You are currently browsing the monthly archive for syyskuu 2009.

Turun kirjamessut lähestyvät huimaa vauhtia, joten on korkea aika vinkata, milloin tämän blogin kirjoittajat nousevat lavalle. Täydentäkää omien, mahdollisten tarkempien tietojenne mukaan.

Perjantai 2.10.2009

10.30 Sari Peltoniemi, Hannu Hirvonen, Harri Istvan Mäki ja Ville Hytönen esiintyvät Runo vieköön -tapahtumassa Fiore-lavalla

11.00 Sari Peltoniemi, Vilja-Tuulia Huotarinen, Ville Hytönen ja Tomi Kontio esiintyvät Runo vieköön -tapahtumassa Fiore-lavalla

12.45 – 13.15 Suomalainen fantasia ei ole pelkkiä velhoja ja haltioita.
Verevästä ja maanläheisestä mystiikastaan kertovat monipuoliset kirjailijat Tomi Kontio ja Sari Peltoniemi uusimpien teostensa kautta: Viidakon kutsu ja Hämärän renki. Fiore-lava

13.20 Tytöt sokerista, pojat etanoista – sukupuolten stereotypiat lasten- ja nuortenkirjoissa -keskustelu. Kirjailijat Kirsti Kuronen, Tuula Kallioniemi, Anneli Kanto ja Harri Istvan Mäki Turku-lavalla

Sunnuntai 4.10.2009

11.15 Salla Simukka koululaisten haastateltavana Lukumestassa

12.00–12.45 Seksi ja suhteet lasten- ja nuortenkirjoissa.
Kirjailijat Salla Simukka, Sirpa Puskala, Kalle Veirto ja lehtori Karl Grunn. Vetäjänä kirjailija Anu Holopainen. Kokoustila 1-2

13.20 Juuret. Miten kotipaikkakunta näkyy nuorisokirjailijoiden työssä vai näkyykö?
Keskustelemassa kirjailijat Terhi Rannela, Sari Peltoniemi, Markku Karpio ja Katariina Romppainen Fiore-lavalla

14.30 Sari Peltoniemi koululaisten haastateltavana Lukumestassa

Poiminta ohjelmasta mainittakoon myös, että edellisessä postauksessa mainitun Anni Polva -sarjakirjapalkinto jaetaan perjantaina 2.10. klo 10.40 Turku-lavalla.

Koko messuohjelma löytyy tästä osoitteesta:

http://www.kirjamessut.fi/

Olen kirjailijaelämäni varrella muutamaan otteeseen joutunut/päässyt  osallistumaan kollegojen teoksia arvottavaan raatiin. Joka kerta olen kokenut vähintään kahdenlaisia, vastakkaisiin suuntiin repiviä, fiiliksiä. 2000-luvun taitteessa olin mukana Kivipää-komiteassa, jonka ideana oli nostaa esille taideteoksia ja tekijöitä, jotka korkeasta taiteellisesta tasostaan ja kiinnostavuudestaan huolimatta eivät olleet saaneet juuri minkäänlaista huomiota tiedotusvälineissä. Se homma oli mukavaa ja helppoa; niin tekijät kuin teosten hiljaiset fanitkin kiittivät meitä tärkeästä työstä.

Samoihin aikoihin työskentelin hetken aikaa Lukukeskuksessa. Muistan vieläkin nolon hämmennykseni, kun minua pyydettiin kirjoittamaan kritiikkejä tuttujen kollegojen lasten- ja nuortenkirjoista. Silloin tajusin onneksi kieltäytyä. Nyt olen kahdesti toiminut Anni Polva -sarjakirjaraadin jäsenenä ja tiedottajana. Palkintoa ideoidessamme koimme tekevämme suuren palveluksen korkeatasoiselle, mutta aivan liian vähälle arvostukselle jääneelle suomenkieliselle sarjakirjalle ja sen upeille tekijöille.

Minun ei tarvitse kuin katsoa peiliin tietääkseni, miten herkkiä me kirjailijat olemme ja miten helposti itsetuntomme romahtaa. Tänä vuonna halusimme vähän laajentaa sarjakirja-asian näkyvyyttä. Lukukeskus innostui ideastamme ja polkaisi pystyyn Lukuhaastekampanjan, jossa alakoulun luokkia houkutellaan lukemaan syyslukukauden kuluessa jokin sarjakirja. Osallistujien kesken arvotaan kirjailijavierailu, jonka tekee tuore Anni Polva -palkittu kirjailija. Lukukeskus pyysi Lounais-Suomen kirjailijoilta vinkkilistaa, jossa olisi joitakin esimerkkejä vuosien 2007 ja 2009 välillä ilmestyneistä sarjakirjoista. Raatimme työ oli siinä vaiheessa vielä pahasti kesken ja hajallaan, jolloin päätin tuikata Lukukeskukselle (tehtävänannon mukaan) pienen ja hyvin sattumanvaraisesti kootun listan sarjakirjoista.

