet innostuneita, koska tehtävä (henkilökortti) on mielenkiintoinen. Tuntien jälkeen olen ollut yleensä väsynyt, mutta onnellinen. Oma roolini on ollut alkusysäyksen antaja ja loppukommentoija. Silti olen ottanut itselleni kunnian omassa mielessäni, kun lapset ovat olleet innostuneita ja saaneet hauskoja juttuja aikaan.
Jännä on ollut huomata, että menneisyydestäni lastentarhanopettajana on ollut hyötyä. Hirveästi minua ei ole testattu, mutta olen ottanut aika tiukan linjan. Tiedän, kuinka helposti homma karkaa käsistä. Eilen eräs oppilas kysyikin, missä koulussa olen opettajana. Päätin ottaa sen kohteliaisuutena.
Vaikka opetuskeikat vievät aikaa kirjoittamiselta, ne myös antavat paljon: Tapaa uusia ihmisiä, saa vaihtelua rutiineihin ja esiintymiskokemusta. Ja kyllä rankan rundin jälkeen osaa myös arvostaa eri tavalla omaa työpöytäänsä ja kirjoittamisaikaa.
Kiitos muuten Markulle, jota sain konsultoida ennen rundia.
2 kommenttia
Comments feed for this article
maaliskuu 12, 2009 klo 8:06 pm
Markku Karpio
Ole hyvä, Jukkis. JA TERVETULOA JENGIIN! Mulla on ollut ihan samanlainen tuntuma sanataideopen hommaan: lastentarhanopettajan koulutukseta ja työkokemuksesta on hyötyä. Tosin en ihan ekaksi viitsi mainostaa teini-ikäisille oppilaille, että palkkasivat sitten lastentarhanopettajan kasvattamaan teitä.
Kirjoittava ihminen tarvitsee välillä polttoainetta hommaansa. Mulla ei ole omia lapsia, mutta sanataideopetuksen varjolla pääsen kurkistamaan nuorten ihmeelliseen elämään ja sitä kautta muistan omani, joka siis eri muodoissaan on mun jokaisen kirjani ”päähenkilö”.
maaliskuu 13, 2009 klo 8:24 am
Terhi
Tervetuloa tosiaan Grafomaniaan, Jukka-Pekka!
Saan teettämistäni sanataidetehtävistä yleensä myös itse virikkeitä ja ideoita. Viimeksi eilen Etelä-Pohjanmaan Opistolla, jossa kirjoitutin ryhmää mm. esineistä, kuvista ja runon säkeistä.