Näin vuoden päätteeksi tein listaa nuortenkirjoista, jotka sävähdyttivät minua erityisesti tänä vuonna. Jätin tällä kertaa listalta pois Grafomanian aktiiviset kirjoittajat eli varsinaiset bloggaajat ja vakiokommentoijat, sillä kavereiden upeita kirjoja kehun estoitta muutenkin joka käänteessä. Listalle päätyikin sitten vain käännöskirjoja.

Mary E. Pearson: Kuka on Jenna Fox? (The Adoration of Jenna Fox). Suom. Arja Kantele. WSOY

Tästä hienosta ja syvällisestä, mutta samalla erittäin viihdyttävästä kirjasta kirjoitin näin:

http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Paljonko+ihmisess%C3%A4+on+keinotekoista/HS20100515SI1KU05co3

David Almond: Naakkakesä (Jackdaw Summer). Suom. Kaisa Kattelus. Tammi

Tällä tavalla arvioin kielellisestikin vavahduttavan teoksen:

http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Tappaa+vai++suojella/HS20100808SI1KU0359o

Kate Thompson: Yön eläjä (Creature of the Night). Suom. Jaakko Kankaanpää. Gummerus

Thompson on onnistunut luomaan aidosti karmivan kirjan, josta kirjoitin näin:

http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Ikiaikaisia++ongelmanuoria/HS20101001SI1KU03hog

Timothée de Fombelle: Tobi Lolness (Tobie Lolness 1. La vie suspendue). Suom. Anna-Maija Viitanen. Tammi

Tästäkin olen jo kirjoittanut arvion Helsingin Sanomiin, mutta se odottaa vielä julkaisuaan. Suureen Tammeen rakennettu mikrokosmos pienine ihmisineen on kiehtova ja Tobin tarina jännittävä kasvukertomus. Kirjailija käyttää oivaltavasti eri aikatasoja ja pysäyttää kerronnan välillä kauniisiin suvantopaikkoihin. Jatko-osaakin odottelen.

Suzanne Collins: Nälkäpeli: Vihan liekit & Matkijanärhi. (Hunger Games: Catching Fire & Mockingjay). Suom. Helene Bützow. WSOY

Nälkäpeli-sarjan ensimmäisen osan luettuani en melkein malttanut odottaa jatko-osia. Tänä vuonna olenkin onnekseni saanut lukea sekä toisen että kolmannen osan. Kolmannen – ja samalla viimeisen – kirjan luin juuri äsken loppuun ja olen yhä vaikuttunut, vaikka aivan viimeisillä sivuilla teki mieli ohjeistaa kirjailijaa sanomalla, että vähempikin riittäisi.

Nälkäpelissä maailma on jakautunut 12 vyöhykkeeseen, joita johtaa yksi vyöhyke nimeltä Capitol. Capitol järjestää Nälkäpelejä, jotka näytetään suorina televisiolähetyksinä kaikilla vyöhykkeillä ja kaikkien on pakko katsoa. Pelissä jokaiselta vyöhykkeeltä valitaan kaksi lasta tai nuorta, tribuuttia, jotka osallistuvat julmaan henkiinjäämistaisteluun. Pelin tarkoitus on yksinkertainen: tappaa muut ja säilyä itse hengissä. Sarjan päähenkilö on Vyöhykkeen 12 toinen tribuutti, tyttö nimeltä Katniss Everdeen.

Trilogia kasvaa varsinkin viimeisessä osassaan peliksi vallasta ja luottamuksesta. Mistä tietää, kuka valehtelee? Mistä tietää, minkä puolesta kannattaa taistella? Olen yrittänyt analysoida kirjojen tehon salaisuutta. Yksi taso on tietenkin jännittävä juoni, sillä jokaisessa osassa on sananmukaisesti kyse elämästä ja kuolemasta. Kirjojen kerronnassa tai rakenteessa ei ole mitään erikoista eikä kieli ole millään lailla poikkeuksellista. Juoni rullaa ihan hyvin eteenpäin, mutta melko tavanomaisella kerronnalla. Katniss on henkilönä ihan kiinnostava mutta ei tajuntaa räjäyttävä. Sarjan romanttinen kolmiodraama ei aiheuta minussa suuria väristyksiä.

Nälkäpeli-sarjassa minua kiehtoo arvaamattomuus, joka liittyy toisaalta juonen yllättäviin käänteisiin ja toisaalta niihin odotuksiin, joita minulla on lukijana. Collins kasvattaa jännitystä ja saa odottamaan tiettyjä asioita. ”Tässä käy nyt tietysti niin että…”. Ja sitten ei käykään. Odotettua kliimaksia ei tule. Tulee antikliimaksi, joka onkin paljon parempi. En voi myöskään lukijana luottaa siihen, että henkilöt pysyvät hengissä. Heitä kuolee paljon. Muitakin kauheuksia tapahtuu, mutta ne vaikuttavat henkilöhahmoihin. Jos heitä on isketty veitsellä, he vuotavat verta. Jos he ovat menettäneet rakkaansa, heidän mielenterveytensä järkkyy. Jos he ovat olleet pelinappuloita, he menettävät luottamuksensa ihmisiin. Nämä ovat ehkä niitä asioita, jotka ovat saaneet minut ahmimaan kirjan toisensa jälkeen.

Mitä vuoden 2010 parhaita teille tulee mieleen?

Advertisements