Juttelimme eilen Annelin ja Terhin kanssa taustatyön tekemisestä. Väitin, ettei minulla ole tapana haastatella ihmisiä. Kotona mietittyäni asiaa huomasin, että olen kirjojani varten konsultoinut psykiatria, poliiseja, yleislääkäriä, rakennusinsinööriä, avioliittoneuvojaa, vartijaa, vanhempiani, veneilijää ja varmaan muitakin.
Yleensä luen kirjojani varten täsmätietoa. Tähän on monta syytä. Ensinnäkin olen malttamaton kirjoittamisen aloittamisen suhteen. Toiseksi lukutekniikkani on hyvin hidas, koska yritän pakkomielteisesti painaa hyviä ajatuksia mieleeni. Kolmas syy on se, että olen pääsääntöisesti kirjoittanut tarinoita, jotka sijoittuvat omaan aikaani ja tuttuihin paikkoihin. Viimeistä kirjaani varten luin suhteellisen paljon, koska se sijoittui osittain toiseen maailmansotaan. En ilmeisesti ole varsinaisesti tutkijaluonne. Nautin enemmän itse kirjoittamisesta.
Olen myös aika arka ottamaan yhteyttä vieraisiin ihmisiin. Mikä oikeus minulla on häiritä heidän työpäiväänsä tyhmillä kysymyksilläni?
Mitä tulee otsikkoon, niin se on vakio vastaus ystäviltäni, jotka käyvät oikeissa töissä.
9 kommenttia
Comments feed for this article
18 maaliskuun, 2009 klo 11:11 am
anuh
Mä joudun leipätyön tiimoilta kyselemään ihmisiltä tyhmiä kesken heidän tärkeän työpäivänsä, mutta kirjojen kohdalla mun ei tarvitse sitä tehdä 🙂
Käytän Googlea ahkerasti, on yllättävää miten paljon siitä on hyötyä jopa fantasiaa kirjoittaessa. Scifi-kirjaan mulla oli aika paljon perustietoa jo valmiiksi (joista koko idea oli tavallaan lähtenytkin) mutta toki niitäkin tarkistelin ja updeittasin Googlen avulla.
Hyödynnän fiktion kirjoittamisessakin kyllä paljon, paljon todellisia ihmisiä, mutta useimmiten niin, etteivät he sitä tiedä – siis vakoilemalla. Ja olen kuulemma hyvä kuuntelija, hmmm… 😉
18 maaliskuun, 2009 klo 3:27 pm
kirsti k
Anun tavoin vakoilen ja nuuskin. Kuuntelen busseissa, haistelen metsää, kyttään ihmisten ilmeitä ja vaatteita. Olen utelias, vähän liiankin – välillä täytyy himmata, etten tunkeilisi liikaa.
Kirjoitan muistiin kaikki hyvät huomiot ja tokaisut. Pidän myös leikekirjaa, johon kerään artikkeleita, uutisia, kuvia ym.
Joskus hivuttaudun vaivihkaa kiinnostavien tyyppien juttusille (talvikalastaja, riippuliitäjä, balettitanssija) tai osallistun yläkoulun ilmaisutaidon tunnille.
Sitten vain kokoan palapelin!
Olisikin niin helppoa…
18 maaliskuun, 2009 klo 3:59 pm
Karo Hämäläinen
Eniten kirjanlukua valmistuneista teoksistani on edellyttänyt Urho Kekkonen -romaani. Luettuani komean määrän Kekkos-kirjoja kirjoitin sen, mistä muut olivat vaienneet.
Uskottavuutta tuovaa nippelitietoa haen mieluiten netistä ja kirjoista. Sen sijaan henkilöiden toiminnan ja ajattelun luomiseen kirjallisista lähteistä löytyy virikkeitä vain rajoitetusti. Toki esimeriksi bodarin ajatusmaailmaan voi päästä lukemalla Pakkotoistoa ja it-nörtin ajatteluun Muropaketin avulla, mutta suurempi osa työtä on tarkkailu, eläytyminen ja introspektio. Vaikka on vaikeaa kuvitella, miten lepakko kokee olevansa, nörttiin ehkä pystyy samaistumaan riittävästi.
Huomattavasti helpompi on kirjoittaa sellaisista henkilöistä, joiden ajatusmaailmassa tai toiminnassa on yhtymäkohtia omaan elämään. Yhtymäkohdat voivat olla luonteenpiirteitä, työasioita, harrastuksia, perhesuhteita, kokemuksia, mitä hyvänsä. On hyvä, jos on kulma, josta voi olla henkilössään varma. Sen kulman varaan voi rakentaa pyramidin tai mitä sitten haluaakin rakentaa. Kaikissa henkilöissäni on yhteistä minun kanssani ainakin tuo jokin kulma.
