Kanto/Rannela raportoi, täällä Kanto
Nanowrimo päättyi virallisesti viime perjantaina. Saimme Terhin kanssa kokoon 95 liuskaa, mikä on riittävän paljon. Olemme jo yli puolimatkan krouvin, mikä helpottaa. Loppu ei ehkä häämötä mutta siintää.
Kummallakin oli takanaan kurja viikko. Terhi oli taistellut New Yorkin matkansa puolesta – Finnairin lakko kun sotki alkuperäiset matkasuunnitelmat. Minä puolestani olin taistellut erilaisissa hoitoneuvotteluissa dementtisen äitini hoidon puolesta. Tämä kuvaa muuten aika hyvin ikäkausierojamme. Muutoin kollega on kollega ja kirjoittajakaveri, ikää ei tule ajatelleeksi.
Olimme siis saaneet aikaiseksi vain vähän, kumpikin yhden luvun. Mutta kuten tiedämme, vähän viikossa, paljon vuodessa. Parempi että etenee vaikka vain puolen sivun verran kuin että ei etene ollenkaan.
Tuula kävi meitä moikkaamassa, mikä juhlisti nanoilun päättymistä. Kuin myös sorbettimässäily (Terhi vadelmaa, Tuula mansikkaa ja Anneli mangoa) ja se seikka, että Tuula sai Plättä-palkinnon ja minäkin sijoituin 10 parhaan joukkoon.
Sovimme tulevaisuudesta ja päätimme deadlinen, joka on ensi tammikuussa. Joulukuulle sovimme kaksi tapaamista ja sovimme myös editoinnin periaatteista, jotka ovat mahdollisimmat vapaat. Saa editoida toisen tekstiä vapaasti ja kysymättä. Ja saa editoida takaisin, jos kaveri meni nappaamaan pois jonkun oman lempparin.
Yhdessä kirjoittamisen parhaita puolia on, että voi puhua kirjoittamisesta jonkun kanssa. Tällä kertaa puhuimme aloittamisen vaikeudesta. Siinä tuntuu aina olevan jonkinlainen kynnys, jonka yli on päästävä. Varsinkin, jos aloittaa jotain uudenlaista tai erityisen hankalalta tuntuvaa.
On ikään kuin annettava itselleen lupa sanoa. Tai paremminkin, on suostuttava ottamaan tehtävä vastaan.
Tämä onkin muuten yleispätevä juttu. Sekä myyttien että kansansatujen rakenteeseen kuuluu, että sankari ensin kieltäytyy tehtävästä. Hän katsoo olevansa (tai on) liian nuori, liian taitamaton, tyhmänä pidetty tms. Sitten kuitenkin käy ilmi, että vastaanpyristeleminen ei auta: matkaan on lähdettävä. Matkan varrella sankari sitten oppii mitä hänen on opittava pystyäkseen suorittamaan tehtävänsä. Hädässä ja pulassa ollessaan hän saa yllättäviä apureita ja taikavoimia. Kun hän palaa tehtävän suorittaneena, hän on muuttunut itse ja tuo yhteisölleen ”taikavoiman” (joka voi olla monenlainen) ja siten auttaa koko yhteisöä.
Kirjailijuuden kuva?

Mainokset