Tunnustan mukisematta, että en keskittynyt hommaan kunnolla. Listalta jäi puuttumaan valtava määrä erinomaisia sarjakirjoja. Mutta uskoin asian olevan ok, sillä Lukuhaasteessa sanotaan, että luokka voi valita mieleisensä kirjan joko vinkkilistalta tai sitten ihan vapaasti sen ulkopuoleltakin. Pian aloin saada loukkaantuneilta kollegoilta kyselyitä tyyliin: ”Miksi boikotoitte minun kirjaani?”, ”Eikö kustantajani ole lähettänyt kirjaani raadille?”, ”Onko kirjani niin huono, ettei se kelpaa edes vinkkilistalle?” Karmeinta tässä on se, ettei asiaa voi korjata jälkeenpäin. Nyt ovat edessä kirjamessut ja joudun kohtaamaan nuo kollegat silmästä silmään. Tunnen heidät niin hyvin, että en järjellä ajatellen pelkää kostoa tai lynkkausta. Mutta nolouden tunteesta en pääse mihinkään. Tämä sähellysepisodi on opettanut ainakin sen, että minun lienee parasta pysyä lestissäni eli kirjailijana. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että minun on parasta jättää kaikenmaailman listojen teko ja tiedotushommat niille, jotka osaavat sen paremmin. Pyydän tuhannesti anteeksi loukatuilta!

goa-large

No niin, nyt minäkin saan osallistua tähän keskusteluun!

Goa, Ganesha ja minä -kirjani on putkahtanut ulos painokoneesta. Kirja jatkaa Amsterdam, Anne F. ja minä -romaanissa esiteltyjen Kertun & Miran tarinaa. Mimmit matkustavat talvilomallaan kauas Intiaan – ja mitä siitä seuraa?

Pidän erityisen paljon sekä Amsterdam- että Goa-kirjojen kansikuvista. Ne ovat Markus Pyörälän käsialaa.

Kertulla & Miralla on oma nettisaitti täällä.

Kirjallisuudentutkija Päivi Heikkilä-Halttunen on perustanut
Lastenkirjahylly-blogin protestina lasten- ja nuortenkirjakritiikin
vähenemiselle.

Grafomania suosittelee!

http://lastenkirjahylly.blogspot.com/

Ei ole mikään uutinen, että kirjailijat käyttävät omia kokemuksiaan kirjoittamisen innoittajina. Vanha neuvo on kirjoittaa siitä, minkä tuntee. Fiktiiviseen tekstiin tulee ujutettua valtava määrä ajattelemiaan ajatuksia ja tuntemiaan tunteita – miten muuten voisi ollakaan? Ei ole pakko olla kokenut juuri sitä, mistä kirjoittaa, mutta se pitää pystyä kuvittelemaan ja siinä omat kokemukset tulevat apuun.

Joskus minua häiritsee ajatus siitä, että olen jalostanut kokemuksiani ja tunteitani fiktiivisen tekstin rakennuspalikoiksi. Olen muokannut ja vääntänyt ja kääntänyt ja muuttanut, enkä aina enää tiedä, löydänkö muistoistani oikean, alkuperäisen kokemuksen kirjallisen version sijaan. Onko tuntemani suru enää ”omaa suruani”, kun olen hyväksikäyttänyt tunnettani ja muokannut siitä kirjallisen henkilön tunteen? Tilanne olisi ehkä vielä hankalampi, jos olisin kirjoittanut jotain aidosti omaelämäkerrallista. Nyt minulla on sentään ainakin periaatteessa olemassa fiktiivisen henkilön kokemus ja oma kokemukseni, jotka poikkeavat toisistaan milloin enemmän ja milloin vähemmän.

Antiaikalainen kirjoitti siitä, kuinka hankala on kirjoittaa kuin lähipiiriä ei olisi olemassa: http://antiaikalainen.blogspot.com/2009/08/kielletty-lahipiirilta.html. Hyviä ja mielenkiintoisia ajatuksia. Joskus huomaan, että haluaisin selitellä tutuille ihmisille, että vaikka kirjan henkilö muistuttaa jossain määrin minua ja vaikka hän onkin jossain määrin samanlaisessa tilanteessa kuin minä, omat tunteeni ja henkilön tunteet ovat kuitenkin selvästi kaksi eri asiaa. En ole selitellyt. En tahdo aliarvioida ihmisiä.

Toisaalta selvästi fiktiivinen teksti mahdollistaa sen, että kirjaan voi kirjoittaa vaikka kaikki arimmat, synkimmät salaisuutensa ja epäkorrekteimmat ajatuksensa, koska kukaan ei tiedä, mikä on totta ja mikä keksittyä. Oman pään sisältä löytyy yllättäviä puolia ja asioita, jotka normaalioloissa haluaa pitää muilta piilossa. Joskus tuntuu kuitenkin hyvältä kirjoittaa niitä ulos, jonkun ihan keksityn henkilön ajatuksiksi ja tunnelmiksi.

Uusimmat kommentit

milateras artikkeliin Kirjailija äärilaidoilla – vai…
kirsti k artikkeliin Kirjailija äärilaidoilla – vai…
milateras artikkeliin Linnuista, lennoista
Raili artikkeliin Linnuista, lennoista
annelitre artikkeliin Linnuista, lennoista

Arkistot