Päätimme ottaa kissanpennun. Pentu itse ei päätöksestä innostunut. Se halusi pysyä kotinavetassa ja vastusti pyydystäjäänsä raivoisasti. Lopulta emäntä (verissään) antoi meille kissapussin ja arveli, että pohjimmiltaan tämä eläin on varmaan ihan kiltti.

Kotona tämä eläin pesiytyi huonekalujen alle. Päätimme antaa sen olla siellä vaikka koko ikänsä – miltä alkoikin vähitellen vaikuttaa – jos se niin haluaisi. Houkuttelimme sitä kuitenkin herkkupaloilla, ja päivien mittaan se tuli yhä lähemmäksi.

Yhtenä päivänä pentu suostui tulemaan hetkeksi syliini. Se mahtui kämmeneni alle. Sitten se sulki silmänsä ja alkoi kehrätä. Se kehräys järisti maailmaani, enkä ikinä unohda sitä tunnetta: ystävyytemme oli alkanut.

Siitä tuli luja ystävyys, joka kesti pitkään. Nyt Jaffan kuolemasta on jo vuosia, mutta minun on sitä vieläkin riipivä ikävä.

Eilen vietettiin kansainvälistä eläinlääkäripäivää. YleX-kanavalla kerättiin tarinoita hetkistä, joina eläin on tehnyt vaikutuksen. Ajattelin varastaa idean, niin kuin sukkelilla kirjailijoilla tunnetusti on tapana. Eläimistä on kirjoitettu valtavasti, mutta kirjoitettaisiinko vielä vähän lisää?

Mainokset