You are currently browsing the monthly archive for tammikuu 2010.
Keskustelin tässä toimittajakollegani kanssa freelancereiden työterveysasioista ja mietin, miten kirjailijat ovat terveytensä hoitaneet.
Onko teillä työterveyssopimus jonkun tahon kanssa vai miten?
Tuumailen, että menisinkö arvauskeskuksen omalääkärille vai varaisinko yksityiseltä ajan työterveystarkastukseen.
Millaisia kokemuksia muilla?
Ehkä olemme tästä keskustelleet aiemminkin – minulla on hämärä muistikuva vintilläni jossain – mutta nostan aiheen uudelleen pöydälle: ne ihanat lukijat.
Päivä kirkastuu, kun saa lukijapalautteen ”ihana, tuleeko näitä lisää?” Tässä viimeksi pyöriskelin itseihailussa Sivupiiri-sivustolla, jonka lukijakommentit ovat sekä liikuttavia että ilahduttavia: ”luin kirjan neljä kertaa kun odotin seuraavaa osaa”.
Tällaisen palautteen riemukkuus ei oikeastaan ole siinä, että kuvittelisin olevani kauhean hyvä. Kysymys on kohtaamisen ilosta. Tulee niin hyvä mieli siitä ajatuksesta, että joku kymmenvuotias tyttö jossain on lukenut kirjoittamaani nenänpää väpättäen, nauttinut lukemastaan ja halunnut jopa lukea lisää. Ehkä se on myös kohtaamisen iloa: minä ja se tyttö tai poika olemme kohdanneet, olen halunnut välittää jonkin tunteen ja se on välittynyt. Kirjekyyhky on lentänyt perille.
Miten te muut suhtaudutte lukijapalautteisiin? Millaista saatte?
ps. Tässä odotellaan ja lievästi jännitetäänkin Topelius- ja Lydecken- palkintoja. Pidän peukkuja grafomaanikoille, joskin – ja tämän olen sanonut ennenkin – varsinainen palkinto on päästä listalle, loppu on makuasiaa.
Nyt iski pakahduttava syyhy. Mahdoton hinku lähteä, vaikka jonnekin ihan lähelle, fiilistelemään ja rustaamaan. Ei nyt vallan tällä sekunnilla, mutta tänä vuonna ja ehkäpä hivenen pitemmäksi aikaa. Ettei jäisi aina ”Sitten kun” -asteelle.
Rakastan työhuonettani, mutta vaihtelu tunnetusti…
Missä residensseissä olette käyneet? Mitä suosittelette? Minne haluaisitte mennä?
Yllä oleva kuva on otettu erään aamukävelyn yhteydessä Viron pohjoisrannikolta, idyllisestä Käsmun kylästä, jossa vietimme pitkää kirjoitusviikonloppua ihanaisen ystäväni Annikan kanssa muutama vuosi sitten (terveisiä A:lle).
Taivaan tuuliin -kirjani viimeistelin Prahassa, Pirkanmaan taidetoimikunnan asunnossa, muutamia vuosia sitten. Tietysti olen kirjoittanut yhtä jos toista siellä ja täällä, muttei tavallinen kesä- tai talviloma ole sama asia kuin lähteä varta vasten kirjoittamaan.
Lyhyetkin, muutaman viikon irtiotot ovat osoittautuneet tekstin kannalta yllättävän tehokkaiksi.
Minne siis tänä vuonna?
Uusimmat kommentit