18 maaliskuun, 2009 klo 4:48 pm
Sari
Minulla on aina välillä sellainen ilkeä tunne, että olen vähän sellainen yhdestä tyypistä (ettekä ikinä arvaa, kuka se on!) kirjoittaja. Mutta asia taitaakin olla niin kuin Karo sanoi: henkilöä on rattoisampi rakentaa, kun siinä on se yksi tuttu nurkka. Siitä nurkasta eteenpäin saavat sitten olla niin kuin lystäävät. Ja yleensä kai ovatkin.
Ja mitä tulee taustatutkimuksiin, niin Googlesta voi todella katsoa yllättävän monia asioita. Ellei tarvittua tietoa suoraan löydy, niin löytyy ainakin tieto siitä, mistä kannattaa etsiä. Myös mumman kirjahylly on hyvä materiaalilähde (tämä ei ollut vitsi), jos kirjoittaa menneestä maailmasta tai muista sen kaltaisista paikoista. Nytkin on tuossa pöydällä Kotimaamme kuva 2 sekä Tverin karjalaisten entistä elämää.
18 maaliskuun, 2009 klo 6:54 pm
Terhi
Minusta on kiva soittaa ihmisille ja haastatella kasvotusten. Luontevaa ja helppoa toimittajalle. Tässä on vain yksi ero: ihmiset suhtautuvat paljon innostuneemmin kirjailijoihin kuin toimittajiin…
Googlesta löytää, mutta kirjastoon menen mieluummin.
19 maaliskuun, 2009 klo 9:01 am
Salla
Google on todella oiva, suorastaan korvaamattoman tuntuinen apuväline nykyään. Ei pelkästään oman kirjoittamisen tiedonetsinnässä vaan (ja etenkin) suomennoksia tehdessä.
En kehtaa vaivata ihmisiä ja viedä näiden aikaa haastattelemalla. Ellei sitten kyse ole hyvästä ystävästäni ja aiheesta, josta tiedän hänen juttelevan mielellään. Seuraavaa kirjaa varten minun luultavasti täytyykin jutella parin ystäväni kanssa, koska yksi kirjan aiheista on sellainen, ettei minulla ole siitä kunnollista henkilökohtaista kokemusta enkä oikein pysty edes eläytymään ihan pelkkien omien ajatusteni pohjalta.
19 maaliskuun, 2009 klo 3:29 pm
Leena
Minusta on ihanaa jutella asiantuntijoiden kanssa! Elävä ihminen antaa ihan toisen tunnun asioihin kuin pelkkä google-haku. Tai sitten olen vain vanhanaikainen. Mutta itselläkin pitää olla joku yhteydenpalanen kuvattavaan henkilöön, mikä se sitten olikin. Kaikkia ystäviäni käytän siekailematta hyväkseni, tosin kysyn kyllä luvan.
Välillä tuntuu siltä, että kun henkilökuvauksessa käytetään oikein paljon kirjatietoa (tämä ongelma on mielestäni paljon harvinaisempi nuorten- kun aikuistenkirjallisuudessa), kokonaisuus ei olekaan uskottava vaan puiseva, faktapaljous kuristaa henkilön.
19 maaliskuun, 2009 klo 4:56 pm
Terhi
Minun kokemukseni mukaan 99 % asiantuntijoista on pelkästään otettuja ja imarreltuja siitä, että kirjailija haluaa taustahaastatella heitä. Voihan siinä tarjota lounaan vaivanpalkaksi. Kukaan ei ole suhtautunut tiedusteluihini siten, että se olisi vaivaannuttavaa toisin kuin toimittajan työssä.
Joten suosittelen kaikille lämpimästi! Taustahaastattelujen tekeminen on myös oiva tekosyy poistua pölyisestä työhuoneesta ihmisten ilmoille.
19 maaliskuun, 2009 klo 9:27 pm
Anneli
Olen juuri perjantaina menossa tekemään taustahaastattelua!
Useimmiten ihmiset suhtautuvat hyvin reilusti, kun myös reilusti kertoo, mihin tarvitsee taustatietoa.
Menneestä ajasta kirjoittaessani käytän myös vanhoja aikakauslehtiä. Niissä on mainiota tietoa, jota sanomalehdissä ei ole. Mainokset esimerkiksi… Olenkin ostanut divareista mm. ihania Kotilieden vuosikertoja 20-luvulta.